Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kiristyneet säädökset ja jättikustannukset kuormittavat varustamoyrittäjiä - moni laivuri on jo laittanut aluksen myyntiin

Kiristyneet turvallisuusmääräykset ja kustannukset ovat saaneet monen sisävesiyrittäjän laittamaan kiikarit koteloon. Markkinoilla on nyt myynnissä suuri määrä laivoja, joita kukaan ei osta. Kuva: Sami Lettojärvi

Järvimatkailuyrittäjien taloutta kiristävät tänä vuonna voimaan tullut EU:n lainsäädäntö, kansainvälisen merenkulkujärjestön velvoitteet ja niistä seuranneet Trafin uudet määräykset.

Tämän vuoden tammikuusta alkaen jokaisessa yli 15 metrisessä sisävesilaivassa ja aluksessa on ollut oltava itsestään vedessä aukeavat pelastuslautat. Pelastuslauttojen lisäksi myös tiukentuneet palomääräykset lisäävät yrittäjien kustannuksia.

- Meillekin on tulossa paukkulautat, mutta saamme ne vasta ensi viikolla. Ensimmäisessä erässä niitä on tilattu viisi. Hintaa asennetuille lautoille tulee noin 5 000 euroa kappale. Asiakkaiden turvallisuuden kannalta asia on tietysti hyvä, Lahden Järvimatkailun laivaliikenne- ja ravintolavastaava Jukka Riikonen sanoo.

Riikonen on laittanut merkille, että moni sisävesiristeilyjä tekevä yrittäjä aikoo lopettaa liikennöinnin kohoavien kustannusten myötä.

- Kyllähän tämä vaikuttaa väkisinkin alaan.

Saman on havainnut Päijänne-Risteilyjen toimitusjohtaja Eija Hilden.

- Laivoja on valtavasti myynnissä, mutta ei niitä kukaan osta. Monelle investoinnit ovat ylivoimaisia.

Päijänne-Risteilyllä laivoja on viisi.

- Kyllä tästä kymmenien tuhansien lasku tulee meillekin.

Hildenin mukaan sisävesiliikenteeseen keskittyneiden varustamoiden turvamääräykset ja niistä koituvat kustannukset ovat nousseet jatkuvasti.

- Paukkulauttojen lisäksi kiristyneet paloturvallisuusvaatimukset teettävät suuria remontteja moniin laivoihin. Sisävesilaivureiden toimintaa ajetaan nyt alas. Välillä tuntuu, että Suomessa säädösten noudattamisessa mennään aina yli. Edes Saksassa, joka on täsmällinen maa, sisävesiliikennettä koskevat säädökset eivät ole näin älyttömät, Hilden huokaa.

Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Luetuimmat juuri nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X