Kulttuuri ja viihde

Kun Lahtea uhkasi 1950-luvulla porno, kirkko ja tuomari tarttuivat miekkaan

Suomalaisen sananvapauden historia on täynnä esimerkkejä, jotka vaikuttavat tämän päivän valossa koomisilta. Ei kuitenkaan kannata nauraa, sillä taistelu ilmaisunvapaudesta on kaikkea paitsi ohi. Asiaa tutkineen Kai Ekholmin mielestä tämän ajan sensuuriviranomaisia ovat esimerkiksi Facebook ja Google.

Kustantaja Caius Kajanti joutui leivättömän pöydän ääreen Lahdessa keväällä 1958. Oikeusministeriön määräämä kirjatakavarikko ja rikostuomio raunioittivat hänen elämänsä. Kuva vuodelta 1989. Kuva: Kai Ekholm

”Lahti muodostuu oikeaksi pornografisen kirjallisuuden kehdoksi.”

Näin jylisi syyttäjä Ossian G. Lehtovuori Lahden raastuvanoikeudessa 30. huhtikuuta 1958. Hän vaati rangaistusta kustantaja Caius Kajantille, joka oli tuonut Suomen kirjakauppoihin edellissyksynä norjalaisen Agnar Myklen romaanin Silmukka kuun sirppiin. Kirjan katsottiin loukkaavan sukupuolikuria ja säädyllisyyttä, joten oikeusministeriö oli määrännyt Lahden kirjapaino- ja sanomalehti -yhtiössä painetun kirjan painoksen takavarikkoon.

Viranomaiset tiesivät olla Myklen suhteen tarkkana. Aiemmin syksyllä 1957 oli ilmestynyt suomeksi Laulu punaisesta rubiinista, joka oli myös leimattu pornoksi. 5 000 kappaleen painos Rubiinista poltettiin lopulta Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa poliisivalvonnan alla.Silmukka oli osa samaa trilogiaa. Oikeusministeriön päätöksen jälkeen Lahden poliisi takavarikoi sen tuhannen kappaleen painoksen suoraan lahtelaisesta painotalosta 12. joulukuuta 1957. Samalla tarkastettiin paikalliset kirjakaupat, jotta vaarallinen norjalaisporno ei pääsisi saatuttamaan päijäthämäläisten mieliä.

Syyttäjä Lehtovuoren hampaissa oli erityisesti kirjan sivu 120, jota hän piti ”sairaalloisen henkilön” tuotoksena.

- Sukupuolielämän kuvaukset ovat huipennettuja eikä väite teoksen taiteellisuudesta merkitse sitä, etteikö teos ole epäsiveellinen. Eihän varastaminenkaan ole sallittua, vaikka se tehtäisiin kuinka taiteellisesti, Lehtovuori veisteli Etelä-Suomen Sanomien oikeussaliraportin mukaan.

ESS uutisoi Agnar Myklen kirjan takavarikosta 14.12.1957. Kirjan ruotsinkielistä painosta ei takavarikoitu, mikä aiheutti eduskuntakyselyn.
 

Kirkko johti hyökkäystä

Myklen tapaus on osa Suomen pitkää ja värikästä sananvapauden historiaa, jota Kansalliskirjasto esittelee parhaillaan Tiellä sananvapauteen -näyttelyssään. Näyttelyn koonneen Kai Ekholmin mukaan se on vaikutuksiltaan huomattavasti merkittävämpi kuin Hannu Salaman 1960-luvulla saama jumalanpilkkatuomio, johon keskustelu sensuurista yleensä on Suomessa keskittynyt.

Myklen ohella Kajanti oli onnistunut saamaan pienelle Ammattikirjat-kustantamolleen oikeudet esimerkiksi Henry Millerin kohuttuun Kravun kääntöpiiriin. Sen julkaiseminen ei kuitenkaan onnistunut. Ammattikirjat määrättiin konkurssiin vuonna 1959, koska Kajanti kieltäytyi maksamasta oikeuden hänelle määräämää 950 000 markan korvausta rikollisella toiminnalla saadusta hyödystä.

