Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Juvonen Pelicans-maalilla perjantaina - puolustus saattaa saada lisävoimia

Pelicans on viimein saanut ketjurulettinsa pysäytettyä. Valmennusjohto painottaa, että muutoksia tarvitaan välillä, mutta nyt toiveissa on pysyvyyttä.

Janne Juvonen saa valmennukselta kiitosta viime aikojen jämäkästä pelaamisestaan. Kuva: Mirja Hussain

Pelicans saattaa saada hiukan lisävoimia viikonlopun liigaotteluihinsa, sillä kapteeni Stefan Lassen on lähellä pelikuntoa. Lassen on ollut viimeksi kehissä 25. marraskuuta eli lähes kaksi viikkoa sitten.

Pelicans kohtaa perjantaina Kouvolassa KooKoon ja lauantaina Lahdessa JYPin.

- Stefan oli mukana harjoituksissa tänään (torstaina). Mahdollisesti saamme hänet mukaan Kouvolaan, päävalmentaja Petri Matikainen kertoo.

Maalinsuulle KooKoo-ottelussa luistelee Janne Juvonen.

- Janne on minun mielestäni pelannut jämäkkää maalivahtipeliä viime ajat. Juuri sellaista tässä on kaivattu. Lauantain maalivahtipeluutus katsotaan sitten KooKoo-ottelun jälkeen, Matikainen toteaa.

Ketjukoostumuksissa permanentti näyttää löytyneen. Marraskuun ketjuruletin jälkeen hyökkäysvitjat ovat pysyneet pitkälti muuttumattomina viime otteluissa.

- Aikaisemminkin olisi haluttu pitää ne kasassa, mutta aina tuli loukkaantumisia tai jotain muuta. Tappioputken keskellä taas on hyväkin että tehdään jotain, Matikainen sanoo.

- Yritämme nyt pitää nämä.

Myös pelitapaa ruuvailtiin marraskuun synkkinä viikkoina.

- Emme pystyneet pelaamaan niin aktiivista peliä kuin olisimme halunneet. Sen takia tuli ylivoimahyökkäyksiä ja erilaisia muita suoria hyökkäyksiä meidän omaan päätyyn liikaa, Matikainen selventää.

Karvauksessa ei ole enää alkusyksyn kovinta räyhäkkyyttä. Matikainen myöntää, että Pelicans on alkanut lukea enemmän tilanteen mukaan, milloin mennään kovaa kiinni ja milloin puolustetaan passiivisemmin, mutta iso kuva ei hänen mukaansa ole muuttunut.

- Kausi on pitkä, hyviä ja huonoja hetkiä tulee. Silloin pitää reagoida myös taktisesti.

Runkosarjakausi ohitti juuri puolivälinsä. Pelicans on 30 ottelun jälkeen kymmenennellä sijalla. Pudotuspeliviivan alla KooKoo on vain kaksi pistettä Pelicansin perässä, mutta ylempänä taulukossa on tasainen rykelmä, ja nelossijan HIFK on vain kuuden pisteen päässä lahtelaisista.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X