Kotimaa

Torstaina on takaraja - LHS viemässä Hiihtoliiton rästin perintään

MM-kisalaskuri alkoi tikittää helmikuussa 2016. Kisojen alkuun on jäljellä enää reilut 40 päivää. Kuva: Katja Luoma

Nyt alkaa olla tosi kyseessä.

Lahden Hiihtoseura (LHS) kertoo käynnistävänsä torstain aikana perintätoimet, jotta Suomen Hiihtoliitto maksaisi viime elokuun lopussa erääntyneen 185 000 euron osuuden Lahden MM-hiihtojen järjestämiskorvauksesta. Hiihtoliitto lupaa hoitaa rästin, kunhan LHS varmistaa riittävän määrän järjestysmiehiä kisoihin.

- Olen saanut hallitukselta ohjeet käynnistää välittömästi perinnän. Tapaaminen perintätoimiston kanssa on sovittu, kertoo LHS:n toiminnanjohtaja Erkki Raita.

Kyse on kolme vuotta sitten MM-kisojen järjestämissopimuksessa sovitusta 1,1 miljoonan euron korvauksesta LHS:lle. Siitä on ollut määrä maksaa puolet ennen kisoja, puolet niiden jälkeen.

LHS on isossa rahantarpeessa. Raidan mukaan seura ei viime vuonna pystynyt maksamaan jaostoilleen normaalia noin 100 000 euron tukea, koska rahaa ei ollut.

- Kassa on kriisissä. Nuorisotyö kärsii, Raita pahoittelee.

Pitkä pinna Lahdessa

Pitkämielisyyttä Hiihtoliiton suuntaan on Raidan mukaan osoitettu siinä, että LHS on odottanut saatavaansa yli neljä kuukautta. Ensimmäinen puolikas eli 550 000 olisi pitänyt maksaa elokuun loppuun mennessä, ja kun rahoja ei kuulunut, LHS:n ja Hiihtoliiton johtohenkilöt sopivat suullisesti maksuohjelmasta. Sen sisältö oli 10 000 euron maksu joka viikko marraskuusta alkaen.

- Olemme saaneet yhden kymppitonnin marraskuussa ja sitten pari viiden tonnin erää, joista toinen tuli aivan vuoden lopussa, Raita kertoo vastapuolen vitkastelusta.

LHS:n tilintarkastajat ovat vaatineet seuran hallitukselta toimia puuttuvien rahojen saamiseksi maksuun.

 

Liitto vaatii yli 300 järjestysmiestä

Hiihtoliitossa pidetään vahingollisina lahtelaisten väläyttämiä perintätoimia.

- Toimiva johto neuvottelee asiasta, ja tiedän, että lähellä ollaan, puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori sanoi keskiviikkona iltapäivällä.

Liiton mukaan maksuja on viivytetty siksi, että LHS ei ole pystynyt varmistamaan riittävää määrää järjestysmiehiä kisoihin.

- Kun määrä on täynnä, hallitus käsittelee asian ja maksutoimet käynnistyvät, Vuori hahmottelee.

Järjestyshenkilöstön tarkasta määrästä ei ole sovittu. On vain yhteisesti hyväksytty ”vapaaehtoinen resursointisuunnitelma”, jossa lahtelaisten mukaan 280 henkilöä riittäisi. Tähän hiihtoseura on myös sitoutunut. Hiihtoliitossa määräksi arvioidaan 300–400.

– Varmistuksia tulevista järjestyshenkilöistä saadaan koko ajan lisää. Pidämme ehdottomasti kiinni lupauksestamme, ja saamme yhdessä Lahti Eventsin kanssa jalkeille 350 järjestysmiestä. Meidän puolestamme kisat voisivat alkaa vaikka huomenna, Raita korostaa.

Troikka järjestää MM-kisoja

Liiton on riski ja voitto

Lahti on perinteikäs talviurheilukaupunki, jossa kansainvälisiä hiihtomittelöitä on järjestetty 1920-luvulta lähtien.

MM-2017-kisojen järjestelyissä on mukana tuttu kolmikanta: Suomen Hiihtoliitto, Lahden kaupunki ja Lahden Hiihtoseura.

Vuonna 2013 solmitun sopimuksen mukaan Hiihtoliitto saa kokonaan kisojen mahdollisen voiton 5 miljoonaan euroon asti

Viiden miljoonan euron ylittävästä voitosta saavat osuuden myös LHS (27 prosenttia) ja Lahden kaupunki (13 prosenttia).

Kaupungille ja Lahden Hiihtoseuralle on sopimusteitse turvattu yhteensä 2 miljoonan euron järjestämiskorvaus. Se ei riipu kisojen taloudellisesta tuloksesta.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa lehti tästä

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (2)
Janteri

Ryskis! Pitääkö näitä kuolevia lajeja ja kisoja tekohengittää? Päättäjät saavat olla tarkkana, että veronmaksajat eivät kuittaa tätäkin.

peke

Hyvä LHS. Ei tarvitse Lahden enään talvikisoja järjestää, kun suututti hiihtoliiton.

Tunti Päivä Viikko Kuukausi
Näytä lisää

Lue seuraavaksi X