Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Suomelta häikäisevä voitto! USA nöyrtyi maalein 2-0 - katso ottelun huippuhetket

Suomi otti häikäisevän voiton USA:sta Kölnissä. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Harri Säteri piti maalinsa puhtaana, vaikka Yhdysvallat iski kohti maalia 26 kertaa. Suomen kahdesta maalista vastasivat Joonas Kemppainen ja Mikko Rantanen.

Suomi nousi näin neljän parhaan joukkoon. Suomi kohtaa lauantaina kello 16.15 alkavassa pelissä joko Sveitsin tai Ruotsin. Vastustaja selviää tämän illan pelin jälkeen.

Jännittävät viimeiset minuutit

Kolmannessa erässä Yhdysvaltain nuori joukkue alkoi vaikuttaa hermostuneelta. Erä alkoi USA:n jäähyllä, kun Kevin Hayes kävi kentällä ilman kypärää.

Suomi ei onnistunut saamaan ylivoimalla maalia, mutta pian Juhamatti Aaltonen ja Joonas Kemppainen karkasivat yhdysvaltalaisilta. He pääsivät kahdestaan Yhdysvaltain maalille ja Kemppainen iski Suomen 2-0-johtoon.

Kevin Hayes otti erän toisen rangaistuksensa ajassa 48.36. Tällä kertaa syynä oli koukkiminen.

USA:n kolmas jäähy tuli aivan erän lopulla, kun peliaikaa oli alle kaksi minuuttia jäljellä. Yhdysvallat oli ottanut hetkeä aiemmin maalivahdin pois maalilta. Jack Eichel sai rangaistuksen korkeasta mailasta.

Kun rangaistusta oli kulunut vasta parikymmentä sekuntia, otti Atte Ohtamaa Suomelle rangaistuksen kiinnipitämisestä. Yhdysvallat otti maalivahdin jälleen pois ja pääsi pelaamaan viidellä neljää vastaan viimeisen minuutin. Tuloksetta.

Suomi siirtyy johtoon

Erä alkoi heti Yhdysvaltain jäähyllä, kun Anders Lee veti Velimatti Savinaisen nurin. Ylivoimaa oli pelattu vasta hetk, kun Mikko Rantanen pisti kiekon hienosti maaliin.

Savinainen kaadettiin jälleen, kun toista erää oli pelattu lähes 9 minuuttia ja Suomi pääsi pelaamaan ylivoimaa. Leijonat pelasi pitkään siirretyn rangaistuksen aikana kuudella kenttäpelaajalla. Vaikka ylivoima pyöri koko ajan hyvin Yhdysvaltain alueella, ei toista maalia vielä kuulunut.

Antti Pihlström otti Suomen ensimmäisen jäähyn täysin turhaan kampituksesta aivan toisen erän loppuun. Suomi pelasi kuitenkin loistavaa alivoimaa ja onnistui karkaamaan jopa vaarallisen näköiseen hyökkäykseen. Howard kuitenkin torjui Valtteri Filppulan yrityksen.

Tasainen ensimmäinen erä

Ensimmäinen erä sujui tasaisissa merkeissä. Suomi pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun erää oli jäljellä enää 3,5 minuuttia. Suomi painoi kovaa Yhdysvaltojen päälle, mutta maalia ei saatu aikaiseksi.

Toinenkin rangaistuksen paikka olisi helposti ollut, kun Juuso Hietasen päälle ajettiin rajusti, mutta Yhdysvallat ei saanut rangaistusta.

Yhdysvallat laukoi päin maali 8 kertaa, Suomi 6.

Suomelta nähtiin kaksi hyvää paikkaa. Kun erää oli viisi minuuttia jäljellä, Aaltonen pääsi harhasyöttöön kiinni, ajoi yksin läpi, mutta Yhdysvaltain maalivahti Jimmy Howard torjui. Kun peliä oli pelattu yhdeksän minuuttia, Ville Lajunen ohjasi Hietasen laukauksen kohti maalia, mutta kiekko osui kuitenkin tolppaan.

Yhdysvalloilla oli ensimmäinen vaarallinen paikka, kun ensimmäistä erää oli pelattu 12 minuuttia. Harri Säteri kuitenkin torjui hienosti.

Heidi Asplund
heidi.asplund@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X