Päijät-Häme

Kolmella koululla sairastettiin paljon - "Jos viidesosalle kertyy pitkiä poissaoloja, aletaan puhua isoista rahoista"

Kivimaan yläkoululle saatiin tilapäiset luokkatilat viime syksynä. Kuva: Mirja Hussain

Opettajien sairauspoissaolot lisääntyivät viime vuonna erityisesti Kivimaan, Rakokiven ja Mukkulan kouluissa, kertoo Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen. Kouluissa on kärsitty sisäilmaongelmista.

- Jos koulukiinteistössä on pitkään ollut sisäilmaongelmia, ja niiden kanssa on pitkään sinnitelty, oireet alkavat tulla hankalammiksi, ja niistä voi tulla pidempiä poissaoloja. Ne näkyvät sairauspoissaolojen määrässä ja sitä kautta kustannuksissa, Kilponen toteaa.

Ongelmia isoilla kouluilla

Sivistystoimen mukaan perusopetuksen sairauspoissaoloista aiheutuneet kustannukset ovat nousseet edelliseen vuoteen nähden peräti 29 prosentilla eli 228 000 eurolla.

Tullaan töihin, kestetään päivä, pari tai kolme ja sen jälkeen on taas ääni pois, kuumeilua ja flunssaoireita. Lassi Kilponen, opetus- ja kasvatusjohtaja

Kilponen arvelee, että kasvu voi osittain selittyä siirtymisellä uuteen henkilöstöhallintojärjestelmään.

- Osa vuoden 2015 sairauslomasijaisuuksien kustannuksista on kirjautunut viime vuodelle. Kasvu on silti tosi iso ja johtuu siitä, että sisäilmaongelmia on ollut isoilla peruskouluilla. Pienemmissä taloissa, kuten Kiveriön ja Liipolan kouluilla, sairauspoissaolot eivät näkyneet näin massiivisesti.

Kivimaan yläkoulu ja osa Rakokiven koulun oppilaista ovat siirtyneet väistötiloihin. Mukkulaan evakkotilat saadaan ensi syksyksi.

- Mukkulan tilanne oli syksyllä tosi kriittinen. Osa oppilaista ja henkilöstä on siirtynyt Kivimaan väistötiloihin. Yleensä tilanne helpottaa välittömästi, kun päästään väistötiloihin.

Tänä vuonna helpottaa?

Pitkillä sairauslomilla on ollut yhteensä kymmeniä perusopetuksen työntekijöitä.

- Jos koulun henkilöstömäärä on esimerkiksi 50 ja viidesosalle kertyy pitkiä yli 30 päivän poissaoloja, silloin aletaan puhua isoista rahoista.

Kilposen mukaan pitkät poissaolot johtuvat pääosin sisäilmaongelmista.

- Tullaan töihin, kestetään päivä, pari tai kolme ja sen jälkeen on taas ääni pois, kuumeilua ja flunssaoireita, jotka estävät työnteon. Siinä jokainen ihminen ihan fiksusti alkaa miettiä omaa terveyttään, kuten ohjeistuksemmekin on.

Kilponen uskoo tilanteen helpottuvan tänä vuonna.

- Ensi syksynä ollaan Mukkulassakin väistötiloissa. Sillä pitäisi pärjätä, ja lähivuosina saamme uusia kouluja tilalle.

Isot kustannukset

Lahti investoi kouluihinsa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.

- 20 vuoden korjausvelka realisoituu massiivisena muutaman vuoden aikajaksolle. Mielenkiintoista olisi tutkia, millaiset kokonaiskustannukset kaupungille syntyy huonokuntoisista koulukiinteistöistä. Tulee henkilöstö- ja väistötila ja materiaalikuluja. Yhteenlaskettu hinta tulee olemaan kymmeniä miljoonia euroja, Kilponen toteaa.

Sijaisia on ollut pakko palkata

Sisäilmaongelmien aiheuttamat poissaolot ovat osasyy siihen, että sivistystoimi näyttää ylittävän budjettinsa noin 2 miljoonalla eurolla. Toimiala päätti jo alkusyksystä sijaistus- ja hankintakielloista, mutta vaadittuja lisäsäästöjä ei saatu.

Kilposen mukaan sijaisia oli palkattava koulujen työturvallisuuden varmistamiseksi.

- Pienten oppilaiden osalta rehtorin pitää ensisijaisesti harkita tilannetta. Lapsia ei voi jättää yksin, se olisi laiton tilanne. Isompienkin oppilaiden kohdalla työturvallisuus on ensisijainen asia esimerkiksi teknisen työn, tekstiilityön ja kotitalouden tunneilla.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (10)
tuuli anna

Enää ei osata rakentaa. Kaikki homehtuu käsiin. Jossain mättää ja isosti. Voisi puhua jo koko maan kansallisesta hätätilasta. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo pitkään. Suunnittelulle ja kireälle kilpailuttamiselle rankemmat sanktiot.

Nötkötti

Hälytyskellot ovat soineet jo pitkään, mutta niihin ei ole reagoitu. Eikä reagoida nytkään. Nuorten ja opettajien terveys ei paina vaakakupissa mitään.

Rocky

Jos kaikki opettajat olisivat miehiä, ei kukaan puhuisi koulujen sisäilmaongelmista yhtään mitään...

ITEAATTELIJA

"Lahti investoi kouluihinsa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja" ja sitten korjaa ja purkaa ja taas investoi kouluihinsa kymmeniä miljoonia euroja. Kokoomusjohtoinen kaupunginhallitus persujen tuella tekee sitä samaa, mitä kokoomus tekee maan hallituksessa, siis säästää ja säästää ja työntää säästöt tunnelitiehen siis ne säästetyt 70 miljoonaa.

Finlandia

Ei kukaan tee sairaana töitä.....VARSINKAAN JOS TYÖPAIKKA SAIRASTUTTAA!!

Lue seuraavaksi X