Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Esalainen

Miten maatalous kannattaa

Sen jälkeen kun ryhdyin rukiin pienviljelijäksi, olen saanut jonkin verran tiedusteluja perinneviljelyn taloudellista kannattavuutta koskien.

Erityisesti on tietysti kyselty sitä, pääsinkö juhlimaan EU-tukiaisilla. Lyhyesti sanottuna: en. Eurooppa suhtautuu 13 aarin palstaan kotitarveviljelmänä, jolle ei tukia myönnetä. Tiedoksi kuitenkin: laskennallinen peltokasvipalkkio tämänkokoiselle ruishalmeelle olisi 6,1 euroa.

Palstani tuotti 196 kiloa ruista. Jos lähtisin myymään satoani nyt eteenpäin ja joku suostuisi ostamaan näin pienen erän, tienaisin koko satsista 31 euroa (ruistonnin käypä hinta Suomessa on tällä hetkellä 158 euroa). Halvalla menee farmarin työ.

Entä sitten se kulupuoli?

Reetta-rukiin siementä meni viime syksynä peltoon 26 kiloa eli noin 20 eurolla. Lannoitteisiin arvelen käyttäneeni 25 euroa (teoreettisesti, tosiasiassa sain pari vanhaa säkkiä lahjoituksena isältäni). Ollaan siis jo 14 euroa miinuksella.

Kun ynnätään kulunkeihin vielä verot ja polttoainekulut (kylvössä käytetty traktori + auto, jolla olen ajellut pellonlaitaan), kirjataan tilikauden tappioksi maltillisenkin arvion mukaan jo noin 50 euroa.

On selvää, että näin ei voi jatkua.

Nähdäkseni on olemassa kaksi vaihtoehtoa: on pakko nostaa joko tuottavuutta tai jalostusastetta.

Tuottavuuden nostamiseen liittyy monia epävarmuustekijöitä. Vaikka löytäisin satoisamman lajikkeen ja kymmenkertaistaisin viljelmäni koon, tuotto ei ehkä nousisi samassa suhteessa.

Ensiluokkaista talkooväkeäni saattaisi nimittäin alkaa laiskottaa niin suuren alan leikkaaminen sirpillä, jolloin motivaattoriksi pitäisi hankkia jo muutakin kuin hirvisoppaa ja sahtia.

Myös vuokranantajani saattaisi kiinnostua nostamaan palstani vuokraa nykyisestä (0 e).

Koneistamisen tiellekään en mielelläni lähtisi. Puimuri maksaa käytettynäkin vähintään tuhansia. Sellainen rasittaa pienviljelijän tasetta vuosikymmenien ajan. Eikä pankilta välttämättä edes irtoa lainaa tällaiselle riskibisnekselle.

Jalostusasteen nostaminen tuntuu houkuttelevammalta. Koska luomurukiista maksetaan 300 euroa tonnilta, biologisesti viljeltynä satoni arvo jo lähes tuplaantuisi. Pääsisin lähelle nollatulosta.

Toisaalta jalostusarvoa voi nostaa myös täysin keinotekoisesti tehokkaalla brändäämisellä. Voisin esimerkiksi kehittää rukiini ympärille kunnon nyyhkytarinan vähäväkisestä kansasta, joka on purrut vuosituhansien ajan juuri tämän sortin ruisleipää ja kironnut sortajaansa.

Helsinkiläiset ruokahifistelijät saattavat kuulemma maksaa riihikuivatusta ruisjauhokokemuksesta jopa kuusi euroa kilolta. Vaikka siitä vähentäisi myllyn jauhatuksesta ottamat 50 senttiä kilolta, jää voittoa vielä reilunpuoleisesti, noin 800 euroa. Kannattaisi siis lahjoa muutamia youtubettajia, jotka aivopesisivät oikeat porukat rukiilleni suosiollisiksi.

Tosiasiassa kävi kuitenkin niin, että sadonkorjuun jälkeen laiskotti ja ensi vuoden ruis jäi kylvämättä. Se niistä tienesteistä.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X