Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: Kovasikajuttu käsitteli itseilmaisun tarvetta, Tokasikajuttu myös menestystä kääntöpuolineen

Pertti Kurikka lopetti bändinsä ja jäi eläkkeelle joulukuussa 2016. Kuva: J-P Passi

Tokasikajuttu

3/5 tähteä

Viisi vuotta on kulunut Kovasikajutusta. Jukka Kärkkäisen ja JP Passin dokumentti nosti suuremman yleisön tietoisuuteen helsinkiläisen punkbändin Pertti Kurikan nimipäivät.

Sen paremmin dokumentin kohde, tekijät kuin yleisö tuskin osasivat kuvitella, mitä sen jälkeen oli vielä edessä.

2009 perustettu bändi päätyi esiintymään 16 eri maassa ja valittiin edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuun 2015. Viime joulukuussa bändi soitti jäähyväiskeikkansa kotikaupunkinsa On the Rocks -klubilla.

Samana päivänä Kurikka itse täytti 60 vuotta ja jäi eläkkeelle. Ainesta oli siis jatko-osaan, Tokasikajuttuun. Asialla on sama tekijäkaarti.

Kun Kovasikajuttu käsitteli itseilmaisun tarvetta, Tokasikajutussa tulee esiin menestys kääntöpuolineen. Vaikka bändin jäsenten into on yhä yhteistä, myös jännitteet kasvavat.

Laulaja Kari Aalto haluaisi välillä vetäytyä koko sirkuksesta. Basisti Sami Helle tuntee vetoa politiikkaan ja uskontoon. Rumpali Toni Välitalo kilpailee verisesti samasta naisesta kitarateknikko Niilan kanssa. Muita ainakin sukupolven vanhemman kitaristi Kurikan olemuksessa paistaa jo pieni väsymys.

Mukana onkin lyhyt kohtaus Kurikan kauhuhenkisen sivupersoonan Kalevi Helvetin keikalta.

Kari Aalto vaihtoi kuulumisia euroviisuvoittaja Conchita Wurstin kanssa. Kuva: J-P Passi

Dokumentti suhtautuu oivan etäältä bändin ympärillä pyöriviin media-alan toimijoihin ja selkääntaputtelijoihin. Syntyy aito vaikutelma siitä, kuinka yksin kuka tahansa lopulta on hetkellisen häslingin keskipisteenä.

Mahtipontisesti ei myöskään nähdä Uuden musiikin kilpailua ja euroviisufinaalia. Punk-asenne on kohdallaan - viihdeinstituutioiden suuntaan ei kumarrella. Silti voi epäillä, olisiko dokumenttia tehty ilman viisuponnistusta.

Euroviisujen glamour rinnastuu kiehtovasti normaalien punk-keikkojen risaisuuteen. On selvää, missä bändi on kotonaan - ja sekin, missä on heidän näytön paikkansa. Liekö minkään maan viisuedustuksesta aiemmin tehty elokuvaa?

Tekee hyvää katsella PKN:n häpeämättömän positiivisia ja negatiivisia tuntemuksia voiton ja häviön hetkinä. Niiden herkkyys ja hauskuus muistuttaa, kuinka niin sanottujen normaalien ihmisten keskuudessa sosiaalinen tilannetaju usein rajoittaa todellisten tunteiden ilmaisua.

Kokonaisuus kantaa hyvin. Turhia kohtauksia ei juuri ole. Toisinaan kuvaus jopa tuntuu katkeavan liian aikaisin, esimerkiksi uskovaisten tapaamisessa, jossa Sami esittää totisille kanssaveisaajilleen punnittuja ajatuksiaan jumalasta.

Puutteena on myös, että bändin musiikki ja lavakarisma jäävät taas kerran sivuosaan.

Tyylilaji: dokumentti. K-7.

Jukka Sammalisto

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X