Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kulttuuri ja viihde

Runo ravasi elämään uudella vuosituhannella - Tuula Hämäläinen ei ole koskaan ollut runotyttö, hän solmi ensimmäisen kustannussopimuksensa eläkeiässä

Työuransa Tuula Hämäläinen on tehnyt erikoissairaanhoitajana. Runokokoelmassaan Parhaita päiviä ovat yöt Hämäläinen käsittelee aikaa ja käy keskustelua myös Virginia Woolfin kanssa. Kuva: Mirja Hussain

Toukokuinen päivä pukkaa lunta taivaalta, kun tapaamme Tuula Hämäläisen kanssa hänen kotonaan Lahdessa. Yleensä kevät on innoittavaa aikaa, ja uusia runoja syntyy varsinkin kesämökin laiturin nokassa Heinolassa. Vielä toistaiseksi päivien koleus on pitänyt runoilijan poissa laiturilta. Matkaamme siis aurinkoon ja veden äärelle sisätiloissa. Hämäläinen seisoo olohuoneensa matolla ja lukee runoja uudesta kokoelmastaan: ”aurinko vyöryy taivaan yli sateet ovat menneet / kurjet saapuvat / veneet käännetään, ja minä olen järvi / sateesta raskas ja hiukset jotka nostetaan maasta”Hämäläisen runokokoelma Parhaita päiviä ovat yöt on ilmestynyt tänä keväänä Sanasadon kustantamana. Kokoelma on Hämäläisen ensimmäinen kustannettu teos. Aiemmin lahtelaisrunoilija on julkaissut yhden omakustanteen sekä ollut mukana Lahden Runomaratonin kilpailuantologioissa.

Runot ravasivat elämään 2000-luvulla

Hämäläinen ei ole koskaan ollut runotyttö. Runot tulivat 2000-luvun alussa. Aiemmin Hämäläinen oli tarttunut pikemmin proosaan, mutta Harjulan opiston kirjallisuuden kurssi muutti suunnan.

- Halusin tavata muita kirjallisuudesta kiinnostuneita ja vaihtaa hiukan mielipiteitä heidän kanssaan.

Kurssin alkaessa selväksi tuli, että tarkoitus ei ole vain lukea, vaan myös kirjoittaa itse.

- Ensin tuli pientä proosan pätkää, mutta sitten runoakin harjoiteltiin, ja se vetäisi koukkuun. Runo löysi minut, Hämäläinen sanoo. Parhaita päiviä ovat yöt -kokoelman runoissa tärkeä teema on aika. Säkeissä liikutaan ajassa, alkuräjähdyksestä tulevaan. Ihminen ikääntyy, palaa muistoihin, mutta elää myös tässä ja nyt.

"Näistäkin nurkista alan vieraantua / eikä minua silti huvita / lähteminen / lähdön ajatuskaan"

"Hyvä runo ei vanhene"

Hämäläiselle runossa tärkeintä on ajattomuus.

- Hyvä runo pysyy, siinä on jotakin, joka ei vanhene, Hämäläinen sanoo.

Hän ei halunnut kokoelmansa takakannen esittelytekstiin ikäänsä, jotta luku ei ohjaisi lukijaa liikaa.

- En ehkä kirjoita niin kuin tämänikäinen kirjoittaisi, Hämäläinen pohtii.

- Ehkä se vaikuttaa, että olen alkanut lukea runoja vasta 2000-luvulta lähtien. Olen lukenut paljon nuoria runoilijoita. Tosin pidän vieläkin tuoreena esimerkiksi Gunnar Björlingiä ja tietenkin Eeva-Liisa Manneria.

Keittiönsä pöydän ääressä Hämäläinen luettelee pitkän listan runoilijoita, joiden tyyli on kolahtanut: Jorma Eronen, Panu Tuomi, Olli-Pekka Tennilä, Riikka Palander, Harri Nordell.

Yksi nimi toistuu muita useammin. Se on Risto Ahti. Ahdin luovan kirjoittamisen kurssien perässä Hämäläinen matkusti monena kesänä Oriveden opistoon vuodesta 2005 lähtien.

- Risto Ahti on minulle suuri guru. Hän ei katso kirjoittajia kuin makaronin reiän läpi vaan, vaan näkee jokaisen omat vahvuudet.

"Hölynpölyn" seasta voi seuloa timantin

Työuransa erikoissairaanhoitajana tehnyt Hämäläinen kirjoittaa runoja usein kotonaan, keittiön pöydän ääressä tai yläkerran työhuoneessa. Uuden luomisessa parasta aikaa on aamu, mutta muokata voi milloin vain, Hämäläinen kuvailee. Runo tulee harvoin kerralla, vaan syntyy pieninä paloina.

Kävelylenkeiltä Hämäläinen tuo mukanaan säkeenpätkiä, niin kuin vaikka tällaisia: "askel askeleelta lätäköitten puut / putoavat taivaisiinsa / talot nousevat / usvasta tämä vieras maa"

- Moni sanoo, että uudet runot pitäisi haudata kotipihan multaan puoleksi vuodeksi, mutta en minä yleensä ole malttanut. Katson tekstiä jo samana iltana.

Joskus Hämäläinen istuu alas ja kirjoittaa monta liuskaa "hölynpölyä". Sen seasta hän seuloo runon esiin. Toisinaan alkusysäyksen antaa uni, joskus muisto. Runoissa vilahtaa miehen kanssa käyty kirjeenvaihto tai hetki, jolloin kuolema kosketti ensimmäisen kerran. Runossa kuolema on lautojen välistä tuijottava härkä.

Keikalla Lahdessa torstaina

Torstaina Hämäläinen esiintyy Tuli & Savu -runoklubilla Malskin lähikahvila Anniessa kahdeksan muun runoilijan kanssa. Tapahtuma on osa Nihil Interit -runoyhdistyksen kiertuetta. Runoilija Tommi Parkon kuljettama runobussi on koulukiertueella, ja torstaina se saapuu myös Lahden yläkouluihin.

Vielä tiistaina Hämäläinen ei ollut valinnut, mitä runoja hän lausuu tapahtumassa. Runo muuttuu, kun sen lukee ääneen, Hämäläinen pohtii. Moni kokoelman runo pitää nähdä, sillä säkeiden asettelu on yksi tehokeinoista. Hämäläisestä suomen kieli on taipuisaa kuin muovailuvaha. Sanajärjestykset saavat muuttua ja lause ylittää säkeen.

- Suomen kieli on aika vapaata. Sanajärjestyskään ei sido. En myöskään käytä pisteitä, vaan ajatuksella on vapaus kulkea riviltä toiselle, Hämäläinen sanoo.

Kirjan toiseksi viimeisessä runossa Hämäläinen vyöryttää sanoja kuin manaten: ”orresokka kopara kuukkeli porontahtoma kiimaselkä karhunjuomalampi” - Olen pohtinut runoissa myös kirjoittamisen iloa ja pakkoa. Sitä haluaisi ahmia itselleen sanoja. Aina niille ei löydy osoitetta, mutta joskus runoja roikkuu joka oksalla.

Tuli & Savu -klubi: Runoutta! 11.5. Yritys- ja Kulttuurikeskus Malskissa Lahdessa.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X