Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Värikkäässä Pride-kulkueessa vaadittiin kovaäänisesti translain uudistusta - osallistujia muutama sata

Noora Kalpio ja Pilvi Kuhmoinen marssivat Lahti-priden keulilla. Kulkueeseen osallistui arviolta muutama sata ihmistä. Kuva: Viena Kytöjoki

Maanantaina alkanut kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma Lahti Pride jatkui tänään Pride-kulkueen merkeissä.

Kulkue kokoontui Lahden kaupunginkirjaston puistoalueelle kello 13:30, ja lähti liikkeelle kello 14:30. Kulkueen määränpää oli Pikku-Vesijärven puisto, jossa vietetään Pride puistopiknik.

Lahden Pride-kulkueeseen osallistui lauantaina yhteensä noin muutama sata henkilöä. Kuva: Viena Kytöjoki

Kulkueelle osallistui arvioiden mukaan muutama sata henkeä, ja osallistujia oli niin Lahdesta kuin muualta Suomestakin.

Dean Ollikainen, Sauli Pelkonen, Martta Kaatra ja Kaneli Kalliokoski olivat saapuneet Lahteen pääkaupunkiseudulta.

- On tärkeää, että Pride-tapahtumia järjestetään myös pienemmillä paikkakunnilla ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jotta tietoutta ja ennakkoluulottomuutta saadaan levitettyä kaikkialle, Kaatra painotti.

Dean Ollikainen, Sauli Pelkonen, Martta Kaatra ja Kaneli Kalliokoski olivat saapuneet Lahteen pääkaupunkiseudulta. Kuva: Viena Kytöjoki
Pride-kulkuessa vaadittiin translain uudistusta niin kyltein, lakanoin kuin kovaäänisin huudoinkin. Kuva: Viena Kytöjoki

Pelkonen puolestaan toivoi, että Lahden kaltainen pienempi kaupunki voisi tehdä Pridestä rohkeasti omannäköisensä ja luonteikkaan.

Paikalla olivat myös eläkkeellä oleva rovasti Kaarina Koho-Leppänen sekä emeritusnotaari Teuvo Toni Manninen. Koho-Leppänen pitää Pride-tapahtumaa tärkeänä, sillä se antaa kasvot sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille.

Emeritusnotaari Teuvo Toni Manninen ja rovasti Kaarina Koho-Leppänen odottivat kulkueen alkamista Lahden kaupunginkirjaston pihamaalla. Kuva: Viena Kytöjoki

- Toivon, että seurakuntiin syntyisi omantunnonvapaus, jolloin kukin pappi voisi itse päättää siitä, vihkiikö samaa sukupuolta olevia pareja vai ei, Manninen jatkoi.

Pride-tapahtuma jatkuu tänään Lahti Pride 2017 Party -tapahtumalla Isku Areenalla kello 20-02. 

Lahti Pride loppuu huomenna, jolloin järjestetään puistoaktiviteetteja Paavolan koirapuistossa kello 15-17, sekä Malkuksen nuotioiltapäivä Lapakistossa kello 16.30 alkaen.

Lisätietoja Lahti Pride 2017 -verkkosivuilta.

Sohvi Auvinen
sohvi.auvinen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X