Kulttuuri ja viihde

Maarit Tyrkkö lunasti Kekkosen toiveen: UKK:sta kirja ihmisenä ja yksityishenkilönä

Syyskuussa 1981 Urho Kekkonen (kesk) jäi sairauslomalle. Maarit Tyrkön kirjoittaman Presidentti ja toimittaja -kirjan kuvitusta. Kuva: Martti Kainulainen

Edesmenneen presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin lukeutuva toimittaja ja kirjailija Maarit Tyrkkö on saanut valmiiksi Kekkos-muistelmiensa toisen osan. Kirjan nimi on Presidentti ja toimittaja ja se alkaa tapahtumista vuonna 1976.

Kirja päättyy presidentin eroon virastaan vuoden 1981 lopulla. Samoihin aikoihin Tyrkkö ja UKK tapasivat viimeisen kerran ja suhde päättyi.

Maarit Tyrkön Kekkos-kirjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2014. Kirja nimeltä Tyttö ja nauhuri sai ristiriitaisen vastaanoton. Toisaalla kirjaa arvioitiin paljastuksiksi ja tirkistelyksi presidentin yksityiselämään ja toisaalla sen katsottiin sisältävän tärkeää tietoa politiikan ja historian tutkijoille. Sama tulee mitä ilmeisimmin tapahtumaan uudenkin kirjan kohdalla.

Nykyaika on asettanut uuteen valoon monia asioita, joissa Tyrkkökin oli aikanaan mukana Kekkosen ystävänä ja rakkaana "tyttönä".

- En silloin tajunnut, missä kaikessa olin mukana, kun en ole poliittinen toimittaja, totesi Tyrkkö kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.

Tyrkkö sanoo kirjoittaneensa vain siitä, missä on itse ollut mukana. Hän kuvaa presidentin ajatuksia ja reaktioita, mutta ei kovin paljon tulkitse eikä selitä.

Kirjailija sanoo nyt täyttäneensä Kekkosen toiveen.

- Kirjoita minusta kirja ihmisenä, kuuluu UKK:n esittämä toivomus.

Kirja kuvaa

Kekkosen vanhenemista

Kirja on merkittävä paitsi poliittisen historian kannalta, myös elämäkerta, henkilökuva ja kasvutarina. Kasvutarinana se on kuvaus miehen vanhenemisesta ja lähenevän kuoleman hyväksymisestä.

Presidentti ja toimittaja -kirjassa UKK on valtansa huipulla. Hän on yksinäinen ja kaipaa ihmistä rinnalleen.

- Luotan sinuun kuin itseeni, kuuluu presidentti sanoneen Maaritille.

Kekkosen tunteneiden mielestä tämä oli paljon sanottu. Kekkonen kun ei luottanut kehenkään muuhun kuin itseensä.

Kekkosen ja Tyrkön suhde oli aikanaan tarkkaan varjeltu valtakunnansalaisuus. Niin oli myös Kekkosen ja Anita Hallaman suhde.

Kirjassa Kekkonen valittaa Tyrkölle, kuinka vaikeaa on päästä irti suhteesta Hallamaan. Ja Tyrkkö ihmetteli, miksi Kekkosella, vahvalla ja vaikutusvaltaisella miehellä ei ollut rohkeutta irtautua suhteesta.

Miltä muulta tämä kuulostaa kuin kenen tahansa tavallisen miehen menettelyltä, kun on solmussa ihmissuhteidensa kanssa.

Eija Kupiainen
eija.kupiainen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi

Lue seuraavaksi X