Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kulttuuri ja viihde

Kirja-arvostelu: Sofi Oksasen Puhdistus

Puhdistus nostaa Sofi Oksasen kotimaisten kirjailijoiden kärkikaartiin

.

Sofi Oksasen Puhdistus on parasta, mitä Viron historiankirjoitukselle on tapahtunut sitten vuoden 1991. Näin uskallan väittää, ainakin siinä tapauksessa, että asiaa tarkastellaan Suomenlahden pohjoisrannalta.

Suomen ja Viron välillä sujuvasti sukkuloivan Oksasen suurimmat ansiot ovat historian inhimillistämisessä ja uuden ymmärryksen rakentamisessa Suomen ja Viron välille. Siellä missä suomalaisturistit näkivät halvan humalan, on Sofi Oksanen nähnyt yksilöitä, pieniä tarinoita inhimillisestä kärsimyksestä miehitysvallan ja totalitaarisen yhteiskunnan ikeen alla.

Se on ansio, joka nostaa Oksasen kotimaisten kirjailijoiden eturiviin, ehdottomasti. Finlandia-palkintopöytä kutsuu.

Skitsofreeninen historia

Näin jälkikäteen tarkasteltuna Viron 1900-luvun historia oli yhtä skitsofreniaa.

Vuonna 1918 alkanut epävakaa itsenäisyyden aika päättyi toiseen maailmansotaan, jolloin Viron miehitti ensin Saksa, sitten Neuvostoliitto. Kommunistinen systeemi urkintajärjestelmineen ja puhdistuksineen jatkui uuteen itsenäistymiseen asti vuonna 1991. Patrioottisimmat isänmaanystävät pakenivat metsiin.

Tavallisille virolaisille 1900-luku tarkoitti usein sitä, että tänään täytyi kumartaa siihen suuntaan, jonne vielä eilen pyllistettiin. Eilisistä hyveistä oli tänään tullut paheita, isänmaallisista ihmisistä isänmaansa pettureita.

Mitä sellaisessa tilanteessa käy moraalille tai idealismille? Voiko vallanvaihdoksista selvitä puhtaalla omallatunnolla? Tai edes järjissään?

Puhdistus antaa kasvot näille kysymyksille. Virolaisille se toiminee eräänlaisena "totuuskomissiona" tai omantunnon peilinä, suomalaisille taas hätkähdyttävänä oppituntina siitä, mitä olisi voinut olla

ilman talvisotaa.

Ei mitään turhaa

Oksanen on taitava tarinankertoja. Hän kirjoittaa suhteellisen lyhyitä välähdyksiä, historian ja nykyajan tapahtumia toisiinsa kiehtovasti ketjuttaen.

Tuntuu, että kirjassa ei ole yhtään "ylimääräistä" kohtausta tai ihmistä - liekö sitten syynä se, että Puhdistus ilmestyi alun perin Kansallisteatterin näytelmänä vuonna 2007. Olennaiseen keskittymisellä on taipumus koukuttaa lukijansa; Puhdistus onkin niitä kirjoja, joita ei oikein malttaisi käsistään laskea.

Romaanin alussa tapaamme parikymppisen Zaran, joka herää sekavassa mielentilassa keskeltä länsivirolaista maalaismaisemaa vuonna 1992, ikääntyneen Aliide Truun ikkunan alta. Pikku hiljaa keriytyy auki kahden hyvin erilaisen - ja silti osin samankaltaisen -?naisen tarina.

Väkivaltaista parittajaansa (ja vangitsijaansa) pakeneva Zara edustaa venäläistä nykysukupolvea, joka ei kaupunkilaisen ajatusmaailmansa osalta juurikaan poikkea rautaesiripun länsipuolella varttuneista. Raha hallitsee ajatuksia melkein yhtä rautaisella otteella kuin totalitaristinen alistuskoneisto.

Ennen toista maailmansotaa aikuiseksi kasvanut Aliide taas on nähnyt toisenlaisen todellisuuden. Hän on maahan kiinni kasvanut maatalon tytär, josta kuitenkin tulee petturi.

Kaksi selviytyjää

Sofi Oksasen taidot näkyvät siinä, että kirjan hahmot eivät jää stereotyypeiksi tai laskelmoidun tuntuisiksi välttämättömyyksiksi.

Erityisesti Aliide on hahmona kiinnostava, täynnä ristiriitaisuuksia ja tarkkaan varjeltuja salaisuuksia. Hän pelkää, mutta on toisaalta peloton, häpeää, mutta ei nöyristele. Lyhyesti sanottuna hän on ihminen kuilun partaalla, menettänyt jo kaiken arvokkaana pitämänsä.

Ennen kaikkea Aliide on kuitenkin selviytyjä, keinoja kaihtamaton nainen, joka tekee mitä tehdä täytyy, jotta elämä voisi jatkua edes jossain muodossa. Kun Neuvostoliitto miehittää maan, Aliide ryhtyy näennäiskommunistiksi, nai puoluepampun ja pettää siskonsa Ingelin, joka joutuu Stalinin vainoissa Siperiaan.

Ingelin patrioottimiehen Hansin Aliide kätkee vuosikausiksi oman talonsa salakomeroon - toiveenaan ei suinkaan Viron itsenäisyys vaan saada Hans lopulta rakastumaan itseensä. Aliide on siis traaginen ja onneton hahmo, jonka motiivit ovat lopulta melko alhaisia ja itsekkäitä.

Siperiassa varttuneelle Zaralle Aliide on tuntematon isotäti. Naisia yhdistää sukulaissiteen ohella rationalistinen elämänasenne. Eikä Zarakaan epäröi käyttää kyseenalaisia keinoja saavuttaakseen päämääränsä. Prostituoituna hän ajautuu lopulta aivan yhtä epätoivoiseen tilanteeseen kuin Aliidekin.

Historia toistaa siis itseään, kommunistinen totalitarismi ja äärikapitalistinen ihmiskauppa vertautuvat toisiinsa. Molemmat tekevät uhreistaan sisältä onttoja.

Kuinka käy petturien?

Oksanen kirjoittaa hahmojensa ihmisyyttä kunnioittaen, mutta kuitenkin heidän heikkoutensa säälimättömästi paljastaen. Rankimmissa kohdissa (muun muassa kidutukset, raiskaukset) hän ottaa käyttöön kielen tehokeinot, toiston ja runollisuuden.

Jonkinlaista symboliikkaa tuntuu sisältyvän siihen, että Aliidea vainoavat toistuvasti kärpäset. Päässä surisee lopulta vain yksi kysymys: entä jos hyvä lopulta voittaakin? Kuinka silloin käy petturien?

Ilkka Kuosmanen, ESS 20.06.2008

Sofi Oksanen: Puhdistus. 381 s. WSOY, 2008.

Kirsi Crowley

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X