Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu-uutiset

Joensuun Maila sai kyytiä Kouvolassa

Kauden aikana Superpesiksessä keskimäärin alle neljä juoksua ottelua kohti antanut kärkijoukkue Joensuun Maila joutui Kymenlaaksossa melkoiseen mankeliin. Runkosarjan kolmossijaa jahtaava Kouvolan Pallonlyöjät murjoi vieraansa lukemin 2–0 (11–6, 10–4).

– Välillä on hyvä saada kunnolla turpaan, jotta voi lähteä nöyränä eteenpäin. Aika hankala tehtävä oli estää KPL:n 38:aa kolmostilannetta, kun saimme pomppojen välistä pesiltä vain yhden palon, kiteytti JoMan viuhkamies Petri Pennanen.

Avausjakson ratkaisivat kolmannen vuoroparin kunnareillaan 1+2 juoksua kakkoskoppari Lauri Kivisen tontilta lyönyt Toni Laakso ja 1+1 juoksua kakkosjatkeelta tintannut Sasu Toikka.

Toisella jaksolla Laakso käänsi kahden juoksun tappiotilanteen Koplan johdoksi kolmosjatkeelta iskemillään kolmella (1+2) juoksulla. Jakson huvittavin tilanne nähtiin, kun JoMan pudotti taktisesti KPL:n lyöntijärjestyksen loppupäästä ajolähdön. Koplan vaihtajat Teemu Nurmio, Anssi Lammila ja Juho Hacklin löivät tilanteesta yksitellen kolme juoksua.

KPL:n palkitut olivat 2+6 juoksua lyönyt ja viisi tuonutkin Laakso (11 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja neljästi kotiuttanut jokeri Juha Korhonen (6/8).

JoMan terävimmät olivat tyhjän kentän kunnarin kolmosjatkeelta iskenyt Henri Litmanen (7/8) ja yleisjokeri Aleksi Rautiainen (5/7).

Jymy karkasi vapaataipaleilla

Sotkamon Jymy otti täyden pistepotin Hiukassa vierailleelta Kiteen Pallolta numeroin 2–0 (6–4, 3–1).

Avausjakson ratkaisu oli nolo, kun neljä sotkamolaisetenijää hölkkäili peräkkäisissä kolmostilanteissa kotipesään. Kolmen juoksun syy oli KiPan lukkari Joni Tervon tarjoilema vapaataival ja yhden harhaheitto.

Toisella jaksolla kaksi Roope Korhosen lyömää juoksua ja yksi Jussi Korhosen sivallus takasivat Jymylle jaksolta sataprosenttisen kotiutustehon.

Jymyn luottomiehet olivat vaihtaja Niko Korhonen (4/5) ja jokerivaihtaja Antti Hartikainen (4/5).

KiPasta venyivät kertaalleen kotiuttanut ykkösvahti (5/8) Sami Partanen ja myös yhden juoksun lyönyt kolmosvahti Antti-Jussi Toropainen (5/7).

KoU tyly vieras Jymy-Jusseille

Seinäjoen Jymy-Jussien viides ja Koskenkorvan Urheilijoiden kuudes sija runkosarjassa saivat sinettinsä, kun pohjalaisvääntö päättyi seinäjokisten kotitappioon 0–2 (5–6, 3–4).

Jussit johti avausjaksoa ennen viimeistä vuoroparia 4–2, kunnes Jere Dahlström iski kavennus- ja Petrus Puputti toi tasoitusjuoksun harhaheitolla. Tuomas Tuohisaaren tyhjän kentän kunnari ja lisänä tuplajuoksu olivat Jusseille liikaa.

Toinen jakso ratkesi vasta viimeisen vuoroparin tasoittavalla jokerien Dahlströmin ja Juuso Keski-Koukkarin palottomassa tilanteessa Koskenkorvalle lyömiin juoksuihin.

Jussien onnistujia olivat 1+5 juoksua lyönyt jokeri Jukka-Pekka Vainionpää (11/17) ja lukkari Henri Itävalo (0/3).

Ilmajokisten sankareiksi nousivat viisi juoksua tuonut kakkoskärki Tuohisaari (9/10) ja kolme juoksua lyönyt Dahlström (6/9).

Ankkurit repi eroa jumboon

Alajärven Ankkurit sai alemmassa jatkosarjassa todella huojentavan voiton Oulun Liposta 2–1 (7–3, 0–4, 1–0).

Ankkureille elintärkeän avausjakson voiton sivalsivat kaksi juoksua mieheen lyöneet Sami Mikkolanaho, Ville Väliaho ja Rami Mäkinen.

Lippo nappasi pisteen mukaansa toisen jakson voitosta Antti Korhosen kotiutettua kolmesti.

Supervuoropari ratkesi tasoittavalla Alajärven Rami Mäkisen tuomaan juoksuun Sasu Iivarisen kotiutuksella kahden palon tilanteessa.

Ankkurien tehomiehet olivat lukkari Väliaho (3/4) ja kaksi juoksua sekä lyönyt että tuonut kolmosvahti Mäkinen (9/12).

Liposta erottuivat neljän kotiutuksen jokeri Antti Korhonen (6/9) ja lukkari Matti Korhonen (7/8).

PattU naulasi KaMan toivoa

Pattijoen Urheilijat voi haaveilla vielä paikasta puolivälieriin iskettyään Kankaanpään Mailaa yhä tiukemmin jumboksi voittolukemilla 1–0 (5–4, 6–6).

PattU johti avausjaksoa nopeasti 4–0, mutta kahdella eri lyöntivuorolla 1+3 juoksua lyönyt Arttu Vilander nosti satakuntalaiset taisteluun. Harri Kolehmainen tuuletti voittojuoksua neljännen vuoroparin avaavalla Ville Majavan kotiuttamana.

Isäntien Topi Kososen toisen vuoroparin kunnari (1+2) kantoi toisella jaksolla pitkälle, mutta ylitöiltä vältyttiin vasta Jari Törmäsen kotiutuslyönnin tasoitettua lukemat viimeisen vuoroparin tasoittavalla.

Raahelaisten päärooleissa häärivät polttaja Paavo Pelto (9/10) ja lukkari Kosonen (9/11).

KaMan kaksi juoksua tuonut lukkari Joni Rytkönen (9/10) ja kolmesti kotiuttanut jokeri Sami Joukainen (4/7) hoitelivat ruutunsa.

Tahkolle voitto vasta loppukirillä

Enää yhden ottelun pelaava Kempeleen Kiri on kinkkisessa paikassa hävittyään Sarkkirannassaan vierailleelle Hyvinkään Tahkolle 0–1 (4–4, 1–2). KeKin takana sarjataulukossa olevat Kankaanpää ja Alajärvi kohtaavat sunnuntaina.

Kiri johti avausjaksoa vielä ennen kolmannen vuoroparin tasoittavaa 4–1 ja päätösjaksoa sen alusta lähtien 1–0, kunnes Tahkon Ville Kero ja Patrik Vartama iskivät viimeisen vuoroparin alussa kaksi sarjapistettä vieraille taanneet juoksut.

Kirin yritteliäimpiä olivat lukkari Joonas Kauppinen (1/5) ja kaksi juoksua tuonut ykkösvahti Onni Määttä (5/9).

Vahvasti puolivälieriin matkalla olevan Tahkon teräksisimmät olivat lukkari Juha Puhtimäki (9/10) ja koppari Teemu Nikkanen (5/5).

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X