Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

JJK matkalla Ykköseen, Ilves tarrasi kiinni mitaliin

JJK:n tämänkertainen vierailu miesten jalkapalloliigaan näyttää jäävän yhden kauden mittaiseksi. Torstai-ilta Jyväskylässä ei vielä viimeistä sinettiä asiaan tuonut, mutta oljenkorsi säilymiseen korkeimmalla sarjatasolla muuttui äärimmäisen ohueksi, kun JJK pelasi 0–0 tasapelin Ilveksen kanssa.

JJK:n ero toiseksi viimeisenä olevaan HIFK:n kasvoi jo kahdeksaan pisteeseen, kun helsinkiläiset rökittivät omassa ottelussaan PS Kemin.

– On, se on paljon, tuumasi erosta myös JJK-käskijä Juha Pasoja, kun häneltä kysyttiin ottelun jälkeen uskoa oman joukkueen mahdollisuuksiin säilyä liigassa.

Ilvekselle tasapeli ei ollut aivan katastrofaalinen, sillä pisteen myötä se nousi sarjataulukossa jo kolmannelle sijalle.

– Otetaan piste mielellään mukaan. Se voi olla tärkeä kauden loputtua, mietiskeli Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli varsin tasaväkistä vääntöä, mutta jälkimmäisellä ote siirtyi vierailijoille. Kahta ylärimaosumaa lähemmäksi Ilves ei kuitenkaan päässyt. Molemmissa tilanteissa päättäjänä oli Ilveksen maalipyssy Tuco.

JJK:llakin oli aivan ottelun lopussa omat paikkansa, mutta tälle kaudelle tyypillisesti palloa ei saatu siirrettyä verkon perukoille.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X