Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Päijät-Hämeen korkeita pakkotoimen käytön lukuja selittävät useat tekijät - "Yksiköiden täytyisi olla tarpeeksi pieniä"

Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatrian osasto 5:llä kirjattiin vuonna 2015 104 eristystä ja 19 leposide-eristystä. Kuva: Antti Sepponen

Eristys on usein ainoa paikka, mihin potilas voi päästä itsekseen Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

- Meiltä puuttuvat esimerkiksi yhden hengen huoneet kokonaan. Eristys on ainoa paikka, mihin pääsee itsekseen. Jokaisella osastolla on muutamia yhden hengen huoneita, mutta jos osastolla on 18 huonokuntoista potilasta ja kaikki tarvitsisivat yhden hengen huoneen, niitä ei pystytä tarjoamaan, kertoo Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatrian ylihoitaja Kimmo Mustonen.

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi maanantaina pakkohoitokäytäntöjen suuresta alueellisesta vaihtelusta Suomessa. Sairaanhoitopiireistä Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä käytettiin eristystä pakkotoimena eniten Suomessa vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan. Potilaan eristäminen on vakavimpia pakon käytön muotoja psykiatrisessa hoidossa.

Mustosen mielestä tärkeintä pakkotoimien vähentämisessä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä olisi yksiköiden pienentäminen ja henkilöstön koulutus.

- Yksiköiden täytyisi olla tarpeeksi pieniä. Meidän psykoosipotilaita vastaanottavat osastomme ovat valitettavasti 16-paikkaisia, ja osastolla saattaa olla 20 potilastakin. Myös potilaiden hoitoon saapumisen tilanteiden täytyy olla rauhallisia.

Rauhoittumishuone ja henkilöstön koulutus vähentävät tarvetta eristykseen

Esimerkiksi psykiatrian osasto 5:llä on saatu lupaavia tuloksia käyttäytymisterapeuttisten koulutusten avulla ja eristämismäärät ovat pudonneet yksikössä. Osaston koko hoitohenkilöstö on koulutettu DKT-hoitomalliin. Kahdeksan päivää kestävässä koulutuksessa yritetään etsiä erilaisia keinoja sille, ettei potilas vahingoita itseään. Mustosen mukaan hoitomalli voi saada merkittäviä vähennyksiä aikaan tämän vuoden eristystilastoihin, mikä on jo nähtävissä.

Vuosi sitten psykiatrian osasto 8:lle keskussairaalaan rakennettiin rauhoittumishuone, joka on lukitsematon tila.

- Siellä saa olla omissa oloissaan. Hoitaja voi tarjota sitä tai potilas voi pyytää itse päästäkseen rauhoittumaan.

Syinä hoitokulttuuri, toimintamallit ja osastojen rakenteet

Mustonen on yllättynyt suurista alueellisista eroista vuoden 2014 tilastoissa. Hän on tehnyt lopputyönsä pakon käytöstä ja on mukana THL:n pakkotoimien vähentämisen työryhmässä, joka aloitti noin kolme vuotta sitten.

- Silloin työryhmän jäsenille kävi selväksi, että Suomessa tilastoidaan täysin eri tavoilla eri sairaanhoitopiireissä samoja asioita, joita THL raportoi. Olemme kuitenkin olleet aina korkealla tilastoissa. Tietysti tähän pitää suhtautua vakavuudella, Mustonen sanoo.

Hän arvioi, että syynä Päijät-Hämeen korkeisiin lukemiin pakkotoimien käytössä voivat olla esimerkiksi hoitokulttuuri, toimintamallit ja edellä mainitut osastojen rakenteet.

Mustosen mukaan selittävä tekijä pakkotoimien käytön luvuille ei ole hoitohenkilökunnan määrässä.

- Vuodeosastohenkilökuntamme mitoitus ei ole syynä. Emme ole huonoimmassa päässä, mutta emme parhaimmassakaan. Meillä on kuitenkin vain neljä vuodeosastoa aikuispsykiatrian potilaille, mikä on äärimmäisen vähän.

Pakkotoimien tarvetta vähennetään VIOLIN-hankkeella

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri on mukana viime syksynä alkaneessa VIOLIN-hankkeessa, jonka tarkoituksena on vähentää pakkotoimien käyttöä osastoilla. Helmikuusta 2017 lähtien osastolta pois lähteviltä potilailta on kerätty tietoa heidän elämänlaadustaan ja palautetta osastohoidosta.

- Hankkeen avulla saamme tutkimustietoa siitä, mitkä asiat lisäävät eristämistilanteita osastoillamme ja miten niitä voidaan vähentää siten, että esimerkiksi työturvallisuus huomioidaan. Tutkimustietojen saamisessa menee varmaan vielä vuoden päivät, Mustonen kertoo.

VIOLIN-hankkeessa keskitytään Mustosen mukaan esimerkiksi vähentämään turhia sääntöjä.

- Kaikilla säännöillä pitää olla järkevä ja hoidollinen peruste.

Hanke keskittyy myös potilaiden aktiviteettien ja viihtyvyyden parantamiseen. Hoitohenkilökunnan läsnäololla on potilaille suuri merkitys.

- Tärkeintä psykiatriassa on, että hoitaja on käytettävissä ja pystyy puuttumaan tilanteeseen ensivaiheessa. Hoitajilla menee valitettavan paljon aikaa kirjaamiseen. Järjestelmät ovat älyvapaita.

Eristys kestää harvoin useita päiviä

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä käytetään vähän sitomista pakkotoimena.

- Sitomista käytetään äärimmäisenä suojaamistoimenpiteenä, jos potilas on esimerkiksi äärimmäisen itsetuhoinen. Vuonna 2015 pakkotoimista 80 prosenttia oli eristämistä, jota käytetään kun potilas on vaaraksi itselleen tai muille.

Pakkohoitokeinoja saa käyttää potilaille, joille on tehty vastentahtoinen hoitopäätös. Ennen eristystä käytetään esimerkiksi vierihoitoa, jossa henkilökunta on tiiviisti läsnä levottoman potilaan kanssa, tai lääkehoitoa.

- Aina sekään ei riitä, jos potilaan kunto on hyvin huono.

Eristystä käytetään eniten psykoosisairaiden kanssa, ja pakkotoimi liittyy aina aggression hallintaan. Eristys kestää yleensä minuuteista tunteihin.

- Joskus se saattaa kestää myös useita päiviä, mikä on harvinaista. Silloin eristys kestää yleensä yön yli, jos yksi potilas valvoo ja huutaa ja osastolla on 16 potilasta. Silloin eristys turvaa toisten potilaiden hoitamista. Muuten 16 muutakin potilasta valvovat.

Eristyshuoneessa on kameravalvonta, ja hoitaja käy huoneessa 15 minuutin välein.

- Se on psykiatrista tehohoitoa.

Mustosen mielestä suurin syy pakkotoimien suureen lukemaan Päijät-Hämeessä on rakenteissa.

- Esimerkiksi päihdepotilaita hoidetaan suljetulla osastolla toisin kuin joissakin muissa sairaanhoitopiireissä. Sairaalaan tullaan myös hyvin huonokuntoisina.

Ira Mellberg
ira.mellberg@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
Tessulandia

säästöä tulee kun kaiken lopettaa

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X