Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Urheilu

Mikään urheilulaji ei ole immuuni syömishäiriöille - "Se ei ole oikea paikka laihduttaa"

Syömishäiriö ei kysele urheilijan ikää, lajia tai tasoa, ei edes sitä, onko ura jo takanapäin. "Urheilijoilla syömishäiriöt ovat yleisempiä kuin kantaväestöllä", sanoo Syömishäiriöliiton kehittämiskoordinaattori Katri Mikkilä.

Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi Pia Charpentier poistaisi painokeskustelun yhteiskunnasta, jos se olisi mahdollista. Kuva: Katja Luoma

Suomessa ei ole tilastoitu urheilijoiden syömishäiriöitä, mutta Syömishäiriöliiton kehittämiskoordinaattori Katri Mikkilä sanoo kokemuksensa perusteella, että niitä on enemmän kuin miltä näyttää.

- Urheilijoilla syömishäiriöt ovat yleisempiä kuin kantaväestöllä, Mikkilä sanoo.

Erityisesti syömishäiriöitä on esteettisissä lajeissa, kuten taitoluistelu ja voimistelu, kestävyyslajeissa ja painoluokkalajeissa, ja kaikissa muissakin lajeissa, joissa kehonpainolla on merkitystä, kuten mäkihypyssä.

- Mitkään lajit eivät ole immuuneja syömishäiriöille. Olen törmännyt nuoreen jalkapalloilijamieheen, jolla oli selkeätä syömishäiriöoireilua. Joukkuelajeissa vertailu helposti altistaa, Mikkilä sanoo.

Syömishäiriöitä on sekä nais- että miesurheilijoilla, mutta miesten ja poikien syömishäiriöitä ei ole aiemmin kunnolla tunnistettu, sillä syömishäiriöitä on pidetty nuorten naisten ja tyttöjen sairautena ja diagnoosikriteerit on tehty naisnäkökulmasta. Nykyisin miesten ja naisten syömishäiriöt ovat lähentyneet toisiaan, koska naisetkin haluavat olla lihaksikkaita, eivät pelkästään laihoja.

- Kumpikaan ei ole toista terveempi ihanne. Aina kun on jokin ihanne, johon pyritään keinolla millä hyvänsä, se ei ole tervettä, Mikkilä muistuttaa.

Urheilijoilla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet parantua syömishäiriöistä kuin kantaväestöllä, ainakin jos puhutaan urheiluanoreksiasta. Siinä urheilija yrittää olla mahdollisimman hyvä urheilija, kiristää syömistään enemmän kuin saamansa noudatettava ruokavalio edellyttää ja treenaa enemmän kuin valmentaja sanoo. Ero tavalliseen syömishäiriöön on oireen merkityksessä.

- Niin sanotuissa tavallisissa syömishäiriöissä oireen merkitys on arjesta selviämisen mahdollistaminen ja olon helpottaminen. Urheilijoilla usein ei ole tätä, vaan se on urheilijana olemiseen liittyvää tiukkuutta, mikä on mennyt liian pitkälle. Oireesta luopuminen on usein helpompaa, koska oireella ei ole psyykkistä merkitystä, sanoo Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja ja psykologi Pia Charpentier.

Monta riskin paikkaa

Syömishäiriöön voi sairastua minkäikäinen ja -tasoinen urheilija tahansa. Nuoruusiässä kehon muuttuessa on yksi suuri riskin paikka. Mikkilän mukaan syömishäiriöoireilua esiintyy kilpaurheilussa sitä enemmän mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan. Riskit eivät lopu urheilu-uran päättyessäkään, päinvastoin. Syömishäiriökeskus on aloittanutkin toiminnan, jolla on tarkoitus tukea ja valmistella urheilijoita uran jälkeiseen muutokseen.

- Meillä ei ole siihen erillistä rahoitusta, mutta olemme nähneet tämän tarpeen asiakaskunnassa, ja yritämme saada aikaan yhteistyökuvioita urheiluseurojen kanssa, kertoo Pia Charpentier.

Urheilu-uran jälkeen urheilija kohtaa monia muutoksia niin sosiaalisessa ja ammatillisessa elämässä kuin arjessakin. Osalle ne tulevat yllätyksenä, ja syömishäiriöoireet heijastelevatkin silloin yleistä hukassa olemisen tunnetta. Uran jälkeiset ongelmat eivät riipu urheilulajista.

Paha paikka voi olla myös laihduttaminen urheilu-uran aikana. Olympiakomitean vastuulääkäri Maarit Valtonen kertoo, että painon pudottaminen on tehtävä suunnitelmallisesti ja oikein sekä oikeaan aikaan kautta.

- Siinä on iso riski, että mennään överiksi ja ruvetaan tiputtamaan energiamääriä ja jätetään ruokailuja väliin. Helposti käy niin, että elimistö ensimmäisenä suojaa itseään, paino ei välttämättä lähde tippumaan mutta aineenvaihdunta kärsii ja esimerkiksi kilpirauhasen toiminta hidastuu. Silloin kun harjoitusmäärät ovat kovimmillaan, on varmistettava, että saa energiaa harjoitusvastetta varten. Se ei ole oikea paikka laihduttaa, Valtonen sanoo.

Painopuhe kuriin

Sekä psykologi Pia Charpentier että Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä kyseenalaistavat sen, onko urheilussa pakko puhua painosta. Jos on pakko, on valittava tarkoin mitä ja miten sanotaan.

- Usein painopuheeseen liittyy arvottamista. Jos painosi nousee, niin olet huono, jos laskee, olet hyvä, Charpentier kertoo huonon esimerkin.

Mikkilä kritisoi myös sitä, miksi mediassa kerrotaan urheilijan pituus ja paino. Urheilijoiden kehoa on totuttu arvioimaan niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa.

- Sen vähentäminen auttaisi varmasti. Se vähentäisi vertailua ja painetta olla tietynkokoinen, Mikkilä sanoo.

Oireita

Havahdu näihin merkkeihin

Läheinen voi huomata mahdollisen syömishäiriön esimerkiksi, jos urheilija:

laihtuu tai kasvuikäisillä normaali kasvu hidastuu.

jakaa ruokia sallittuihin ja kiellettyihin ruokiin.

käyttäytyy voimakkaiden rituaalien, joko-tai-ajattelun ohjaamana, joustamattomasti.

on usein ahdistunut ja/tai eristyy sosiaalisesti.

treenaa enemmän kuin harjoitusohjelmaan kuuluu.

ei pysty lepopäivänä syömään yhtä rennosti tai vapaasti kuin treenipäivänä.

on tyytymätön omiin suorituksiinsa ja ahdistuu epäonnistumisista.

kärsii loukkaantumisista ja/tai heikentyneestä suoritustasosta tai kehitystahdista.

naisurheilijalla on häiriöitä kuukautiskierrossa.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X