Hevosvoima

Ravivihjeet 13.1.: Valle valloittaa Jokimaan

Lähtö 4 / 7 Valentin Laday

Jokimaan vuoden ensimmäiset ravit peruttiin kovan pakkasen vuoksi ja kauden avaus on edessä tämän viikon perjantaina. Heti Toto4-avaukseen, eli lähtöön neljä on tarjolla mielenkiintoinen peli-idea. Matias Salon valmentama 7 Valentin Laday palaa pieneltä kilpailutauolta, mutta ruunan kohdalla tauko ei ole ollut kynnyskysymys menestykselle. Valentin Laday lähtee kovaa matkaan ja pääsee todennäköisesti keulaan asti ja saa samalla etulyöntiaseaman pahimpaan vastustaajansa. 9 Dreambowhun nähden.

 

Lähtö 5 / 5 Leemark’s Evelyn

Lähdön viisi tärppi on 5 Leemark’s Evelyn. Ilkka Hoffrenin valmennettava oli toissa kerralla mainio vastatessaan keulasta varmaan voittoon. Viimeksi Jokimaalla tamma tuli maaliin vasta kuudentena, mutta esityksessä ei ollut tuolloinkaan moitteen sijaa. Leemark’s Evelyn laukkasi lähtöön, mutta pääsi lopulta mukaviin asemiin. Ilkka Hoffren käänsi tamman kuitenkin reissuun jo 1200 metriä ennen maalia ja se jäi kiertämään ulkoradoille koko loppumatkaksi. Hevonen oli merkittävästi vaatimatonta sijoitustaan parempi. Perjantaina lähtöasetelmat ovat loistavat ja juoksun natsatessa voittokantaan paluu on mahdollinen.

 

Lähtö 7 / 2 Donnie Brasco

Hevosvoiman kisaveikkauksessa veikataan jälleen 7. lähdön voittajaa. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti Jokimaalle. Lähdön todennäköisin menestyjä on 2 Donnie Brasco. Ruuna antoi tuoreen näytön huippukunnosta Kuopion Toto76-lähdössä, jossa oli reippaan matkavauhdin jälkeen johtopaikalta erinomainen. Myös Jokimaalla sillä on mahdollisuus keulajuoksuun ja tällä kertaa sinne pääsykään tuskin maksaa yhtä paljoa. Mikäli Donnie Brascoa varmistelee, on viime sijoituksiaan vaarallisempi 11 Starito syytä mahduttaa mukaan peleihin.

Jere Törmänen
jere.tormanen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?
Hanki lukuoikeus ESS:n koko verkkosisältöön

Kirjaudu tästä

ESS - joka hetki läheltäsi.

Ota käyttöösi ylivoimaisesti paras sisältöpaketti Lahden alueen uutisista, ilmiöistä ja tapahtumista. Tilaajana voit olla varma että pysyt ajan tasalla kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu.

Mitä saan tilaajana?

  • Kaikki ESS.fi-sivuston sisällöt
  • Kaikki paperilehden sisällöt
  • Pääsyn sisältöihin kaikilla laitteilla, mistä ja milloin tahansa
Kirjaudu sisään tästä
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.
Kommentointi
Tunti Päivä Viikko Kuukausi
Näytä lisää

Lue seuraavaksi X