Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Kotimaa

Ta-daa! Tässä kisälli-Minttu ja mestari-Mervi - rautakauden ja keskiajan ammattilaiset

Minttu Rauhalla on yllään itse valmistamansa rautakauden emännän asu, jonka esiliina on hänen kisällintyönsä. Mervi Pasanen valmisti mestarintyönään keskiajan turkulaisnaisen asun, joka on ennallistettu tekstiililöydön perusteella. Sylissä Diana-koira, taustalla rautakauden malliin rakennetut pystykangaspuut. Kuva: Katja Luoma

Yläkerran kammarissa kahisee. Naiset siellä vaihtavat vaatteita - ja aikakautta.

- Onks sulla huntuneuloja, kysyy Mervi Pasanen Minttu Rauhalta.

Ta-daa. Siinä he nyt ovat. Minttu Rauhalla on ruskean viikinkitakkinsa alla villainen Euran mekko ja villasta kudottu vihreä esiliina, johon on ommeltu pronssispiraalikoristeita. Jos Reino-tohveleita ei oteta huomioon, hän voisi olla muinaissuomalaisen talon emäntä noin vuonna 1100. Hienon talon emäntä. Essun pronssikoristeet paljastavat sen.

Rauha on ommellut koko asun itse. Esiliinan langat hän on värjännyt punasipulin kuorella ja saniaisella ja kutonut ne sitten kankaaksi rautakauden malliin rakennetuissa pystykangaspuissa. Pieni myönnytys nykyajalle: loimen painoina hän on käyttänyt miehensä tennissukkia, jotka on täytetty kissanhiekalla.

 

Mervi Pasanen sijaitsee aikajanalla kolmesataa vuotta tännempänä. Jos tatuoinnit ja tennarit unohdetaan, hän voisi villaisessa, edestä poimutetussa puvussaan ja pellavaisessa työhunnussaan olla turkulaisnainen 1400-luvun alkupuoliskolla. Kotikutoisen oloinen kangas paljastaa, ettei hän ole kovin varakas. Nainen on ehkä ottanut itse ompelemaansa pukuun mallia Turun tuomiokirkon neitsyt Maria -patsaalta, muoti-ikonilta.

Pasanen on värjännyt villalangat kasviväreillä, kutonut ne pyöräspuissa kankaaksi ja ommellut mekon käsin. Johtotähtenä oli pieni puvunriekale, joka 600 vuoden ajan lojui turkulaisessa kompostissa ennen kuin arkeologit löysivät sen.

Rautakauden esiliinassa ja keskiajan naisen puvussa kiteytyvät vuosituhantiset kädentaidot. Rauhan ja Pasasen syvä perehtyneisyys historiallisiin käsitöihin jalostui tänä keväänä komeasti ammattilaisuudeksi, kun kumpikin sai tutkintotodistuksen Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistosta. Rauha valmistui kankurikisälliksi, jonka erikoisalaa ovat rautakauden käsityötekniikat. Pasanen valmistui käsityömestariksi erikoisalanaan keskiajan vaatetus. Essu on Rauhan kisällintyö, mekko puolestaan Pasasen mestarintyö.

Näin hypätään menneisiin aikakausiin. Mervi Pasanen viimeistelee asunsa pellavaisella työhunnulla. Minttu Rauha pukee Euran mekon päälle viikinkitakin.
 

Arvon rouvat asettuvat istumaan Rauhan talon perähuoneeseen ja ottavat syliinsä käsityöt - neulakinnasta ja lautanauhaa tietenkin. Työtavat tunnettiin niin rautakaudella kuin keskiajallakin.

Rauhan ja Pasasen syväsukellus muinaisiin tekniikoihin on kulkenut kymmenisen vuotta yhtä jalkaa.

- Ilman Minttua en olisi tässä. Minttu on instituutio, sanoo Pasanen.

- Ite oot, Rauha sanoo.

Ennen instituutioksi ryhtymistään Rauha oli käsitöitä tekevä merkonomi.

- Rautakausi valitsi minut, hän tuumaa.

Hän tuli lähteneeksi mukaan yhdistykseen, joka rakensi kopiota viikinkiaikaisesta laivasta.

- Vesillelaskutilaisuudessa huomasimme, että eihän me voida sinne tuulipuvuissa mennä. Sitten vain hullun lailla ompelemaan pellavavaatteita.

Tuli polte saada tietää, miten rautakaudella elettiin, miten vaatteet oli tehty. Koneompelu vaihtui käsin ompelemiseen. Kaupan langat eivät olleetkaan enää kivoja. Piti ruveta värjäämään itse.

