Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Asikkalan Salon kyläkirja palkittiin kirjamessuilla

Salon mailla ja vesillä kyläkirja

Asikkalan Salon kylä pääsi pokkaamaan Vuoden kotiseutukirjan palkinnon lauantaina. Tunnustus julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Valinnan teki Suomen Kotiseutuliitto.

Salon kylän ydin on Salonsaari, joka on nimensä mukaisesti saari Päijänteessä. Kylän rajat ulottuvat kuitenkin Heinolan porteille asti. Kylän ominaispiirre on rannoille syntynyt runsas kesäasutus.

Valintaraatia miellytti erityisesti Salon mailla ja vesillä -teoksen kerronnallinen tyyli. Kirjan tekstit muodostavat kertomuksen päijäthämäläisen kylän elämästä aikojen alusta nykypäivään.

Lukija ohjataan kylän, tilojen, talojen ja kyläläisten elämään asiantuntevalla historiallisella johdannolla. Teoksesta huokuu päijäthämäläinen rauhallisuus.

Kirja on kaksiosainen: alkuosan aina 1900-luvulle asti on koonnut dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo. Tähän ajanjaksoon mahtuvat niin kalliomaalaukset kuin kartanokulttuuri.

Viime vuosikymmenet on koottu kyläseppä Kyösti Nikin 1980-luvulla tekemistä nauhoituksista ja elävien ihmisten muisteluista. Tämän osan ovat koonneet kyläläisten historiatoimikunta sekä toimittaja Merja Åkerlind.

Kirjan taitto saa vuolaat kehut. Ulkoasusta vastasivat taittajat Päivi Liikamaa ja Kati Kelo.

Kirjan on kustantanut Salon kyläyhdistyksen perinne- ja historiatyöryhmä. Se julkaistiin heinäkuussa, ja teosta on saatavilla Asikkalan kirjastosta ja kirjakaupasta. Siihen liittyy myös lisäaineistoa sisältävä dvd-levy.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X