Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

"Itsenäisyys merkitsee vapautta tehdä valintoja ja päätöksiä"

Jukka Jalonen tuntee suurta kunnioitusta itsenäisyyden eteen tehtyjä uhrauksia kohtaan.

On uskomaton juttu olla sellaisessa mukana, muistelee Jukka Jalonen vuoden 2011 maailmanmestaruuden jälkeistä juhlahumua. Kuva: Markku Ulander
Jukka Jalonen palaa Suomen satavuotispäivänä yöllä Venäjältä Jokereiden kanssa KHL-pelistä.

Takana on taas yksi pelimatka sekä viikonloppuna pelattu, KHL:n historian ensimmäinen ulkoilmaottelu. Siinä syntyi myös yleisöennätys: ottelua seurasi Kaisaniemessä 17 645 katsojaa.

Itsenäisyyspäivä onkin joukkueella ansaittu vapaapäivä. Levätä aikoo myös luotsi.

- Varmaan olemme vain perheen, siskon perheen ja äitini kanssa kotosalla, ja katselemme televisiosta juhlia. Saimme kutsun Riihimäen itsenäisyyspäiväjuhliin Urheilutaloon, mutta voi olla ettei ole virtaa lähteä. Hengessä ollaan mukana, Jalonen sanoo.

Pitäisikö politiikassa opetella vastustajan kunnioittamista? Valmentaja Jukka Jalonen

Hänelle itsenäisyys merkitsee vapautta tehdä valintoja ja päätöksiä, rauhaa.

- Tunnen suurta kunnioitusta sitä kohtaan, millaisia uhrauksia on tehty, että oltaisiin itsenäisiä. Täytyy olla kiitollinen ja tehdä sen eteen töitä, että jatkossakin pysyisimme itsenäisinä ja yhtenäisinä.

"Kyllä se nöyräksi vetää"

Yhtenäisyyttä on myös Leijonien seuraaminen. Sitä tekee moni, joka ei kauden aikana Liiga-jääkiekosta välitä.

- Tärkeintä on kannattaa Suomea ja suomalaisia yli lajirajojen. Suomi yhdistää ja Leijonat etunenässä. Juhlissa näkee, kuinka se koskettaa ihmisiä.

Jalonen muistuttaa, että Leijonille oli Bratislavasta tullessa heiluttelemassa niin mummoja kuin lapsiakin, kun joukkue palasi MM-kullan kera kotiin.

- Kyllä se nöyräksi vetää. On uskomaton juttu olla sellaisessa mukana. Kyllä se meidän kaikkien suomalaisten voitto on silloin.

Suomalainen puoluepolitiikka saakin Jaloselta pienen piikin.

Hän pitää sitä ”mission impossiblena”.

- Jääkiekossa peli on reilua ja tehdään yhteistyötä, vaikkeivat kaikki pelaajat toisistaan tykkää. Politiikassa sellainen ymmärrys yhteistyöstä puuttuu ja vastustajan arvostaminen. Lähestymistapa toisiin voisi olla maltillisempi, Jukka Jalonen kuittaa.

Kaisa Estola-Haaranen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X