Hyökkäystä Kajantia vastaan johtivat kirkolliset piirit, joiden mukaan kirjatakavarikolla olisi ”ilmaa puhdistava vaikutus yhteiskuntaelämäämme”. Perustelu meni läpi kaikissa oikeusasteissa, ja Rubiini määrättiin lopulta tuhottavaksi.

”Valtakunnan pornografiksi” leimatun Kajantin omaan elämään episodilla oli tuhoisa vaikutus.

- Olin henkisesti ja taloudellisesti jalkaraudoissa, vuonna 2012 kuollut Kajanti muisteli Kai Ekholmin haastattelussa 1989.

Sotien jälkeen arkaluonteinen aineisto siivottiin kirjastoista niin sanottuihin myrkkykaappeihin.
 

Kaiken takana oli Kekkonen

Vaikka Suomi paistattelee nykyisin erilaisissa sananvapausmittauksissa kärkisijoilla, historian valossa Suomi ei pääse röyhistelemään rintaansa. Kirkon ohella suomalaisten ilmaisunvapauteen ovat pyrkineet vaikuttamaan monet muutkin tahot.

- 1900-luvulla Suomen sananvapauskysymyksissä määräävässä asemassa oli usein Neuvostoliitto, Ekholm sanoo.

Neuvostoliiton vaikutus näkyi esimerkiksi Solzhenitsynin Vankileirien saariston julkaisussa. Tammi päätti luopua Nobel-voittajan kirjasta 1974 sen jälkeen, kun pääministeri Kalevi Sorsa oli käynyt ”keskustelemassa” asiasta kustantajan kanssa presidentti Kekkosen toiveesta. Kirjasarjan ensimmäisen niteen suomennos julkaistiin lopulta Tukholmassa. Myöhemmät osat julkaistiin Suomessa, mutta ne vaiettiin julkisuudessa kuoliaiksi.

- Itsesensuuria oli tietysti muissakin maissa, mutta Suomessa se vietiin huippuunsa. Neuvostoliiton ei yleensä edes tarvinnut tehdä mitään, sillä me teimme sen kaiken itse, Ekholm sanoo.

Moni paikallinen kirjastolautakunta oli hyvin haluton hankkimaan Vankileirien saaristoa myöhemminkään. Kirjasta käytiin perusteellinen keskustelu esimerkiksi Turussa ja Viialassa, jonne se päätettiin lopulta hankkia vain ruotsinkielisenä.

Ekholmin mukaan paikallisilla kirjastolautakunnilla on ollut aina suuri merkitys siihen, mitä milläkin paikkakunnalla on saanut lukea.

- Esimerkiksi Oulu on perinteisesti ollut aika radikaali paikka, Ekholm tietää.

Valio kävi 1950-luvulla ankaraa sotaa ilkeää margariinia vastaan.
 

Valio pakotti lehdet polvilleen

Sensuurille tyypillistä on se, että jälkikäteen tarkasteltuna se näyttäytyy usein koomisessa valossa. Kansallisen turvallisuuden ja sukupuolisiveellisyyden ohella sananvapautta on pyritty Suomessa kaventamaan esimerkiksi aluepolitiikan ja talouden nimissä.

Yksi erikoisimmista episodeista oli Valion käymä pitkä rasvasota. Tiedemiesten voita terveellisemmäksi toteama margariini alkoi yleistyä Suomessa 1950-luvun lopulla. Maidontuottajien mielestä margariini uhkasi kuitenkin autioittaa suomalaisen maaseudun. Valio otti käyttöön raskaat aseet ja uhkasi lopettaa ilmoittelun lehdissä, jotka käyttivät esimerkiksi kakkuresepteissään margariinia. Sodan uhriksi joutui lopulta Ilmari Turjan johtama Uusi Kuvalehti, joka lakkautettiin vuonna 1963 mainostulojen romahdettua.

Ekholmin mielestä Valion esimerkki ei ole ainutkertainen.

