Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kotimaa

"Turvapaikanhakijoilla on toisilleen aina kaksi kysymystä"

Pakolaisuus: Professori Sari Pöyhönen tutkii turvapaikanhakijoiden arkea ja haluaa nähdä numeroiden taakse.

Professori Sari Pöyhönen on erikoistunut turvapaikanhakijoiden arjen tutkimiseen. Kuva: Jouni Turunen

Naisella on käsissään kaksi kirjaa. Toinen niistä on brittiläisen toimittajan Caroline Mooreheadin Human Cargo. - Se ilmestyi jo 11 vuotta sitten, mutta esipuhe uusittiin äskettäin. Siinä sanotaan, että mikään ei ole muuttunut, nainen kertoo.

Moorehead kertoo kirjassaan, miten näistä ihmisistä - pakolaisista - on tullut pelkkää lastia.

Toisessa kirjassa on paljon valokuvia, mutta kirjalla ei ole nimeä.

- Valokuvista tehdyn näyttelyn, joka oli esillä Oravaisten ja Vöyrin kirjastoissa, nimi oli Ja bor i Oravais.

Jälkimmäinen kirja syntyi, kun Oravaisten vastaanottokeskuksessa järjestettiin valokuvahanke nuorille turvapaikanhakijoille. Siinä he ottivat valokuvia itselleen tärkeistä paikoista.

- Erään Afganistanista tulleen pojan ryhti parani valokuvahankkeen ansiosta. Hänen ja ryhmäkodin johtajan, joka oli työskennellyt aiemmin valokuvaajana, välille syntyi luottamus, mikä oli hyvin tärkeää pojalle.

Mitä on numeroiden takana?

Kirjoja pidellyt nainen on professori Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta. Hän osallistui lperjantaina ja lauantaina Joensuussa järjestetyille Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU) päiville.

Pöyhönen on tutkinut intensiivisesti turvapaikanhakijoiden arkea Oravaisten vastaanottokeskuksessa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vuoden ajan. Tutkimus kestää nykymuodossaan ainakin vielä ensi vuoden loppuun, joidenkin turvapaikanhakijoiden osalta mahdollisesti pitempäänkin.

- Minua on kiinnostanut turvapaikanhakijoissa, mitä on numeroiden takana. Mitä he ajattelevat, kun he katsovat ikkunasta ulos ja odottavat sitä päätöstä. Mitä he ajattelevat omasta ja perheensä tulevaisuudesta, olisiko se Oravaisissa vai jossakin aivan muualla, Pöyhönen kertoo.

Hän sanoo, että turvapaikanhakijoilla on toisilleen aina kaksi kysymystä. Toinen on, miten nukuit ja toinen, mitä päätöksellesi kuuluu.

- He nukkuvat usein hyvin huonosti.

Turvapaikanhakijoiden tilanne on heikentynyt Suomessakin, muun muassa siksi, kun valtioneuvosto taannoin päätti, että Irak, Afganistan ja Somalia ovat turvallisia maita.

Niinpä tulevaisuus suurimmalla osalla turvapaikanhakijoista on jossain aivan muualla kuin Oravaisissa tai ylipäätään Suomessa. Kun kielteinen päätös tulee, ja kun se uusitaan seuraavissa asteissa, turvapaikanhakijat katoavat.

Minne?

- Sepä se. Sitä ei kukaan tiedä, Pöyhönen vastaa. Valtaosa turvapaikanhakijoista saa nimenomaan kielteisen päätöksen.

Mietitään, mikä on pahin vahinko

Kielteisen turvapaikkapäätöksen voisi olettaa tarkoittavan sitä, että Suomen maahanmuuttoviraston (Migri) mielestä tämä ja se turvapaikanhakija voivat aivan hyvin palata kotimaahansa.

- Mutta tilanne ei todellakaan ole se, että sinne pystyy palaamaan. Silloin he joutuvat miettimään, mikä on se pahin vahinko. Usein tehdään niin, että aivan pienimmät lapset jätetään Suomeen ja sitten lähdetään pois vanhempien lasten kanssa, Pöyhönen kertoo.

Niidenkään, jotka saavat myönteisen oleskelulupapäätöksen, tilanne ei välttämättä helpotu.

