It's Hockey Time

Peliitat joutui kesälomalle

Johan Elfvengren on Peliitoille arvokas pelaaja. Mies tekee isoja minuutteja ja on joukkueen parhaita karvaajia. Kuva: Tuomo Seppänen

Heinolassa pelattiin kevään pudotuspelien parasta peliä. Peliittojen vieraalla TuTolla oli illan ottelussa mahdollisuus ratkaista välieräpaikka, ja sen joukkue teki. Helpolla ei neljäs voitto kuitenkaan irronnut, sillä Peliitat oli pelipäällä. Matsia mentiin tasaisissa merkeissä, ja TuTo voitti maalin erolla numeroin 1-2 (0-0,1-2,0-0).

Peliitat tuli peliin hyvällä asenteella eikä myynyt nahkaansa halvalla. Illan peli oli avauserän perusteella koko ottelusarjan tasaisin. Eikä se johtunut siitä, että TuTo olisi himmaillut. Peliittojen peliä sävytti uhrautuva asenne, eikä hyökkäyspelistään tunnettu vierailija saanut paikkoja maalintekoon. Peliitatkin pystyi paineistamaan vierailijan päädyn. Ainoastaan ylivoima tökki, sillä Peliitat ei saanut mitään aikaiseksi erän ainoan TuTo jäähyn aikana.

TuTo sai kakkoserän alkuun lahjamaalin. Tilanne käynnistyi Peliittojen kiekonmenetyksestä ajassa 27.27. Toisen maalin vierailija teki ylivoimalla erän jälkimmäisellä puoliskolla ajassa 35.35. Peliitatkin pääsi avaamaan maalitilinsä erikoistilanteesta. Ville-Matti Koponen syötti Valtteri Parikalle, joka purjehti maalille josta Samu Vilkman täräytti ohi Rasmus Rinteen.

Peliittojen kiri ei päätöserässä riittänyt. TuTo vaihtoi päätöserään pelityylinsä puolustusvoittoiseksi ja sumputti maalinsa edustan. Peliitat loi painetta, mutta kiekon mentävää aukkoa ei tiukasta turkulaispuolustuksesta löytynyt.

Tuomo Seppänen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi

Luetuimmat juuri nyt

Jääkiekon MM-kisavideot

Tuoreille maailmanmestareille kuninkaallinen vastaanotto Ruotsissa

Ruotsin kapteeni Joel Lundqvist nostaa mestaruuspokaalin suorille käsille

TOP5: Mitä ihmettä? Nylander lanasi sankarivahdin kumoon

TOP5-taklaukset: Pommikone Giroux niittaa ruotsalaisen

MM-kisaraportti: Grattis Ruotsi!

Ruotsin NHL-tähti MM-juhlista: Ei ehkä niin isot kuin Suomessa

Tähtivahti Lundqvist Nylanderin voittotuuletuksesta: Se oli raju laskeutuminen

King Henrik torjuu rankkareilla Ruotsille kultaa

Kanadalla huippupaikka jatkoajalla

Marjamäeltä tunteikas puhe päivän ottelun jälkeen

Studioasiantuntijat kertaavat kolmannen erän avainkohdat

Kanada runnoo tasoituksen ylivoimalla

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X