Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Urheilu

Miksi korkeasti koulutetut ja johtajat intoilevat suunnistamisesta enemmän kuin muut? Lahti-Hollola Jukolan järjestäjät vastaavat

Esko Saari (vas.), Ilari Grönholm ja Jorma Aherto Lahti-Hollola Jukolan suunnittelutilaisuudessa Kannaksen lukiolla lauantaina. Kuva: Kai Sinervo

Hollolan Hälvälässä järjestetään 16.-17.kesäkuuta 2018 yksi maailman suurimmista suunnistustapahtumista, Jukolan viesti. Tapahtuman järjestelyt polkaistiin lauantaina tosissaan käyntiin, kun Lahteen kokoontui yli 200 Jukolan viestin tekijää. Mukana oli järjestäjiä tältä ja viime vuodelta sekä tulevien vuosien järjestäjiä Rovaniemeä myöten. Kokoontumisen ideana oli siirtää tietoa jo opitusta ja suunnitella tulevaa.

- Tipan tirautan, jos ei mene yli 19 000 vieraan. Tavoite on yhteensä 50 000 suunnistajassa ja kävijässä, joista parisen tuhatta tullee Päijät-Hämeen alueelta, sanoo Lahti-Hollola Jukolan kilpailunjohtaja Jorma Aherto.

Jukola toteutetaan Suomessa vuosittain eri paikkakunnilla, ja viime vuonna oli Joensuun vuoro. Tuolloin Jukola keräsi poliisin arvion mukaan 35 000 suunnistajaa ja kävijää, mutta Aherto ei pidä Lahti-Hollolan tavoitetta epärealistisena.

- Uudenmaan läheisyys tuo meille varmasti paljon kävijöitä sieltä. Iltarastitkin ovat Uudellamaalla hyvin suosittuja. Myös ulkomailta on helpompi tulla julkisilla Hollolaan kuin Joensuuhun, Aherto perustelee.

Kulkemista helpotetaan järjestämällä jonkin verran bussikuljetuksia Lahden Matkakeskukselta Hollolaan.

Vielä tuhat talkoolaista tarvitaan mukaan

Jukolan viesti valittiin viime vuonna Projektiyhdistyksen Vuoden Projektiteko -kilpailun voittajaksi. Valintaperusteissa sanottiin, että ”Jukolan viestin projektin toteutuksessa yhdistyvät suomalainen sisukkuus, mittakaavaltaan valtava talkootyömäärä ja suuren kansainvälisen urheilutapahtuman järjestelyosaaminen.”

Aherton mukaan Lahti-Hollola tähtää vähintään yhtä onnistuneeseen ellei parempaan tapahtumaan. Apulaiskilpailunjohtaja Esko Saari kertoo, että talkoolaisia tarvitaan noin 1 800. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut 744 vapaaehtoista, ja lisää porukkaa kaivataan.

- Kuka tahansa voi tulla talkoolaiseksi. Tarvitsemme osaajia monelta alueelta kuten järjestyksenvalvojia, liikenteenohjaajia, makkaranmyyjiä ja it-alan osaajia, Saari sanoo.

Esko Saari (vas.) ja Jorma Aherto esittelevät Hälvälän karttaa, joka päivitetään suunnistajien käyttöön.
 

Suurin osa osallistujista harrastesuunnistajia

Lahti-Hollola Jukolan budjetti on 1,9 miljoonaa euroa, ja siinä on Aherton mukaan "tekemistä". Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy, joten tuloja odotetaan muusta kulutuksesta kisojen aikana. Joensuussa Jukolalla saatiin 7,2 miljoonan euron aluevaikutukset, ja Päijät-Hämeessä odotetaan vastaavia lukuja. Tapahtuma täyttää alueen hotellit, ja kisakeskuksen 1 300 telttapaikkaa tulevat myyntiin samaan aikaan kuin ilmoittautuminen alkaa eli joulukuussa.

- Suunnistaminen on koko perheen harrastus, ja odotamme mukaan paljon ensikertalaisia. Jokainen voi mennä omaa vauhtiaan ja omalla tyylillään. Kukaan ei metsässä tuijota, miten askeleensa tekee, Aherto sanoo.

