Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Ooppera-arvio: Brutaalit orgiat purevat aina - Rigoletton rietas alkunäytös markkinoi syvän tragedian

Mantovan herttua (Rame Lahaj) viekottelee tynnyrissä kasvanutta Gildaa (Tuuli Takala). Kuva: Soila Puurtinen

Ooppera-arvio

Savonlinnan oopperajuhlat

Rigoletto

Olavinlinnassa 10.7.

Neito harhailee puolialastomana, henkisesti eksyneenä, haparoiden. Ilkamoiva kansanjoukko ryntää paikalle, vietetään orgioita. Kellekään ei jää epäselväksi, mitä on tapahtunut ja tapahtumassa - etenkään, kun se vielä alleviivataan oopperanäyttämölle melko brutaalilla ja suoraviivaisella tavalla.

Ohjaaja David McVicarin luoma alkukohtaus on nerokas. Kun katsojalla on jo valmiiksi melkoisen paha olo, McVicar vie sen sangen tyylikkäästi vielä pidemmälle. Itse toiminta lavalla on sivujuonne: psykologinen vaikutus, tietoisuus siitä, mitä kohta tapahtuu, on paljon voimakkaampi. Syntyy mukavia mielleyhtymiä Stanley Kubrickin ja Quentin Tarantinon nerokkaimpiin elokuvaratkaisuihin.

Renessanssihovin - ja koko tuon ajan - romanttisuus aukeaa Savonlinnassa Giuseppe Verdin Rigolettossa varsin raadollisen realistisesti.

Tästä rajusta alkukohtauksesta siirrytään rauhaisaan maailmaan, jossa keskeinen osa on tyttären suojelulla, isän rakkaudella ja nuoren tytön syttymässä olevalla rakkaudella. Alkukohtaus on kuitenkin tehnyt tehtävänsä: katsojaa piinaa koko ajan se, mitä vielä tulee vääjäämättä tapahtumaan.

Kiril Manolov Rigolettona on uskottava raajarikkoinen, rujo hahmo. Hän on äänellisesti vahva ja kykenee löytämään myös ne kärsivät ja heikkoutta kuvastavat sävyt. Rigoletton omasta syyllisyydestä kumpuava sairaalloiseksi menevä tyttären varjelu on uskottavasti tulkittu.

Rame Lahaj tulkitsee Herttuan roolin oopperan edetessä yhä väkevämmin ja uskottavammin. Välillä herttua luulee kokevansa aitoja inhimillisiä tunteita, mutta erehdys menee nopeasti ohi. Elostelevissa tuokioissa Lahaj oli ilman muuta uskottavimmillaan ja myös äänellisesti terävimmillään.

Palkkamurhaaja Sparafucilen roolin laulaneen basso Mika Kareksen ääneen on tullut lisää syvyyttä. Soinnista ei enää tule mieleen nuori lupaus, vaan laulu on intensiivistä ja linjakasta. Katarina Giotas ei aivan vakuuta Maddalenan roolissa herttuan viettelyssä teoksen loppupuolella. Kun oopperassa on nähty jo aika paljon, jäi kohtaus hivenen vaisuksi.

Tuuli Takala on täyttänyt ne odotukset, joita hän loi jo kesällä 2013 laulukilpailuvoitoillaan. Gilda oli aivan upea roolisuoritus alusta loppuun. Ilmaisu on selkeää sekä äänellisesti että näyttämöllisesti. Ei turhaa elehtimistä, vaan aitoa, vahvaa, laulutekstistä kumpuavaa sisäistettyä tulkintaa.

Sointi on kohdallaan, ja sävyjä löytyy paletista runsaasti. Artikulaatio on selkeää, ja ääni kantaa vaivattomasti. Kun Takala tästä kuitenkin vielä parantaa, ei kansainväliselle uralle ole mitään rajoja.

Savonlinnan oopperajuhlakuoro oli edelleen tiukassa iskussa. Orkesteri jäi soinnissa jopa kuoron jalkoihin alkukohtauksessa, mikä aiheutti myös hetkittäistä rytmistä sakkausta. Philippe Auguin johti varmaotteisesti, mutta orkesteriin jäi kaipaamaan enemmän yksityiskohtiin meneviä sävyjä.

Jussi Mattila

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X