- Esimerkiksi Nokia oli loiston päivinään hyvin herkkähipiäinen siitä, miten firmaa käsiteltiin julkisuudessa, Ekholm muistuttaa.

Varsinainen sensuurin musta vuosikymmen oli Suomessa 1960-luku. Tabe Slioor julkaisi heti vuosikymmenen alussa 10-osaisen muistelman miessuhteistaan Jallu-lehdessä, jonka painoksen Tampereen raastuvanoikeus määräsi takavarikkoon. Sensoreiden hampaisiin joutuivat myös esimerkiksi Paavo Rintalan Sissiluutnantti, Pentti Saarikosken käännös Siepparista ruispellossa ja beat-runoilija Allen Ginsberg Huuto-runoineen.

Samaan aikaan kirjastot pyrkivät suitsimaan kansan lukutottumuksia myrkkykaapeillaan. Heti sotien jälkeen perustetut kaapit sisälsivät eroottisesti ja poliittisesti arkaluonteisia kirjoja, joita luovutettiin vain täysi-ikäisille lukijoille harkinnan mukaan.

Kirjastojen kirjahankintoja ohjaili vielä pitkään 1960-luvun jälkeenkin niin sanottu arvosteleva kirjaluettelo. Vasta vuonna 1988 lakkautettu luettelo oli käytännössä valtion hyväksymä ostoslista, joka määritteli sen, millaista kirjallisuutta kirjastoihin hankittiin.

- Yleisarvosanaksi sananvapauden historiasta antaisin Suomelle kuitenkin ysin. Sensuuri on itse asiassa usein laajentanut sananvapautta, sillä kirjailijat ja toimittajat ovat pyrkineet rikkomaan sen rajoja, Ekholm päättelee.

Nykyisin vapaata sanaa kahlitsevat internetin jättiläiset, esimerkiksi Facebook ja Google.
 

Otava yritti sensuroida Mammuttia

Ekholm huomauttaa, että taistelu ilmaisunvapaudesta ei ole ohi, sillä rajoista väännetään yhä jatkuvasti peistä. Esimerkiksi kirjailija Jörn Donner paljastaa Kansalliskirjaston näyttelyyn liittyvässä kirjassa, että Otava pyrki sensuroimaan hänen Mammuttiaan vuonna 2012 kunnianloukkaussyytösten pelossa. Vuonna 2014 sensuurin kynsiin joutui puolestaan Baltic Circle -festivaali, joka joutui poliisin käskystä pukemaan vaatteet alastomana esiintyneen naisperformanssitaiteilijan päälle Helsingin keskustassa.

Ekholmin mielestä myös internetin sananvapaus on pelkkää illuusiota. Esimerkiksi Googlen ja Facebookin harrastamaa hakukoneoptimointia voi hänen mielestään pitää hyvinkin sensuurina, sillä se näyttää hakijalle vain niitä asioita, joista hän on ollut aiemmin kiinnostunut.

- Me olemme jatkuvassa informaatiosodassa. Se joka ei tätä ymmärrä, on naiivi, Ekholm kiteyttää.

Ekholmin mielestä internet on kyllä aiheuttanut eräänlaisen paradigman muutoksen, sillä eliitti ei enää ole sananvapauden suhteen aina määräävässä asemassa.

- Raja menee nykyisin paljon matalammalla, Ekholm sanoo.

Lahti kielsi Aku Ankan

Mutta miten lopulta kävi kustantaja Caius Kajantille Lahdessa vuonna 1958? Lahti sai tässä tapauksessa paistatella vapaamielisen kaupungin maineessa, sillä Lahden raastuvanoikeus kumosi Myklen kirjan takavarikon.

Lahtelaisten liberaalien ei kuitenkaan kannata paukutella henkseleitään, sillä Lahden kirjastolautakunta päätti samana vuonna lakkauttaa esimerkiksi turmiollisen Aku Ankan tilauksen. Boikotti jatkui 12 vuoden ajan.

Tiellä sananvapauteen -näyttely Kansalliskirjastossa 22.12. asti. Lisää aiheesta: www.sananvapauteen.fi

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X