Päijät-Häme

Lahden valtuusto väänsi johtamismallista pikkutunneille - ministerimalli kaatui yhden äänen erolla

Lahden kaupunginvaltuuston kokous venyi aamuyöhön. Kuva: Katja Luoma

Lahden kaavailema poliittisen johtamisen ministerimalli kaatui täpärästi kaupunginvaltuuston kokouksessa tiistain vastaisena yönä. Valtuusto hyväksyi äänin 50-49 (kolme poissa) Jarkko Nissisen (sd.) tekemän muutosesityksen. 

Päätöstekstistä poistettiin maininta siitä, että sivistyslautakunnan, liikunta- ja kultuurilautakunnan sekä teknisen ja ympäristölautakunnan puheenjohtajien on oltava myös kaupunginhallituksen jäseniä. 

- Perustelu on, että malli keskittää liikaa valtaa kaupunginhallitukselle ja tuo ongelmia kaupunginhallituksen ja lautakuntien väliseen suhteeseen. Lautakuntien rooli helposti pienenee, Nissinen totesi. 

Yli tunnin neuvottelutauko keskellä yötä

Maanantaina kello 18 alkanut valtuuston kokous venyi reilusti tiistain puolelle. 

Hallintosäännöstä päästiin äänestämään puolenyön jälkeen. Äänestyksen jälkeen kokous päätettiin keskeyttää yli tunnin mittaiseksi venyneen neuvottelutauon ajaksi. 

Neuvotteluissa oli kyse siitä, millaisia jatkolinjauksia äänestyspäätöksen pohjalta olisi tehtävä.

- Kaikki ryhmät kävivät omiensa kanssa linjauksiaan. Palkkiosääntö uudelleen valmisteluun? Vielä muutamia äänestyksiä?, Sirkku Hildén (sd.) kommentoi Twitterissä kello 1.08. 

Lisää äänestyksiä

Neuvotteluiden päätteeksi valtuusto joutui äänestämään siitä, voiko kaupunginhallitus nimetä edustajansa kuhunkin lautakuntaan puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Nissisen tekemä muutosesitys tuli hyväksyttyä puheenjohtaja Mika Karin (sd.) äänen ratkaistessa lukemin 49-49 (yksi tyhjä, kolme poissa). 

Kolmaskin SDP:n tekemä muutosesitys meni läpi. Valtuuston hyväksyi äänin 45-54 (kolme poissa) muutoksen, jonka mukaan toimintojen ulkoistamisesta tai tehtävien ottamisesta päättää valtuusto. 

Kokous päättyi kello 1.36

Hallintosäännön jälkeen siirryttiin käsittelemään palkkio- ja matkustussääntöä, jota Nissinen esitti palautettavaksi valmisteluun.

Jari Salonen (kok.) oli eri mieltä.

- Palkkiosääntö pystytään päättämään tänä yönä. Kun lautakuntien puheenjohtajilla ei ole niin ankaraa työpainetta, heitä ei tarvitse resurssoida, hän totesi. 

Asia päätettiin kuitenkin palauttaa valmisteluun äänin 24-75 (poissa kolme). 

Kello oli tässä vaiheessa 1.32. 

Tämän jälkeen vielä seitsemän valtuutettua kävi jättämässä valtuustoaloitteen. Kokous päättyi kello 1.36.

Maanantain puolen myöhäisillassa valtuusto käsitteli muun muassa Ironman-triathlontapahtuman rahoitusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta koskevaa lausuntoa. 

Valinnanvapauslausunnosta jouduttiin pitämään viisi äänestystä, joissa SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden tekemät muutosesitykset kaatuivat. 

Näin ministerimallia kommentoitiin

Valtuuston yhdellä äänellä tyrmäämässä ministerimallissa ajatuksena oli, että keskeisten lautakuntien puheenjohtajat olisivat olleet myös kaupunginhallituksen jäseninä. Näin mallia kommentoitiin valtuustossa:

Jari Hartman (sd.)

- Mitä valtuusto oikein päättää hallintosäännön jälkeen? Meillä ei ole mitään tekemistä, koska virkamiehet päättävät. 48 valtuutettua ihmettelee ja 11 käy kokouksissa. Virkamiehellä on valta. Puhutaan, että poliittista valtaa kasvatetaan. Höpöhöpö. 

Sirkku Hildén (sd.)

- Täysin käsittämätön esitys, että valtaa keskitetään kaupunginhallituksen jäsenistä kuudelle. Poliitikkojen valta ei lisäänny valtaa keskittämällä. Ministerimallissa lautakunnan työ tulisi tarpeettomaksi. Esitetty malli tuo kaupunginhallitukseen kahden kerroksen väkeä. Dynamiikka tulee kärsimään. 

Elisa Lientola (vas.)

- Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä ministerimallia. Jos valta keskittyyy kuudelle kaupunginhallituksen jäsenelle, mihin enää tarvitsemme lautakuntia tai valtuustoa. Ministerimalli sitoo lautakunnat kaupunginhallituksen hihnaan. Valtuutettujen osaamisen pitää kuulua päätöksenteossa.  

Pekka Komu (sd.)

- Valtuuston rooli on jäänyt varsin pieneksi. Valtuustoseminaari olisi ollut vähintäänkin paikallaan. Voisiko olla arvokasta, että kaupunginhallitus ja lautakunta ovat eri mieltä? Lahti ei tarvitse ministereitä vaan osaavia luottamushenkilöitä. 

Kalle Aaltonen (Pro Lahti)

- En ole huomannut mitään hyötyä puolipäiväisistä puheenjohtajista. Voisin luetella henkilöt, ketkä saavat paikat. Alkaa muodostua puolipäiväisten poliitikkojen armeija. Hommat on tehty työttömille, eläkeläisille ja sellaisille, jotka tarvitsevat suojatyöpaikkaa. 

Jari Salonen (kok.)

- Kolme luottamustointa yhdistyisivät. Koen että veronmaksajat saavat tehokkaamman luottamushenkilöhallinnon. 

Marko Varjonen (kok.)

- Kaupunginhallitukselle on tälläkin hetkellä keskitetty valtaa. Demokratia ei kavennu mihinkään. 

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (3)
Mies van Hus

Ministerillä ja kanisterilla on puolensa.

Pätevyys ratkaisee.

jplehto

Oli tyypillinen kokoomuslainen yritys kahmia valta itselleen.HyväVeli verkosto olisi hoitanut asiat koska kokoomuksen mielestä muut kuin he eivät ole asiantuntijoita.Ylimielistä vallatavoittelua omille yrittäjäjille ja virkamiehille.Missä Kokoomus siellä vedätys.

Mies44

Olet oikeassa.

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X