Kotimaa

Opettajien sairauspoissaoloissa 29 prosentin kasvu - yksi syy Lahden sivistystoimen synkkään talouskeikaukseen

Toimialajohtaja Tiina Granqvist arvelee, että suurin osa perusopetuksen sairauspoissolojen kasvusta selittyy sisäilmaongelmilla. Kuva: Katja Luoma

Lahden sivistystoimen talousnäkymät kääntyivät päälaelleen vain kuukauden aikana viime syksynä. Vielä lokakuun jälkeen menot olivat toteutuneet odotetusti ja toimialan budjetti näytti pitävän.

Sen sijaan marraskuun tietojen pohjalta laadittu tuloslaskelma ennakoi sivistystoimen menojen ylittyvän peräti 2 miljoonalla eurolla.

Toimiala selvitti tiistaina, miten tilanteeseen on päädytty. Syitä on useita, kertoo toimialajohtaja Tiina Granqvist.

Valtuusto päätti syyskuun alussa edellyttää sivistystoimelta 600 000 euron lisäsäästöjä, joiden toimiala vielä lokakuun jälkeen uskoi toteutuvan.

Nousu on todella huomattava, eikä se ole normaalia. Tiina Granqvist, sivistystoimen toimialajohtaja

- Ajatuksena oli, että sijaismäärärahoja saadaan pienennettyä, mutta nyt tilanne on tämä, Granqvist toteaa.

Sairauspoissaoloissa 29 prosentin nousu

Koulujen sisäilmaongelmat ovat lisänneet sairauspoissaoloja, minkä vuoksi sijaisia on ollut pakko palkata. Perusopetuksessa poissaoloista aiheutuneet kustannukset ovat kasvaneet edellisestä vuodesta peräti 29 prosentilla eli 228 000 eurolla. Samalla sijaiskustannukset ovat nousseet 22 prosentilla.

Granqvist arvelee, että suurin osa noususta selittyy sisäilmaongelmilla. Hän ei osaa sanoa, millä kouluilla sairauspoissaoloja on ollut eniten.

- Nousu on todella huomattava, eikä se ole normaalia. Emme pysty erottelemaan, mikä osuus johtuu tilaongelmista. Taustalla voi olla muutakin. Pitää ottaa huomioon, että henkilökunta ikääntyy koko ajan. Tilanne myös vaihtelee riippuen flunssaepidemiasta.

Väärinkäsitys lisäpalkkojen maksuaikataulusta

Sivistystoimen talousennustetta synkensi myös opettajille työn vaativuudesta maksettavaa lisäpalkkaa koskenut väärinkäsitys.

- Taloushallinnossa on ollut käsitys, että ne kaikki menivät lokakuussa maksuun. Sen jälkeen kävi ilmi, että korvauksia meni vielä marraskuussa ja joulukuussakin.

Lisäpalkkoja maksettiin syksyn aikana noin 272 000 euroa.

Menojen ylittymiseen ovat lisäksi vaikuttaneet ict-palveluiden lisäkulut (350 000 euroa) sekä kasvaneet ateria- (200 000) ja siivouskustannukset (100 000). Ateriakuluja on kasvattanut oppilasmäärän nousu 154 oppilaalla. Rakokiven koulun ateriakuluista tulee 30 000 euron lisälasku, koska koulu toimii väistötiloissa Nastopolissa.

Siivouskulujen nousu on kohdistunut Nastolan kouluille, kun mitoitukset on tarkistettu yhtenäisiksi.

Varhaiskasvatuksessa henkilöstökustannukset ylittyvät noin 500 000 eurolla. Varhaiskasvatuksen luottotappiot eli saamatta jääneet päivähoitomaksut ovat noin 180 000 euroa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa lehti tästä

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (3)
Junttila

Kyllä on omituista syyttää tästäkin, puutteellisesta suunnittelusta ja huonosta johtamisesta aiheutuvaa, ennakoimatonta kuluerää, pääsissa sisäilmaa. Se vaikuttaa olevan todella kiitollinen syntipukki vähän joka asiaan koskien sivistystoimen vaikeuksia. Ilmeisesti palkatut sijaisopettajat kuitenkin kestivät "sisäilmaongelmat" ilman suurempia vaikeuksia.

Kom Mentti

Homeet ja myrkyt vaikuttavat eri ihmisiin eri tavalla; yksi sairastuu heti ja rajusti, toinen vasta muutaman vuoden kuluttua ja kolmas ei lainkaan.

Ja kun altistuminen ja jatkunut tarpeeksi kauan, ei mikään enää auta. Missään ei voi olla, sisäelimet ovat voineet tuhoutua ja ehkä jopa se mielikin murtua.

Sijainen on yleensä vain viikon tai korkeintaan muutaman kuukauden.

Pessi Misti

Ja mikähän mahtaa olla syy hurjasti lisääntyneisiin poissaoloihin? Ei liene kovinkaan epäselvää?

Tunti Päivä Viikko Kuukausi
Näytä lisää

Lue seuraavaksi X