Kulttuuri ja viihde

Talo, joka hengitti musiikkia, kärsii nyt alennustilasta

Kuva: Leena Liukkonen

Tuskin koskaan unohdan sitä, miltä Lahden konservatoriossa tuntui käydä soittotunneilla. Ramppasin talossa lähes kymmenen vuoden ajan 1980-luvulla. Useimmiten sain kyydin vanhemmiltani, toisinaan kuljin omatoimisesti bussilla Nastolasta.

Soittiminani olivat harmonikka ja klarinetti, ja muistaakseni molemmat soittotunnit järjestettiin neljännessä kerroksessa. Oli aivan omanlaatuisensa tunnelma istua niillä sokkeloisilla käytävillä odottamassa soittotunnin alkua. Vaikka luokissa on äänieristys, joka puolelta kuului vaimeaa soitantaa. Koko talo ikään kuin hengitti musiikkia. Yhdistettynä se oli unenomaista etydien, preludien ja sonatiinien sekamelskaa.

Toisinaan tapoin aikaa ajamalla pelottavalla tavarahissillä tai huomattavasti sukkelammalla henkilöhissillä entisen hotellin ylimpään kerrokseen, kymppiin asti. Porraskäytävän ikkunasta avautui mahtava näköala yli Lahden keskustan.

Tutkinnot olivat yleensä viidennen kerroksen matalassa salissa. Se oli ujolle pojalle jännä paikka. Rehtori Aarre Hemmingin johtama tutkintolautakunta istui pitkän pöydän takana salin takaosassa ja katsoi ankarasti kokelaan suuntaan. Siinäpä sitten väännät niitä asteikkojasi, kun sormet tuntuvat kieltäytyvän yhteistyöstä. Joskus esiinnyttiin myös isossa konserttisalissa. Sinne reitti oli niin sokkeloinen, etten tainnut koskaan kulkea sitä itse.

Tätä taustaa vasten tuntuu tornirakennuksen nykytila murheelliselta. Kesken jääneiden asuntojen valmistuminen on täysin hämärän peitossa.Esa Hassisen kirjoittama historiateos tulee kuitenkin luettua hotkimalla. Kirjoittaja pysyy hienosti asiassa. Kukin talon toimijoista saa oman pienen jaksonsa. Historiallista faktaa värittävät kirjaan poimitut henkilökohtaiset muistelot. Esimerkiksi kapellimestari Osmo Vänskä antaa konserttisalille tunnustusta, vaikka orkesteri kasvoikin talosta ulos.

Nykyisen Lars-taidemuseohankkeen ajajille kirja voi toimia myös oppikirjana tai vähintään varoittavana esimerkkinä. Ajatus kulttuurin ja kaupan intressien yhdistämisestä ei ole Lahdessa mitenkään uusi, mutta onko historian virheistä opittu mitään?

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi

Lue seuraavaksi X