Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Lahti täytti 111 vuotta - tässä 8 lukua kaupungin vaiheista

Lahti oli takavuosina vilkas teollisuuden keskittymä. Kuvassa on 1980-luvun Paavolan kaupunginosaa lintuperspektiivistä katsottuna. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

3 000

Lahdessa oli arviolta 3 000 asukasta vuonna 1905.

Pinta-alaltaankin kaupunki oli pieni, noin 10 neliökilometrin kokoinen. Tsaari Nikolai II allekirjoitti tuona vuonna 1. marraskuuta Pietarhovissa asetuksen, joka toi Lahdelle kaupunkioikeudet. Lahteen tieto tapahtuneesta tuli tosin vasta suurlakon päätyttyä.

4 000

4 000 miestä ja naista kuului Suomen sisällissodan aikana punakaartin Lahden rykmenttiin, Lahden piirin Suojeluskuntaan taas kuului noin 1 000 miestä.

Molemmat puolet alkoivat aseistautua vuodenvaihteessa 1917-1918. Lahden Hennalan vankileiri oli toiminnassa vuoden 1919 loppuun asti.

78

Lahden radiomastojen rakentaminen kesti 78 vuorokautta syksyllä 1927.

Syyskuun lopulla töissä oli 28 paikallista miestä. Itäinen masto valmistui ensimmäisenä, ja sen huipulla liehui jo samana iltana Suomen lippu. Kun läntinen masto valmistui, sen huipulle vietiin joulukuusi, joka korvattiin kuitenkin jo seuraavana aamuna Saksan lipulla.

98

Lahteen saapui ja sieltä lähti 98 kaukolinjaliikenteen linjavuoroa ja 198 lähilinjavuoroa 1930-luvun lopulla.

Lahden rautatieaseman matkustajamäärä oli runsaat puoli miljoonaa, ja Vesijärven satamassa liikkui vuodessa viitisentuhatta matkustaja-alusta. Lahti oli seitsemänneksi tärkein rautatieasema saapuneiden ja lähteneiden matkustajien kulkemissa kilometreissä mitattuna.

123

123 lahtelaista kaatui talvisodan aikana rintamalla.

Lahtelaiset taistelivat etupäässä Hennalassa toimineen Tampereen rykmentin alaisuudessa. Taistelupaikkoja olivat muun muassa Muolaa ja Kämärä Karjalan kannaksella.

1 300

1 300 työntekijää valmisti yli 300 huonekalumallia 1960-luvulla Askon tehtailla Lahdessa.

Suomessa oli 47 Asko-tavarataloa ja 57 pienempää kenttämyymälää. Huonekaluviennistä 75 prosenttia oli Askon kalusteita.

262

Vuoden 1978 Lahden MM-kisoihin osallistui 262 urheilijaa 26 eri maasta.

Suurtapahtuma antoi potkua myös seuraavina vuosina järjestettyihin Salpausselän kisoihin. Ensimmäistä kertaa käytössä oli myös kisakylä, jossa oli 268 huoneistoa ja yhteensä 650 huonetta.

1 400

Noin 1 400 lahtelaista työskenteli vielä 1990-luvun alussa teollisuuden työpaikoissa.

Vuonna 2013 lahtelainen teollisuus työllisti enää runsaat 6 000 lahtelaista. Teollisuuden työpaikkojen määrä oli suurin vuosina 1970-1975, jolloin teollisuus työllisti paikallisella tasolla noin 21 000 työntekijää.

Lähde: Nyt Lahteen! 111 vuotta Lahden historiaa. Toimittaneet Hannu Takala & Milla-Lotta Kemiläinen

Piia Kujala
piia.kujala@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X