Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Radio Voiman kesän juttusarja alkaa - ensimmäisessä jaksossa vieraillaan Lahden kaupungintalossa

Lahden kaupungintalon paraatisisäänkäynti on Rautatienkadun suuntaan. Kuva: Mirja Hussain

Lahden seudun oppaiden Anneli Seppälän mukaan on useitakin syitä siihen, miksi Lahden kaupungintalon paraatisisäänkäynti on Rautatienkadun suuntaan eikä torille päin.

- Mariankadulla, mäen syrjässä oli ennen talon rakentamista palokunnan harjoituskenttä. Toinen syy on rautatie, Seppälä kertoo Radio Voiman Rakkaudella Lahesta -juttusarjan ensimmäisessä osassa.

Lahden seudun oppaiden Anneli Seppälän mukaan on erikoista, että kaupungintalon rakentaminen vaati aikoinaan vain vuoden verran aikaa.

Rautatieliikenne Lahden kautta Pietarista Viipuriin käynnistyi vuonna 1870. Rautatienkadun liikenne vilkastui 1910-luvulla, kun Lahden kaupungintalon suunnittelukilpailu käynnistettiin. Kilpailun voitti arkkitehti Eliel Saarinen ja kaupungintalo valmistui vuonna 1912. Ensimmäiset toimistot muuttivat kaupungintaloon vuoden 1912 kesäkuussa.

Silloin Rautatienkadun varrella oli noin 40 liikettä ja putiikkia. Ohikulkijoita oli päivässä noin 4 000-5 000.

- Silloin ajateltiin, että pitää näyttää matkaajille upealla kaupungintalolla, kuinka rikas kaupunki Lahti on, kun on näin komea kaupungintalokin, Seppälä kertoo.

 

Lahden kaupungintalon lounasravintola Tyrmä on avoinna myös kaupunkilaisille. Ovelle tulee ilmoittautua vahtimestarille.

Kaupungintalo on selvinnyt kolmesta tulipalosta. Ensimmäinen syttyi vuonna 1918, kun kansalaissodan aikaan yläkertaan osui pommi. Kaupungintalon yläkerta tuhoutui tulipalossa. Seuraavan kerran tuli roihusi vuonna 1939 talvisodan aikaan, kun palopommi osui kaupungintalon torniin. Viimeisin tulipalo ullakkokerroksessa vuonna 1981 aiheutti neljä vuotta kestäneen remontin.

Nyt rakennukseen on suunnitteilla iso peruskorjaus, joka alkanee vuonna 2019 tai 2010.

Lisää kaupungintalon historiasta voit käydä kuuntelemassa Rakkaudella Lahesta -sarjan ensimmäisestä jaksosta osoitteesta www.radiovoima.fi

Kesäsarja pyörii Radio Voiman taajuudella 98,6 tiistaisin ja torstaisin kello 15.30, uusinnat keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8.30. Rakkaudella Lahesta -sarja on kuunneltavissa myös Radio Voiman kotisivuilla.

Eeva Ristkari
eeva.ristkari@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X