Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Eeva
Ristkari
@EevaRistkari eeva.ristkari@radiovoima.fi

Esalainen

Osana sukupolvien ketjua

Virittäydyin Suomen satavuotisjuhlaan teatterissa. Täällä Pohjantähden alla -näytelmän kakkososa on lähes pelkkää kärsimystä. Itkin, kun Akseli ja Elina näkevätkin rautatieasemalla yhden arkun sijasta kaksi. Koskettavia kohtauk­sia oli muitakin. Rintaa puristi monta kertaa. Kokemuksen syvyyteen lienee vaikuttanut se, että päälläni oli isoisäni äidin mekko. Jenny Lähteenoja eli 97-vuo­tiaaksi, 1889–1986. Perintömekko päällä historia tuntui tulevan lähemmäs, kun silittelin puvun helmaa ja mietin, mitä tarinoita se voisi kertoa sukupolvien uhrauksesta. Itsenäisyyspäivän juhlintaa syytetään usein sotakeskeiseksi. Emme kuitenkaan saa unohtaa sodan eläneen sukupolven uhrauksia. Sitähän sota on, uhrauksia.
 

Satavuotisjuhlan aloitin kokoontumalla Yhteiskoulun jumppasaliin muiden vapaaehtoisten kanssa. Ei ollut iloista puheensorinaa vaan jännittynyttä, hyvin suomalaista ja hieman vakavaa odottamista, kunnes siirryttiin sankarihaudoille. Paljon ehtii ajatella reilun puolen tunnin aikana, kun ei ole mitään muita virikkeitä kuin katsella ympärilleen ja vartioimaansa hautaa. Lahtelainen autonkuljettaja Aimo Peltola kuoli jatkosodassa, joko tapaturmaisesti tai sairauteen.

Siinä haudan vieressä seisoessani pohdin sitäkin, että mitähän Aimo miettisi, jos tietäisi, että reilu kolmekymppinen nainen seisoo hänen haudallaan kunniavartiossa yli 60 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Suomen 100-vuotispäivänä. Paleli aivan törkeästi sen puolen tunnin seisomisen jälkeen. Sitä tuli miettineeksi, minkälaista se on ollut seistä tunteja vartiossa ilman kunnon varusteita.
 

Nykyihmisellä on todella harvoin tuollaisia hetkiä, kun ei ole mitään muuta kuin seistä ja ajatella. Aikuisilla diagnosoidaan tekniikasta johtuvia tarkkaavaisuushäiriöitä. Teki itsellekin hyvää pysähtyä ja miettiä, kuinka absurdia tämä on. Kunniavartiossa seistessä olo oli kuin näyttelyesineellä, kun ihmiset sankoin joukoin saapuivat ottamaan kuvia someen ja ikuistamaan itselleen historiallista tempausta.
 

Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen sisällissodasta. Punaisten ja valkoisten kahtiajako vaikuttaa edelleen, vaikka sodissa taisteltiinkin rintarinnan. Neljä vuotta sitten toteutettu performanssitaitelija Kaisa Salmen teos Fellmanin pelto kokosi tuhansia samalle paikalle, jonne yli 20 000 punavankia oli kerättynä vuonna 1918.

Kunniavartio ja Fellmanin pelto olivat erilaiset performanssit, mutta molemmat auttavat nykypolvia elämään uudestaan historiaa ja kunnioittamaan sitä, miten hyvin meillä kaikki nyt onkaan. Kulttuurin, kirjojen, näytelmien ja laulujen kautta voi ymmärtää historiaa ja päästä osalliseksi sukupolvien ketjuun.
 

Sellainen toive olisi 101-vuotisjuhlintaan, että voisiko saada esilaulajien kuoron Maamme-laulun vesiurkuesitykseen.

Nyt oli vähän valju fiilis, kun eihän noin 10 000 suomalaista laula, jos ei joku porukka anna siihen rohkeutta. Sekin yhdistää ja saa tuntemaan yhteenkuuluvuutta, kuorolaulu nimittäin.

Eeva Ristkari
eeva.ristkari@radiovoima.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X