Kotimaa

Aapo Pispan seuraajaksi haastatellaan viittä hakijaa

Myös Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius valittiin haastateltavien joukkoon. Kuva: Sami Lettojärvi

Asikkalan vt. kunnanjohtaja Aapo Pispan seuraajaksi haastateltavat viisi henkilöä on valittu.

Kunnanjohtajan virkaa hakeneista haastatteluun kutsutaan Sulkavan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka Sulkavalta, Kempeleen kunnan sivistysjohtaja Hannu Kuusela Oulusta, Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius Leivonmäeltä, hankejohtaja Mika Pasanen Järvenpäästä ja Asikkalan vs. talousjohtaja Ville Rajahalme Tampereelta.

Kunnanhallitus päätti haastatteluun valituista kokouksessaan maanantaina.

Uuden kunnanjohtajan nimi selvinnee huhtikuun aikana

Kunnanjohtajan rekrytointi etenee niin, että haastattelut pidetään 6. huhtikuuta. Samalla valitaan soveltuvuustesteihin lähetettävät hakijat. Soveltuvuustestit tehdään 10.-11. huhtikuuta, ja niiden tulokset esitellään kunnanhallitukselle 12. huhtikuuta. Samalla kunnanhallitus tekee oman ehdotuksensa kärkiehdokkaista.

Kärkiehdokkaat esittäytyvät valtuustoryhmille 18. huhtikuuta.

Kunnanhallitus tekee esityksensä kunnanjohtajasta 20. huhtikuuta. Valtuusto valitsee kunnanjohtajan kokouksessaan 24. huhtikuuta.

Uuden kunnanjohtajan on tarkoitus aloittaa virassaan 1. kesäkuuta. Viran täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Piia Kujala
piia.kujala@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Tunti Päivä Viikko Kuukausi
Näytä lisää

Lue seuraavaksi X