Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Bozakauppiaan tarina avaa Istanbulin ja Turkin muutoksen Orhan Pamukin romaanissa

Orhan Pamuk

Kummallinen mieleni

Suom. Tuula Kojo. Tammi 2017. 778 s.

Orhan Pamukin edellinen suomennettu teos oli 80-luvulla kirjoitettu Hiljainen talo, joka kertoi moniäänisen sukutarinan yhteen kietoutuvien ihmiskohtaloiden kautta. Vuonna 2014 julkaistu Kummallinen mieleni  jatkaa sitä, missä Pamuk on taitavimmillaan: omituisten mutta silti niin arkipäiväisten, sympaattisella tavalla tragikoomisten hahmojen kuvaamista Istanbulin kaduilla.

Vaikka kerronta joskus ontuukin, sen korvaa moninkertaisesti se lämpö, jolla Pamuk kuvaa sympaattista päähenkilöään.

Mevlut muuttaa 12-vuotiaana isänsä kanssa Istanbuliin opiskelemaan ja myymään jogurttia ja bozaa, mietoa alkoholipohjaista juomaa, jota uskovaisetkin voivat hyvällä omallatunnolla juoda. Hän kokee omin silmin niin Istanbulin kuin omankin kasvunsa, armeijan vallankaappaukset, oman yllättävästi päättyvän vaimonryöstönsä, bozakauppiaan vuosi vuodelta syvenevän ahdingon, muttei koskaan kadota kummallista, utuisille sivukujille harhailevaa mieltään.

Kertoja vaihtuu

Romaani noudattelee lievän metafiktiivistä kerrontatapaa, jossa kertoja antaa äänen Mevlutin lisäksi myös hänen läheisilleen, kun nämä haluavat selventää jotain edellä kerrottua. Ratkaisu on hivenen teennäinen, sillä teos ei tarjoa tarpeeksi liikkumatilaa sivuhahmoille, joiden mielipiteet ovat parhaimmillaan hauskoja alaviitteitä ja huonoimmillaan kerrontaa jarruttavia puheenvuoroja.

Tämänkaltainen leikittely toimi paremmin Pamukin Mustassa kirjassa. Varsinkin teoksen keskivaiheilla Mevlutin rakentaessa elämäänsä vaimonsa kanssa sivuhahmojen äänenvuoroista tulee harmoniaa uhkaava taakka.

Kerronta ontuu joskus

Kerronnastaan huolimatta teos on rakennettu tarkaksi kuvaksi päähenkilöstään, jonka omintakeinen asenne pelastaa hänet pulasta monituisia kertoja. Vaikka kerronta joskus ontuukin, sen korvaa moninkertaisesti se lämpö, jolla Pamuk kuvaa sympaattista päähenkilöään. Hän ei anna muodon syrjäyttää sitä, mikä romaanissa on olennaista.

Henkilö, joka sinnikkäästi vuodesta toiseen myy bozaa, vaikka tietää sen olevan taloudellisesti kannattamatonta, saa jo automaattisesti sympatiani, mutta Pamuk ei tyydy näin helppoon valintaan. Sen sijaan, että noukkisi myötätunnon hedelmiä kuvaamalla bozanmyynnin ongelmia, hän luo bozakauppiaan ympärille yhden ihmisen kautta kerrotun kertomuksen kokonaisen yhteiskunnan muutoksesta. Tämä on mikrotason historiaa parhaimmillaan.

Istanbulin muutoksen ja infrastruktuurin kuvaaminen on poikkeuksellisen aidon oloista. Mevlutin huudot kaikuvat takaisin Istanbulin lähiöiden seinistä ja vastaavat takaisin kaikkien niiden ihmisten muodossa, joita hän matkoillaan tapaa.

Haikean optimistista

Sympaattinen tragikomiikka on toki tärkeässä osassa, mutta siitä ei missään vaiheessa tule väkinäistä. Tarinasta välittyvä tunnelma ei ole koominen vaan haikean optimistinen.

Mevlut on samanaikaisesti sekä erityisellä lahjalla varustettu oman itsensä herra että suurkaupungin virrassa ajelehtiva tavallinen mies. Tällaisen ristiriidan kuvaaminen on vaikeampaa kuin voisi olettaa, ja Pamuk onnistuu siinä vähintään samalla tapaa kuin edellisissäkin romaaneissaan.

Turkkia tuntemattomalle ja kieltä osaamattomalle lukijalle Pamukin mikrotason historiankuvaus ja Tuula Kojon laadukas käännös tarjoavat kauniin mosaiikin elävästä kaupungista ja elävistä ihmisistä, jota lukiessaan voi uneksia, haaveilla ja tuntea edes pienen osan siitä, mitä Mevlut tuntee illalla huudellessaan ”boo-zaaa”.

Henri Nerg

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X