Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahdessa esikoislestadiolaisten suurseurat - liike tekee edelleen eroa kansankirkkoon

Esikoislestadiolaisten juhannusseurat keräsivät Lahden Launeelle taas tuhansia osallistujia. Kuva: Aku Isotalo

Tuhannet esikoislestadiolaiset kokoontuivat jälleen liikkeen rukoushuoneelle Lahden Launeelle juhannukseksi. Osallistujia on tavalliseen tapaan eri puolilta Suomea ja pieni osa ulkomailtakin.

Esikoislestadiolaista liikettä on viimeisen parin vuoden aikana kiihdyttänyt ristiriita kirkon kanssa. Monet herätysliikkeen jäsenet ovat tyytymättömiä Suomen evankelisluterilaisen kirkon vapaamielisyyteen. Esimerkiksi naispappeus ja homosuhteiden hyväksyminen ei miellytä osaa esikoislestadiolaisista.

Oppikriisi on Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan myös repinyt liikettä sisältä päin. Esikoislestadiolaisten yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Karhu totesi talvella ESS:lle, että Lahdessa kiistat ovat kovempia kuin muualla. Liikkeen piiristä kuvailtiin tilannetta "kipeäksi ja araksi".

Koko kansainvälisen liikkeen johdossa ovat "Pohjoisen vanhimmat", jotka asuvat ja vaikuttavat Ruotsin Jällivaarassa. Liikkeen sisältä todettiin talvella ESS:lle, että käsky tehdä eroa kansankirkkoon on tullut juuri näiltä "vanhimmilta". Karhu kiisti asian.

"Syy miettiä uskon perusteita ja arvoja"

Useimmat ESS:n lauantaina tapaamat liikkeen jäsenet ovat sitä mieltä, että pesäeroa kirkkoon on otettava edelleen.

Vantaalainen pariskunta oli Lahdessa kahden lapsensa kanssa. Heidän mielestään kirkko on muovannut sakramenteista liian inhimillisiä.

- Sakramentit halutaan pitää samanlaisina kuin ne raamatusta löytyvät, totesi perheen isä. Esimerkiksi ehtoollisleipä tuodaan ihmistyön tuloksena. Pariskunta ei halunnut nimiään julkisuuteen.

Pariskunnan mielestä se on pahasti ristiriidassa Raamatun käsityksen kanssa, jonka mukaan ehtoollisleipä ja -viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri.

Lahdesta vuosi sitten Helsinkiin muuttanut Lotta Salmensuu totesi, että eripura liikkeen sisällä on surullista.

- Toisaalta se antaa ihmisille myös syyn miettiä oman uskonsa perustaa ja arvoja, hän totesi.

Vesa Mäkinen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Luetuimmat juuri nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X