Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Urheilu

Kolumni: He eivät tiedä mitä tekevät

Viime vuosina Suomessa on keskusteltu ja kirjoitettu paljon siitä, miten lasten ja nuorten pitäisi harjoitella tullakseen hyviksi jalkapalloilijoiksi. Aivan ensimmäiseksi vastaisin, että älkää lapset miettikö sellaista, tehkää ihan just niin kuin huvittaa.

Lapsuuden liikuntaharrastuksen ylivoimaisesti tärkein anti on siis saada ihminen rakastumaan liikkumiseen, hengästymiseen ja hikoilemiseen. Sillä hiki on ihmisen paras ystävä. Hiki tuo terveyttä ja hiki esittelee sinut vartalollesi, minkä jälkeen mieli ja keho voivat tehdä sinunkaupat.

Lapsuuden harrastukset opettavat myös käsittelemään voittoja ja tappioita - joita aikuisiällä riittää. Joukkueurheilu on sitä paitsi erinomainen alusta oppia yhteistyön ja joukkuehengen voimaa ja saada elinikäisiä, samanhenkisiä ystäviä. Tämän kaiken takia kannattaa mennä jalkapallokouluun. Ei tulevaisuuden ammatin.

Ammattilaisuutta jalkapalloilussa en siis tuputa kenellekään. Ei siksi, että se olisi vastenmielistä, vaan siksi, että ne, jotka sitä haluavat, tekevät sen eteen asioita ilman tuputtamistakin.

Tai jos eivät tee, silloin he eivät halua tarpeeksi. Sitten on vielä yksi vaihtoehto tekemättömyyden tai haluttomuuden lisäksi. Jussi Valtosen erinomaisen romaanin sanoin: ”He eivät tiedä mitä tekevät. ” Minulle ainakin taisi käydä niin.

Kokemusperäisesti voisin väittää, että tein vähintään yhtä paljon hommia futiksen eteen kuin ikätoverini, espanjalainen hyökkääjä Raúl. Kohtasimme Alle 18-vuotiaiden EM-karsintaottelussa vuonna 1994. En onnistunut maalinteossa, Raúl kolmesti.

Tämän ottelun jälkeen toinen meistä pelasi 16 kautta Real Madridissa ja teki siellä 228 maalia.

Olimme suurin piirtein yhtä pitkiä, yhtä nopeita ja yhtä innoissaan jalkapallosta. Jos määrällisesti treenasimme suurin piirtein yhtä paljon, miksi minusta ei tullut yhtä hyvää jalkapalloilijaa? Syyt on oltava muualla kuin treenitunneissa.

Tutkimustenkin mukaan henkilökohtaisella harjoittelulla on iso rooli lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen kehityksessä jalkapalloilijaksi. Omaehtoisen harjoittelun rooli on joukkueharjoittelua tukeva ja rinnalla kulkeva. Mutta mitä ja miten omalla ajalla tehdään? Se on se kysymys.

”Mitä tehdään?”, liittyy tietoon ja ymmärrykseen. ”Miten tehdään?”, liittyy kulttuuriin, historiaan ja yhteisön perimätietoon. Uskon, että suomifutiksessa olemme kehittyneet näissä molemmissa omista peliajoistani, mutta työtä riittää vielä.

Sanotaan, että luovuus kehittyy pallotellessa ja kikkaillessa. Pallokosketus kehittyy ja monipuolistuu. Varmasti näin. Mutta se on vasta puolitotuus.

Jotta omaehtoinen harjoittelu palvelee kehitystä maksimaalisesti, pallottelun ja kikkailun olisi liityttävä kaikilta osin pelaamiseen. Olisi tärkeää opiskella pelinomaisesti esimerkiksi ensimmäistä kosketusta ja sen suuntaamista suhteessa vastustajaan.

Kosketukseen taas liittyy erottamattomasti vartalon ja käsien hyödyntäminen vastustajan voittamiseen, sillä siinä me suomalaiset pelaajat olemme keskimäärin olleet luvattoman huonoja.

En tiennyt, mitä ja miten teen, kun harjoittelin tunnista toiseen pomputtelua. Kymmeniä, satoja, ja tuhansia toistoja. Palloa ilmaan kerrasta toiseen. Tuhlasin aikaa ja energiaa.

Tekikö Raúl samaa? En tiedä, mutta en usko. Uskon, että hänkin harjoitteli omalla ajallaan paljon, mutta peliä palvellen. Hänen pelityylinsä kertoi sen: ei taikatemppuja, ei höntyilyä, vaan peliä edistäviä, toistuvia ja järkeviä liikkeitä oikeita päätöksiä - ja menestystä.

Jalkapallo on niin vaikea laji, että sen opiskelu on aloitettava jo lapsena, jos mielii sitä jollain tapaa aikuisena ymmärtää ja osata. Omalla ajalla harjoittelu on virkistävän erilaista joukkuetreeneihin verrattuna, mutta jos haluaa kehittyä, pitää tietää mitä ja miten on tekemässä.

Juttua editoitu 10.7.2017 kello 16.38. Korjattu lausetta: "Tämän ottelun jälkeen toinen meistä pelasi 16 kautta Real Madridissa ja teki siellä 228 maalia". Korjattu lukumäärä 228 aiemman 550 tilalle.

Antti Pohja

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (4)
juhani nieminen

...ja tulokseksi saamme maailman parhaita potkupalloilijoita

Kom Mentti

Niinpä! Enemmin kannattaa höntsäillä ja kikkailla ihan omaksi ilokseen, huippufutaajia eivät nämä suomalaiskoutsit pysty kasvattamaan. He eivät tiedä, mitä he tekevät.

Petelius

Kyllä suomesta huipulle voi nousta kuka tahansa liikunnallisesti lahjakas, missä tahansa lajissa, myös jalkapallossa. Suomen täytyisi ensimmäiseksi heivata nämä entisten aikojen laji-ikonit ja huippu-valmentajat pois ja aloittaa kokonaan tuoreella ja erilaisella , uudella monipuolisemmalla näkemyksellä harjoittelusta. Liian paljon on jo alle 10-v junioireilta pelikäsitystä sun muuta harjoittelua vaativia huutamassa kentän laidalla herkässä iässä oleville pojille. Liian monta tulevaisuuden lahjakasta huippufutaria on jättänyt lajin liikaharjoittelun ja vaatimustason noustua HJK- tasolle. HJK -taso on täysin väärä lähtökohta pienten kaupunkien suomessa.HJK-tasolla on varaa menettää huippulahjakkuuksia joukkueen voittamattomuuden piikkiin, mutta oikeasti suomen jalkapalloilussa ei!.

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X