Toimittajana työskentelevä Pasanen ei ollut koskaan edes lyhentänyt farkkujen lahkeita, kun hän Rauhan vokottelemana päätyi samaiseen Viikinkiajan Laiva -yhdistykseen.

- Yritin saada Minttua ompelemaan minulle puvun. Hän sanoi, että "kuule nainen, tee ite. Minä leikkaan kaavat ja opetan sinua", Pasanen muistelee.

Hän löysi itsensä yhä uusilta kursseilta ja otti haltuun tekniikan toisensa jälkeen. Lautanauhoista hän kirjoitti kirjankin. Molempien naisten temmellyskenttää ovat olleet myös Hollolan Keskiaikaseura, Sommelo-muinaistaitoyhdistys, Tykkisisarkunta, Suomen Keskiaikaseura ja monet muut. Kumpikin kolusi tapahtumia, työpajoja ja seminaareja.

 

Taidot oli huomattu. Rauha ja Pasanen saivat kesällä 2013 kumpikin tahoillaan yhteydenoton. Tekstiiliyliopettaja Hannele Köngäs, "nainen joka pitäisi valaa kultaan ja monumentteihin", tiedusteli, haluaisivatko he tulla opiskelijoiksi Mynämäelle. Pasaselta pääsi sähköpostin äärellä itku.

- Kun aina sanotaan, ettei kukaan tule kotoa hakemaan...

Tutkinto oli merkkipaalu, joka antoi valmiudet ammattimaisuuteen. Kankurikisällin opinnoissa painopiste oli itse tekemisessä:

- Tuotesuunnittelua, tuotteiden valmistusta ja käsityöyrityksen liiketoimintaa, kuvailee Rauha.

Mestarintutkinnon osa-alueissa paneuduttiin brändin kehittämiseen, projektijohtamiseen ja mestarintyöhön, sillä mestarin käytännön taitojen oletetaan jo valmiiksi olevan korkealla tasolla. Lisäksi tulee mestarin vastuu. On pidettävä huolta siitä, että tieto siirtyy eteenpäin.

- Minun pitää tietää kaikki, Pasanen naureskelee.

- No, ei voi hallita koko tietomäärää, mutta on oltava ahne tiedolle.

Sitä ominaisuutta tarvittiin, kun hän ennallisti turkulaisnaisen puvun tekstiiliarkeologi Heini Kirjavaisen väitöstutkimukseen liittyen.

- Minulle tekstiiliarkeologit ovat rocktähtiä, sanoo Pasanen.

Historiallisten käsityötekniikoiden ammattilaiset hallitsevat muun muassa neulakinnas- ja lautanauhatyöt, jotka tunnettiin sekä rautakaudella että keskiajalla.
 

Siinä missä Pasanen vaipuu nirvanaan nähdessään neulanjäljet 600 vuotta vanhassa kankaanpalassa, Rauhalle parhaita hetkiä ovat itse tekemisen hetket.

- Kun pääsee kokeilemaan jotakin sellaista, mitä ei ole ennen kokeillut. Sillä on valtava merkitys, että nämä taidot pysyvät yllä. Ne ovat muinaissuomalaisuutta, omaa historiaa, omia juuria, sanoo Rauha.

Ammattitutkinto kourassa olo on kuin Himalajan valloittajalla. Viis siitä, että muinaisilla käsityötekniikoilla ei ehkä ansaita päätoimisesti elantoa. Rauha jatkaa tilitoimistonsa parissa, Pasanen toimittajana.

- Tutkinto on kuitenkin jo avannut kummallisia ovia. Pääsee tekemään asioita, joita innokas harrastaja ei pääsisi: kirjaprojekti, luentoja, pukukursseja ulkomailla, yhteistyötä arkeologien kanssa, Pasanen sanoo.

- Minulle tutkinto tässä iässä on saavutus. Se on tunnustus, että oikeasti osaan, ja se tuntuu tosi hienolta, sanoo Rauha.

- Haluan ylläpitää taitojani ja laajentaa osaamistani. En esimerkiksi ole vielä kehrännyt itse lankaa, mutta harjoittelen. Lampaat on hommattu. Syksyllä keritään ensimmäiset villat.

Kaisa Hako
kaisa.hako@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
TEPPO VANAMO

Nukuin lapsena yhden yön hevosenjouhista ja sorsan (+ankan) untuvista tehdyllä patjalla ja tyynyllä. Päällinen oli pellavaa. Sellaisen kun joku toisi markkinoille...

Luetuimmat juuri nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X