- Ja se onnistumisen ilo, se yesss!, kun löytää rastin, se on hieno tunne, Saari sanoo.

Joensuun Jukolaa tutkittaessa kävi ilmi, että 68 prosenttia osallistujista oli harrastesuunnistajia ja kolmannes suunnistusseurojen jäseniä. Harrastesuunnistajien määrä kasvoi vuodesta 2016. Kaikista osallistujista peräti 73 prosenttia oli korkeasti koulutettuja, ja 60 prosenttia toimi työelämässä johtavassa asemassa.

- On otettava huomioon, että tällaisiin kyselyihin vastaavat vain aktiivisimmat kävijät. Mutta on sekin tutkittu, että korkeasti koulutetut pitävät yleensä terveydestään ja kunnostaan hyvää huolta. Myös työporukoiden määrä kisoissa on jonkinmoinen, Aherto analysoi tuloksia.

Hän sanoo, että koulutettuja ihmisiä saattaa kiehtoa myös se, että suunnistuksessa fyysiset ja henkiset haasteet yhdistyvät sopivalla tavalla.

Rastiradat on tehty luontoa kunnioittaen

Lahti-Hollola Jukolan järjestämiseksi on kysytty luvat 62 maanomistajalta, ja heidän antamaansa lupaa käyttää maitaan aiotaan myös kunnioittaa kohtelemalla luontoa hyvin.

- Suunnistajathan ovat siitä mielenkiintoista väkeä, että he eivät roskaa, Saari sanoo.

Suunnistusradat on nekin suunniteltu siten, että metsänsuojelualue kierretään.

- Ratoja on niin paljon, että suunnistajien metsiin kohdistama rasitus ei ole liikaa. Luonto myös korjaa syntyneet polut nopeasti, näin kävi esimerkiksi Joensuussa, Aherto sanoo.

Aherron mukaan suunnistajat ovat tottuneita luonnossa liikkujia ja arvostavat sitä. Myös monet yleisössä ovat mukana kannustamassa oman perheen suunnistajaa, ja jakavat saman arvomaailman.

Kisakeskuksen rakennustyöt jo käynnissä

Lahti-Hollola Jukolan kilpailukeskuksen kartta.

Kilpailukeskuksen rakentaminen Hälvälässä on jo alkanut maapohjatöillä ja sähkön runkolinjojen rakentamisella. Sähkölinjoihin on saatu kalustoa Lahti Energian purkamista linjoista. Rakennustyössä on ollut mukana Koulutuskeskus Salpauksen sähkölinja. Rakentaminen jatkuu aktiivisesti toukokuun alusta alkaen.

Tässä vaiheessa tiedetään jo, että Hollolan Kirkkotie joudutaan sulkemaan perjantaina 15. kesäkuuta illalla. Tie avataan jälleen sunnuntai-iltana 17.6. Sulkeminen tapahtuu viranomaisten toiveesta ja sillä halutaan taata kisa-alueella liikkuvien turvallisuus.

Kisakeskuksen purkaminen tapahtuu kesäkuun loppuun mennessä.

Jukolasta järjestetään infotilaisuuksia kevään kuluessa.

Jukolan viesti

Milloin viimeksi Päijät-Hämeessä?

Vuonna 2002 Asikkalan Vesivehmaalla.

1987 Hollolan Hälvälässä.

1984 Heinolassa Vierumäellä.

1966 Padasjoen Tarusjärvellä.

1962 Orimattilassa Luhtikylässä.

1952 Lahdessa Arkiomaalla.

1951 Hollolan Hälvälässä.

Vuonna 2019 Jukola järjestetään Kangasalla Pirkanmaalla.

Lähde: Jukola.com

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
Vesijärvi

Otsikkoon viitaten tavallinen duunari kun suunnistaa joka päivä,koskaan ei illalla tiedä kenen firmassa aamulla olet ja mihinpäin pitäisi töihin lähteä kun ulkoistetaan ja tehostetaan koko ajan..vai oliko duunia enää ollenkaan..!

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X