Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Illallisella tunteet nousevat pintaan - mäkikotka Ahonen taiteili samalla trapetsilla kuin Jantunen

TV5:n Mertaranta ja legendat -sarjan neljännen jakson isäntä, entinen huippujääkiekkoilija ja päihderiippuvuuteen sairastunut Marko Jantunen kertaa yhteisellä illalliselle elämänsä raskaimpia vaiheita muille legendoille.

Kyyneliltä ei vältytä. Raskaimmat tarinat liittyvät perheeseen ja siihen, kun Jantunen ei ollut kahteen vuoteen tekemisissä omien poikiensa kanssa. Päihteet olivat ottaneet yliotteen entisestä kiekkotähdestä.

Syyskuun 14. päivä vuonna 2015 Jantusen elämässä tapahtui muutos, kun mies ohjattiin hoitoon Avominne-päihdeklinikalla. Hauta olisi kutsunut, mikäli reilusti päälle toistakymmentä vuotta jatkunutta päihderiippuvuutta ei olisi otettu hallintaan.

- Minulla on ollut paljon tuttuja samassa tilanteessa kuin Marko, mutta valitettavasti he eivät ole selvinneet hengissä, toteaa vapaaottelija Makwan Amirkhani vakava ilme kasvoillaan.

- Suurinta voittoaan ”Jarna” käy läpi juuri tällä hetkellä. Taiteilin jossain vaiheessa sillä samalla trapetsilla. Perheen tuella lipsahdin sinne paremmalle puolelle vähän aikaisemmin kuin Marko. Siitä olen kiitollinen, sanoo Lahden MM-kisoihin valmistautuva mäkihyppääjä Janne Ahonen.

Mertaranta ja legendat TV5-kanavalla tiistaina kello 21.

Aleksi Sammalisto
aleksi.sammalisto@radiovoima.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X