Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Urheilu

Aktiiviura päättyi harkitusti - Sami Jauhojärvi ei hyppää tyhjän päälle

Sami Jauhojärven kuulumiset ja nimikirjoitukset kiinnostivat Hollolan kunnan tarjoamilla kakkukahveilla niin vanhempia kuin nuorempiakin ihailijoita. Kuva: Katja Luoma
Sami Jauhojärvi, 35, ei aio pitää kiirettä miettiessään, mitä tekisi loppuikänsä. Lähikuukausille hänellä on kuitenkin selvät suunnitelmat.

- Aion kaikessa rauhassa vetää henkeä perheen parissa ja tehdä ehkä kotona vähän rästihommia. Minulla on edelleen kaksi hyvää syytä herätä joka aamu: pojat!

Jauhojärvi kertoi tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa, että oli jo saanut muutamia työtarjouksia. Lopettamisilmoituksen jälkeen niitä on tullut lisää.

- Kysyntää on, kun nimi on vielä ihmisten muistissa. Voi olla, että sitä kestää parikin vuotta ennen kuin pitää ruveta tyrkyttämään itseään, hän naureskeli.

Onneksi urheilu-urasta on jäänyt sen verran maalistakin hyvää säästöön, että voin vaikka katsella asioita vuoden. Ex-hiihtäjä Sami Jauhojärvi

Jauhojärvi ei kuitenkaan aio hoppuilla ja hän on sanonut, että voisi alkaa aluksi vaikka koti-isäksi.

- Töiden kanssa ei ole mitään hätää. Onneksi urheilu-urasta on jäänyt sen verran hyvää säästöön, että voin vaikka katsella asioita vuoden, ja heittää siinä vaikka vähän keikkahommaa.

Hän on Ylläksellä mukana majoitusbisneksissä, jotka eivät tähän asti ole työllistäneet urheilijaa juuri lainkaan. Musti arvioi, että voisi jatkossa lisätä omaa työpanostaan.

Pitkän uran aikana säästöjä on kertynyt myös urheilijarahastoon.

- Jossain vaiheessa niitäkin pitää tulouttaa, ja niistä voi saada muutamaksi vuodeksi hyvän lisän palkan päälle, hän kaavaili.

Ei väsytä eikä tympäise

Vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista aikuisten arvokisauransa aloittanut Jauhojärvi päätti lopettaa sikäli ihanteellisessa tilanteessa, että hän sai tehdä päätöksensä rauhassa, eikä mikään pakottanut edessä olevaan elämänmuutokseen.

- Enkä ole nytkään väsähtänyt tai tympääntynyt. Jaksan varmasti touhuta poikien kanssa, hän korosti.

Jauhojärvi alkoi miettiä lopettamista jo elokuussa, ja MM-kisojen jälkeen päätös kirkastui.

- Moni on sanonut, että eihän tässä olisi kuin vuosi olympialaisiin, mutta niiden jälkeen olisi taas vain vuosi MM-kisoihin. Aikansa kaikella.

Kaikki velvoitteet eivät lopu

Kaikista huippu-urheilijan velvoitteista uransa loppumisesta ilmoittanut urheilijakaan ei pääse heti eroon. Eikä Jauhojärvi varsinkaan, koska hän aikoo ehkä kilpailla vielä kotimaan laduilla.

- Olinpaikkatiedot pitää ilmoittaa Antidopingtoimikunnalle ainakin heinäkuun alkuun asti, kun urheilijasopimukseni Hiihtoliiton kanssa päättyy. Ja siitä eteenpäinkin, kunnes FIS-pisteeni ovat tippuneet riittävästi. En kuitenkaan usko, että ihan niin tarkka tarvitsee olla kuin tähän asti, sillä tuskin ADT:llä on intressejä hukata aikaa ja rahaa lopettaneen urheilijan testaamiseen.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X