Kotimaa

Lukijalta

Mielipide: Hyvinvointiyhtymän arki jättää heitteille, Nastolan taksiepisodi jäävuoren huippu

Kuva: Elena Liseytseva

Kun vanhus viedään taksilla väärään osoitteeseen ja hän kaatuu pihalla, niin kuka ottaa vastuun? (ESS 20.3.) Entä miksi palvelutalo kotiuttaa ihmisen, joka ei tiedä, missä asuu? Molempiin kysymyksiin löytyy vastaus hyvinvointiyhtymän säästöistä.

Asioita pyöritellään ja pallotellaan, ja tämäkin Nastolassa sattunut hengenvaarallinen vahinko laitetaan lopulta suunnilleen vanhuksen omaksi syyksi. Mitäs sanoo väärän osoitteen kuljettajalle!

Juttu on vain nyt niin, että jos kyseessä on asianmukaisesti tilattu Kela-taksi, kuljettaja tulostaa autossa aina koneeltaan printin, jossa näkyy asiakkaan nimi ja ”toimitusosoitetiedot” ihan kirjallisena.

Ikävän ja pitkällisen kokemuksen mukaan oikein mikään asia ei tunnu hoituvan nykyään terveydenhuollossa, kotipalvelussa eikä Kela-taksi-systeemissä. Esimerkiksi muistisairaudet tuntuvat olevan käsittämätön epäosaamisalue monella taholla ja tasolla.

Viime kädessä muistisairaiden ynnä muiden toimintakyvyttömien kotihoidon ja hoivayksiköiden lähihoitajat saavat koko vastuunkierron likasangon niskaansa.

Kelataksibisnes pyörii kalliisti yhteiskunnan varoilla, eikä kuljettajilla näköjään ole minkäänlaista vastuuta tai velvoitetta katsoa, että asiakas pääsee oikeaan osoitteeseen, tai edes sisälle väärän osoitteen rappuun, kaatumatta ensin pihalla.

Lähes kaksi vuotta Kela-taksirumbaa sivusta seuranneena voin kertoa, että kuljettajat käyttävät lisäksi ylipitkiä odotusaikoja ja ylipitkiä reittejä, niin että 20 euron matka tekee helposti 50-60 euroa. Veronmaksajia asia ei liikuta. Kela ei tutki, mistä huimat kustannuserot johtuvat.

Kuljettajat käyttävät lisäksi ylipitkiä odotusaikoja ja ylipitkiä reittejä, niin että 20 euron matka tekee helposti 50-60 euroa.

Monet muut ikävät lieveilmiöt, kuten esimerkiksi kotihoidon sählingit, liittyvät nyt vuodeosastojen sulkemiseen. Kun yt-ilmoitukset vuodeosastoille taannoin tulivat, asia oli maanantain lehdessä, mutta me, erään muistisairaan omaiset, saimme siitä esimakua jo edellisen viikon perjantaina.

Meille kerrottiin, että läheisemme lääke on vaihdettu sellaiseen muotoon, ettei se vaadi enää kotipalvelun käyntejä. Lääkkeen oli vaihtanut, geriatria konsultoimatta ja omaisille ilmoittamatta, vuodeosaston ja kotipalvelun vastaava lääkäri.

Nastolan onneton taksiepisodi on vain jäävuoren huippu. Aivan heitteillä ovat ne vanhukset tai muuten puolustuskyvyttömät, joilla ei ole omaisia valvomassa tilanteita. Hyvinvointiyhtymässä jyrää nyt sellainen ketjureaktio, että vuodeosastopotilaat on sijoitettava palvelutaloihin, ja palvelutaloista on raivattava vanhukset kotiin.

Kotihoitopotilaita on näin ollen vähennettävä kaikin keinoin - vaikka sitten lääkitystä vaihtamalla - koska säästöjä on jostakin revittävä. Tällä hetkellä ne revitään vanhusten ja lähihoitajien selkänahasta.

Muutoksen mahdollistamiseksi kannattaa käyttää äänioikeuttaan tulevissa kuntavaaleissa, jos oma vanhuus tai toimintakyvyttömyys näissä hyvinvointiyhtymän säästötalkoissa kiinnostaa - etenkin silloin, jos omaisia ei ole.

Omainen

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (6)
Servo

Kyllä muistisairauden ongelmat tiedostetaan, mutta niitä ei voida ottaa huomioon resurssi-, ja määrärahapulan vuoksi. Vedotaan milloin mihinkin epämääräiseen kun virheitä sattuu.

Di Lemma

Omaiselta hyvä ja aiheellinen kirjoitus. Tuota taksiepisodia lukiessa nousi tosiaankin niskakarvat pystyyn! Miksi vanhus ei saanut saattajaa mukaan ja siten varmistettu oikea "toimitusosoite"? Mitä muuta tuo on kuin heitteillejättöä, kun muistisairaita kotiutetaan pärjäämään omin nokkineen? Ennen näin julmaa toimenpidettä olisi vähintäänkin varmistettava, että muistisairaalla on omaisia, joilla on mahdollisuus (ja halua) osallistua muistisairaan arkeen ja aikaa monta kertaa päivässä tarkistaa, että kaikki on varmasti hyvin. Itse asiassa dementoitunutta ei saisi jättää hetkeksikään yksin. Kintut ovat monella vielä vikkelät, mutta päänuppi ei enää kerro, mihin niillä kintuilla ollaan menossa ja miksi.

Kukalie

Asiaa jonkun tahon pitäisi tehdä täydellinen selvitys kokonaistilanteesta, puolueettomasti! Taksikyytejä olenkin välillä ihmetellyt miten kela kyydit tuntuu maksavan huomattavasti enemmän kuin jos yksityisesti ajais...?

konsultti007

"Juttu on vain nyt niin, että jos kyseessä on asianmukaisesti tilattu Kela-taksi, kuljettaja tulostaa autossa aina koneeltaan printin, jossa näkyy asiakkaan nimi ja ”toimitusosoitetiedot” ihan kirjallisena"

Eikö Kela taksit ole sairaala matkoille tarkoitettu? Tähän tuskin liittyy Kela mitenkään.

Jos jotain haluaa syytellä niin hyvinvointiyhtymälle vaan terveisiä. Tästä se vaan alamäki jatkuu.

huopikas

Ongelman ydin on siinä, että lääkärit ovat järestään sitä mieltä, että muistisairaat vanhukset ovat asiallisia ja orientoituneita, sekä osaavat toimia omatoimisesti, vetoavat myös vanhuksen itsemääräämisoikeuteen. Vanhus voi hyvinkin vakuuttavasti kertoa osaavansa mennä yksin kotiin, mutta todellisuudessa hän on aivan eksyksissä. Kun kotihoito toimittaa päivällä vanhuksen sairaalaan, iltapimeällä taksi jo tuo yksinäisen vanhuksen kotiovelle, eikä vanhus osaa toimia mitenkään tilanteessa. Omaisille ei ilmoita kukaan. Tuntuu kuin joka pisteessä vanhuspotilaan asiat ajatellaan hoidetun loppuun kun hänet vaan saadaan ovesta ulos.

Luetuimmat

Lue seuraavaksi X