Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tallelokeroa voi joutua jonottamaan - kysyntä vähentynyt ja sitä kautta tarjontakin

Pankit tarjoavat tallelokeropalvelua pääasiassa vain omille asiakkailleen. Kuukausimaksu määräytyy esimerkiksi lokeron korkeuden ja asiakkuuden mukaan. Kuva: Olli Herranen

Yhä harvemmassa pankissa on enää tallelokeroita. Tallelokerot ovat vähentyneet, koska kysyntää ei ole entiseen malliin. Eniten kysyntään on pankkien mukaan vaikuttanut se, että arvopaperit ovat nykyään usein sähköisessä muodossa.

Sähköiseen muotoon on muutettu esimerkiksi osakekirjoja ja panttikirjoja. Myös asunto-osakekirjat ovat tulevaisuudessa sähköisessä muodossa.

- Kaikki sähköistyy. Sanoisinkin, että tallelokeroiden kysyntä on selvästi vähentynyt ja sitä kautta tarjontakin. Meillä on edelleen tarjolla asiakkaillemme tallelokeroita varsinkin suurimmissa asutuskeskuksissa, kertoo Nordean aluejohtaja Jorma Pirinen.

- Ihan selvästi käyttäjämäärä on laskenut. Yhä harvemmin ihmisillä on enää tarvetta pitää tallelokeroa, kertoo Siv Olenius-Jansson Handelsbankenin viestinnästä.

Tallelokeroita ei enää rakenneta pankkien uusiin konttoreihin. Monet pankit ovat siirtyneet kevytrakenteisimpiin konttoreihin, jotka saattavat sijaita esimerkiksi kauppakeskuksissa.

Perinteisistä pankkirakennuksista lokeroita edelleen löytyy.

- Tallelokeropalveluiden saatavuus riippuu paljon konttoritilasta, Olenius-Jansson sanoo.

"Tallelokerot on purettu"

Monessa pankissa tallelokeroita on vähennetty tai ne on päätetty purkaa. Nordeassa lokeroista luovutaan sitä mukaa, kun konttorit uudistuvat tai muuttavat uusiin tiloihin.

Danske Bank on lopettanut tallelokeropalveluiden tarjoamisen kokonaan.

- Tallelokeropalvelu on päättynyt konttoreissamme vuonna 2016. Tallelokerot on purettu, kertoo asiakaspalvelujohtaja Anne Pakomäki Danske Bankista.

S-Pankin palveluvalikoimaan tallelokerot eivät ole kuuluneetkaan.

Uutissuomalainen kysyi tallelokeropalveluista Aktiasta, Handelsbankenista, Danske Bankista, Nordeasta, S-Pankista ja viiden ison kaupungin OP:sta.

Lokerot ovat täynnä

Tallelokeroa etsivällä voikin olla edessään hankala tehtävä, sillä varsinkin monissa isojen kaupunkien pankeissa lokerot ovat täynnä. Lisäksi tallelokeropalveluita tarjotaan ensisijaisesti vain omille asiakkaille, koska kysyntää on niin paljon.

- Tiedän, että esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa tallelokeroista on pula. En tiedä, onko siellä vapaita juuri ollenkaan, kertoo Aktia Pankin aluejohtaja Liisa Kiltilä.

Lokeron saattaakin joutua vuokraamaan muualta kuin lähimmästä pankkikonttorista, jopa aivan toiselta paikkakunnalta. Jos oma pankki ei tarjoa tallelokeropalveluita ollenkaan, voi joutua vaihtamaan pankkia saadakseen lokeron.

Lokeroiden käyttöasteen kerrotaan kasvaneen ainakin OP:n ja Aktian konttoreissa. Pankit uskovat, että kysynnän kasvu selittyy tarjonnan vähentymisellä.

- Suurimpana syynä on varmasti se, että kilpailijat ovat vähentäneet tarjontaa, OP Päijät-Hämeestä kommentoidaan.

OP Päijät-Hämeessä tallelokeroiden käyttöaste on konttorista riippuen 80-90 prosenttia. OP Pohjois-Savon Kuopion konttorissa kaikki tallelokerot ovat käytössä.

- Tällä hetkellä tallelokeroa joutuu jonottamaan, viestintä- ja markkinointipäällikkö Leila Väyrynen Kuopiosta vahvistaa.

OP ja Aktia eivät ole suunnitelleet tallelokeropalveluista luopumista.

- Meidän linja on se, että vanhoista pidetään kiinni, mutta uusia ei rakenneta. Vanhoissa käyttöaste onkin hyvä, Aktian Kiltilä pohtii.

Kiltilä on aluejohtaja Vantaan, Keski-Uusimaan ja Itä-Uusimaan alueella. Alueen kahdeksasta Aktian konttorista vain yhdessä ei ole tallelokeroita.

- Vantaalla ja Tuusulassa kaikki tallelokerot ovat varattuja. Siellä joutuu jonottamaan, jos meinaa saada lokeron, Kiltilä kertoo.

Iida Tiihonen / Uutissuomalainen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Luetuimmat juuri nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X