Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Pertunmaan kirkonkylän juomavesi keitettävä

Pertti Latvanen jakoi vettä ja Tarja Kurkinen otti sitä kanistereihin Pertunmaan kotihoidon asiakkaille. Kuva: Sami Lettojärvi

Viime perjantaina tapahtunut putkirikko johti siihen, että vesijohto Kuortin ja Pertunmaan kirkonkylän välillä jouduttiin sulkemaan.

- Siellä tehtiin sähköjohtojen kaapelointia tien alitse ja pora osui putkiin, jonka takia syntyi putkirikko, Pertunmaan ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen kertoo.

Nyt putkirikko on saatu korjattua ja verkoston osa, mikä oli suljettuna on desinfioitu ja huuhdeltu kauttaaltaan. Viikonloppuna vedestä otettiin näytteitä, ja niissä ei näkynyt indikaattoribakteereita.

Vesijohto otettiin käyttöön maanantaina, mutta silti Pertunmaan kirkonkylän vedenjakelualueelle annettiin kehotus puhdistaa vesi keittämällä sitä. Maanantaina kello 7 tullut keittokehotus on varotoimenpide, sillä putkirikossa hajosivat lähekkäin olleet viemäri- ja juomavesiputket.

- Riski veden likaantumiselle oli suuri, kun viemäriputki oli aivan juomavesiputken vieressä. Kävi kuitenkin todella hyvä tuuri, kun kirkonkylälle menevä vesijohtoputki on auki vain öisin ja se täyttää silloin vesitornin. Päivällä putki oli kuitenkin automaattisesti kiinni, joten mahdollinen likavesi ei päässyt eteenpäin, Pasonen kertoo.

Vedelle on tehty tutkimuksia ja testitulokset ovat olleet puhtaita, mutta tällaisessa asiassa pitää olla varma ja tarkkaavainen.

- Tiistaina tehdään seuraavat tutkimukset ja torstaina analyysit ovat valmiit. Sitten tiedetään taas enemmän, Pasonen kertoi maanantai-iltapäivänä.

Nuutti Vihtilä

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X