Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Esalaiset
Emmi
Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Esalainen

Tarina yhdentoista vuoden ystävyydestä

Tapsu-koira tuli taloon pienenä pentuna yli yksitoista vuotta sitten. Ensimmäisenä päivänä se katsoi minua tuimasti. ”Miten aiot selvitä tästä?” se kysyi.

Kaikenlaista näihin vuosiin sitten mahtuikin. Aloitin ja sain loppuun yliopisto-opinnot, muutin takaisin Lahteen, menin töihin. Erosin, aloitin uuden suhteen, erosin siitäkin. Ravasin ulkomailla. Arki oli välillä biletystä, välillä väsymystä.

Pysyvin asia viime vuosien aikana oli aina Tapsu. Se oli maailman joustavin koira. Jos nukuin myöhään, sekin nukkui. Lenkille se lähti aina mielellään, mutta jos jonain päivänä en jaksanut, Tapsukin piti lepopäivän. Sen pystyi antamaan hoitoon mihin tahansa, koska se tuli toimeen kaik­kien kanssa ja viihtyi missä vain, kunhan sai olla ihmisten lähellä.

Toissa viikolla yhteinen matka tuli päätökseen. Tapsulla oli ollut sydämen vajaatoiminta jo pidempään. Tiesin, että vanhus on elämänsä loppuvaiheessa, mutta vaikka eron hetkeen kuinka yrittää valmistautua, se tulee lopulta tyrmistyksenä.

Vanhan koiran kanssa oli käyty säännöllisesti lääkärissä ja sen lääkitykseen oli etsitty toimivaa yhdistelmää. Lopulta tultiin siihen vaiheeseen, ettei mitään hoitoa enää ollut. Lääkäri suositteli, että ystävä päästetään pois. Mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.

Lopetusaika varattiin kolmen päivän päähän. Kolme päivää tiesin. Silitin sen päälaen untuvaa. Katsoin, miten sen karvaiset tassut liikahtelivat kun se nukkui. Kuuntelin pimeän läpi sen hengitystä. Sanoin aina etten voi nukkua, jos en kuule sitä ääntä.

Viimeise aamuna menimme lääkärille. Tapsu meni sinne aina mielellään. Se sai piikin ja nukahti lattialle. Viime aikoina se oli nukkunut kotonakin sikeästi. Sen kuonosta kuului pientä puuskutusta. Se sai toisen piikin, ja lääkäri kertoi, että Tapsu on poissa.

Kaikki kävi nopeasti. Mietin, mihin Tapsu meni ja toivoin, että se ei pelkäisi yksin siellä, mihin emme enää voineet mennä yhdessä.

Nyt kun Tapsua ei enää ole, koti tuntuu hiljaiselta. Ei tassujen rapinaa eikä murojen mutustelua. Toinen koirakin tuntuu kuin mykistyneen. Se ei enää leiki.

Menetimme molemmat niin paljon.

Koiran elämä on omistajan varassa. Omistaja on sen elämän keskipiste. Koira palkitsee ihmisen ikuisella uskollisuudella, jonkalaista ei toisilta voi saada.

Nyt kun kaikki on ohi, voin vain toivoa, että pystyin jotenkin vastaamaan Tapsun ensimmäiseen kysymykseen. Että selvisin tästä yhteisestä elämästämme jokseenkin mallikelpoisesti ja Tapsulla oli hyvä elämä. Sen se ansaitsi, ja olisi ansainnut enemmänkin.

Ikävään ja suruun sekoittuu valtava kiitollisuus.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (2)
-ukko-

Hieno kirjoitus. Tuo on tullut koettua useamman kerran ja aina se on yhtä vaikeaa. Voimia!

Mies van Hus

Osanottoni menetyksesi johdosta. Elämä jatkuu, nyt sinun on vain päätettävä uuden kumppanisi jalkojen lukumäärä.

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X