Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Etsinnässä kuoleman enkeli - Anna-Leena Härkönen taitaa lamaannuttavan uupumuksen kuvauksen

Anna-Leena Härkönen kuvaa viisikymppisen kirjailijan voimien ehtymistä uutuusromaanissaan. Kuva: Kai Sinervo

Anna-Leena Härkönen

Valomerkki

Otava 2017. 252 s.

 

Anna-Leena Härkönen ei ole väistellyt tummia aiheita tuotannossaan. Valomerkki ei ole poikkeus. Sen minäkertoja Anita on viisikymppisiään juhliva kirjailija, jonka voimat ovat ehtyneet niin, että hän toivoo ainoastaan pääsevänsä pois täältä. Mutta kuka toimisi kuoleman enkelinä? Kuka suostuisi avustamaan eutanasiassa?

Syvän masennuksen kuvauksena Valomerkki vastaa tematiikaltaan Katri Rauanjoen Jonakin keväänä herään -teosta, mutta Härkönen kirjoittaa keveämmällä kädellä. Hänen vahvuuksiaan ovat entiseen tapaan mustanpuhuva huumori, erittäin naseva dialogi ja ilmeikkäät kielikuvat, joista voi lohkoa pienoisia aforismeja.

Lamaannuttavan uupumuksen kuvauksessa Härkönen yltää kuitenkin yhtä syvälle kuin Rauanjoki: ”Herään siihen, että itken. Avaan silmäni. Edessä levittäytyy loputon päivä, enkä minä jaksa elää sitä. Voin elää minkä tahansa muun päivän, mutta en tätä.”

 

 

Anita yrittää kirjoittaa kirjaa, jonka nimenä on Testamentti, ja jossa sivutaan itsemurhaa. Kirjoituskramppi vaivaa: ”Aloittaminen tuntuu aina samanlaiselta. Joskus melkein läähätän, niin kuin synnyttäessäni, mutta tänään vain hengittelen.”

Härkönen kuvaa osuvasti kirjailijapippaloita ja nykypäivän brändäyshimoa: ”Pitäisi aiheuttaa puheita. Vosutella pitkin poikin. Tulla kaapista ulos, vaikka ei ole siellä ollutkaan. Jotkut kollegat pelkäävät kuollakseen itsensä paljastamista. Minä pelkään sitä, ettei ketään kiinnostaisi, vaikka paljastaisin mitä.”

Anitan raamit ovat kunnossa. On luotettava aviomies, ammatiltaan puuseppä, ja aikuistunut tytär. Vastoinkäymisiä ei kuitenkaan voi kilpailuttaa: ”Ei saa surra kun on terve lapsi ja kotitöitä tekevä aviomies! Anteeksi, etten ole syyrialainen enkä maanjäristyksen uhri, anteeksi jumalauta etten voi hyvin, vaikka minulla olisi kaikki järjelliset edellytykset, anteeksi.”

 

Tasapainottava tekijä perheen lisäksi on homoystävä, joka sekä tukee että väittää sopivissa määrin vastaan. Toinen miesystävä on haastava, kyseenalaistava ja repivä, ja tässä ihmissuhteessa Anita kohtaa myös itsessään vellovan vihan, jonka taustana on seksuaalinen hyväksikäyttö.

Kirjoituskouristusten jälkeen flow-tilasta osaa nauttia, mutta senkin kesto on rajallinen. Askel omaa vahvistumista kohti otetaan, kun Anita auttaa syvästä masennuksesta kärsivää puolituttua kollegaansa. Ratkaisevinta on joutuminen koskenlaskuonnettomuuteen pohjoisen kirjoittajakurssilla. Pelastuminen antaa yhteisyydentunteen. Erillisyys murtuu.

”Selviytymistarina” on liian lattea nimitys tälle moni-ilmeiselle ja vikkeläkäänteiselle romaanille. Metafiktiivisyys kantaa kirjan loppuun saakka olematta konstailevaa tai päälleliimattua.

Eija Komu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X