- Heillä on usein perhe muualla, mutta perheen yhdistäminen se vasta vaikeaa onkin. Ehkä onnellisin tapaus meillä Oravaisissa on ollut, kun sinne saapui nainen kahden lapsensa kanssa, mutta ilman miestään, joka oli joko kuollut tai kadonnut.

Kaikkein eniten tyhjän päällä ovat tietysti pakolaiset, joilla ei ole Suomessa mitään verkostoja. Toisaalta kielteisiä päätöksiä on annettu sellaisillekin, jotka ovat jo päässeet yhteiskuntaan ja työelämään kiinni, eivätkä he saa enää turvapaikkarahaa.

Pöyhöstä kuunnellessa ei voi kuin hämmästellä, miten suomalaiselta Suomi alkaa taas tuntua - siis maa, josta niin monet itse ovat lähteneet pois paremman elintason perään.

- On yksi perhe, jonka äiti ja lapsi saivat myönteisen päätöksen, mutta isä kielteisen. Jos tulevatkin isää koskevat päätökset ovat kielteisiä, hänestä tulee paperiton, eikä hänellä ole mahdollisuutta elättää perhettään laillisesti. Mitä sellainenkin kertoo lapselle tulevaisuudesta?

Yksi kriittinen ryhmä ovat Pöyhösen mukaan nuoret, jotka ovat tulleet tänne alaikäisinä ja eläneet ryhmäkodissa, mutta päätöstä odotellessa tulleet täysi-ikäisiksi. Siirtyminen ryhmäkodista pois ja miesten maailmaan on Pöyhösen mukaan pojankoltiaiselle kova paikka.

Keskimäärin päätöstä joutuu odottamaan 1,5 vuotta.

- Eräs nainen odotti seitsemän vuotta. Hän on eläkeiässä ja sai oleskeluluvan vuodeksi.

Löytyykö arjen takaa valoa?

Tutkijoiden tehtävä ei Pöyhösen mukaan ole tuoda pelkästään epäkohtia esille, vaan yrittää nähdä, löytyykö ikävien asioiden ja arjen takaa sittenkin myös valoa.

Jo mainittu valokuvahanke on juuri tällainen positiivinen tuulahdus.

- Yhdessä kuvassa on sininen tienviitta, jossa lukee Vaasa 47. Kuvan ottanut poika oli jo oppinut, että elämä löytyy sieltä suunnasta. Tuo kyltti oli hänestä parasta Oravaisissa, Pöyhönen naurahtaa.

Kun näyttelyjen yleisöltä pyydettiin kommentteja valokuvista, saadut olivat Pöyhösen mukaan kiinnostavia.

- Niitä saatiin myös sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole olleet vapaaehtoisina tai muuten tekemisissä turvapaikanhakijoiden kanssa.

Luottamuksen rakentaminen eri ihmisten ja ihmisryhmien välille on tärkeää, mutta vaikeaa. Esimerkiksi Irakista tulleiden on hyvin vaikea luottaa kehenkään, edes yliopisto-ihmisiin, kun herää epäily, että edustavatko nämä poliisia tai Migriä.

- Se ei ole mikään ihme, sillä Irakissa on asevoimia 34 ryhmittymää ja sitten vielä hallituksen joukot. Ruotsi on jo todennut, tilanne Mosulissa ei ole sellainen, että sunnit voisivat muuttaa Bagdadiin, Pöyhönen sanoo.

Oravaisten vastaanottokeskuksessa on pariskunta, jonka toinen osapuoli on shia ja toinen sunni.

- Eivät he voi palata Irakiin. Kummankin koko suku on vaarassa.

Hannu Kauhanen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
FM

Shiiat ja sunnit ovat taistelleet jo 600 vuotta, joten miksi nyt tulkitaan niin, että pienen Suomen olisi asutettava ja elätettävä näitä omassa kulttuurissaan sukupolvesta toiseen epäsopuisia kaukomailta tänne monien turvallisten maiden kautta vaeltaneita ihmisiä? Miten kauan oletetaan heidän olemaan sotimatta täällä, kun joihinkin kouluihimme on jo vaadittu omat opettajat eri suuntausten lapsille?

Luetuimmat juuri nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X