Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Jukon leppoisa musiikkinäytelmä istuttaa Lahden terapiaan

Iloisesti tungetteleva lokkilauma (Ilona Pukkila, Jussi-Pekka Parviainen, Maria Nissi, Markus Karekallas) ja pyrstönsä kadottanut Vellamo (Minja Koski, kesk.) etsivät kaupungin olemusta Jukon Outoa paloa eräässä kaupungissa -näytelmässä. Kuva: Aki Loponen

Teatteri Vanha Juko
Outoa paloa eräässä kaupungissa
Kantaesitys 9.9.

Vuoden alussa teatteri Vanhan Jukon johtajana aloittanut Linda Wallgren osoitti ohjaajan taipumuksensa jo viime syksynä Kuolleen naisen maalauksia -näytelmällä. Teatteri- ja kuvataiteen yhtymäkohtia tutkaillut draama teki vaikutuksen kepeällä yleisilmeellään.

Samaa leppoisaa leikkimielisyyttä on havaittavissa Jukon Outoa paloa eräässä kaupungissa -näytelmässä. Pienistä fragmenteista koostuva musiikkikomedia ei pyri suuriin väitelauseisiin tai jykeviin synteeseihin vaan tutkii lahtelaisuuden olemusta pienten tarinapätkien kautta.

Lahden paikat ovat Wallgrenin ohjauksessa merkittävämmässä roolissa kuin ihmiset. Muutamaa peruskohtausta muuntelemalla Wallgren onnistuu hahmottelemaan kuvan kaupungista, joka kärsii jonkinlaisesta imagovajeesta ja yrittää siksi liiankin tietoisesti etsiä omaa olemustaan. Luonnollisesti kaupungin kömpelöt imagokampanjat hokemineen ovat teatterintekijöillä hyvässä muistissa.

Wallgren onnistuu hahmottelemaan kuvan kaupungista, joka kärsii imagovajeesta.

Terapiaa ja pikadeittejä

Löyhän rungon esitykselle muodostaa terapiaistunto. Kaupunkiin muuttavan psykoterapeutin pakeilla tuntojaan tilittävät esimerkiksi tyhjän tilan kammoa poteva toriparkki, parhaat päivänsä nähnyt Kisapuisto, alemmuuden tunteen kanssa painiskeleva pikkumäki ja sopeutumisvaikeuksista kärsivä matkakeskus.

Terapiasta leikataan pikadeiteille, jossa tarkoituksensa menettäneet Lahden ikonit etsivät itselleen seuraa. Toistuvasti vieraillaan myös pienessä yksiössä, josta yksinäinen nainen soittelee mykkiä puheluja hätäkeskukseen. Muita tarinalinjoja ovat pyrstönsä menettänyt Vellamo-neito, onnettomasti suurmäkeen rakastunut teknisen toimen mies ja sinne tänne lehahtelevat lokit.

”Pakollinen perhekohtaus” laventaa terapeutin omaa tarinaa. Piinaavaa keskiluokkaista jouluateriaa kuvaava katkelma tuntuu olevan Wallgrenin silmänisku pohjoismaisten perheahdistusnäytelmien suuntaan.

Iltanuotiofiilis, mutta missä johtopäätökset?

Ilman väliaikaa esitettävä, vain noin puolitoista tuntia kestävä näytelmä on viihdyttävä, paikoin hillittömän hauska ja ennen kaikkea hyvällä tavalla outo. Kaiken yllä leijailee absurdi vire, eikä koskaan voi olla oikein varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mosaiikkimainen toteutus tekee vaikutuksen myös musiikeillaan, joista valtaosa on Minja Kosken ja Jussi-Pekka Parviaisen uutta tuotantoa. Tunnelmallisesti jammaileva livebändi on nostettu keskelle näyttämötilan etuosaa.

Katsomo on jaettu kahtia salin molemmille reunoille, mikä korostaa ohjauksen sympaattista iltanuotiovaikutelmaa. Kun katsoo tapahtumien yli, toinen lahtelainen tuijottaa mustan kuilun takaa takaisin.

Kaikesta hyvästä huolimatta odotin tekstiltä aavistuksen enemmän - pohjaahan se kuulemma laajaan kyselyaineistoon. Esitys loppuu suurin piirtein siinä vaiheessa, kun olisi aika ruveta vetämään juonenpäitä yhteen ja esittämään johtopäätöksiä. Niiden puuttumisen voi ehkä ajatella johtuvan varovaisuudesta - Wallgrenhan on Lahdessa vielä melko uusi tulija.

Vaikka syklisyys on osa ohjauksen viehätystä, näytelmä kärsii ajoittain myös toisteisuudesta. Intensiteetti ehtii laskea erityisesti katastrofiin päättyvällä jouluaterialla, joka kestää Alias-peleineen aivan liian kauan.

Ollaan lahtelaisia eikä murehdita

Jukon näyttelijät vaihtavat roolista toiseen sujuvasti lennosta.Markus Karekallas on hauska pehmeästi lässyttävänä terapeuttina. Minja Koski jää mieleen turhautuneena Vellamona, jonka pitäisi oppia uimaan ilman pyrstöä - hahmossa on kieltämättä osuvaa symboliikkaa. Maria Nissi esittää hätääntynyttä Kisapuistoa ja sympaattista Kaupunkia, joka tuntuu haluavan kaikille vain hyvää, mutta ei saa paikkojaan pysymään aisoissa.

”Paljastava” loppu kehottaa lahtelaisia heittämään imagomurheensa romukoppaan ja vapauttamaan itsensä. Ollaan ylpeästi sitä mitä ollaan, kaiken maailman konsulteista piittaamatta.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X