Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Esalainen

Rukiinen leipä, osa 4: katovuoden merkit

Seitsemäs kesäkuuta rukiin pienviljelijällä on vihdoin syytä pieneen juhlaan: 13 aarin palstallani näkyy tähkäpäitä. Pyrkii väkisinkin hymyilyttämään, sillä tätä ennen alkukesä on ollut pelkkää kidutusta.

Ensin kevät ei meinannut tulla millään. Kun lumet vihdoin sulivat, jouduin toteamaan, että oikukas talvi oli syönyt vähintään kolmasosan syksyn kylvöstä. Jos satoennuste oli vielä lokakuussa 200 kiloa ruista, oli se nyt enää korkeintaan 150 kiloa.

Sitten piti odottaa viikkokausia sään lämpenemistä ja sateita. Kun niitä vihdoin saatiin, harventuneeseen kasvustoon iskivät tietysti saman tien myös rikkaruohot, sillä kemiallinen torjunta jäi suorittamatta. Päälle päätteeksi metsän eläimet ovat löytäneet rukiini, joka on nyt siis lähes luomua. Pellolla on nähty useampaan otteeseen kolmihenkinen kaurisperhe ruokailemassa. Kirotut otukset, söpöjäkin vielä.

Lyhyesti sanottuna ollaan siinä pisteessä, että jos perheeni ensi talven leipä olisi tästä läntistä kiinni, olisi kova kiire alkaa hankkia sekaan sitä kuuluisaa petäjäistä. Varmuuden vuoksi päätän opiskella, miten se homma käy. Tässä tapauksessa Youtube on parempi opinlähde kuin Kustaa Vilkunan Ajantieto, sillä pettuleipä on mitä trendikkäintä apetta maassa, joka heittää valtavia määriä syömäkelpoista ruokaa roskiin.

Pettua tehdään männyn kuoren alla sijaitsevasta nilasta, mielellään ennen juhannusta, sillä silloin kyseinen kerros lähtee helposti irti. Tarvitaan noin 15 senttiä paksu mänty, joka kaadetaan ja kuoritaan. Nila poistetaan, paahdetaan, jauhetaan ja niin poispäin. Työlästä hommaa ja samalla hirvittävää metsän tuhlausta, sillä yhdestä männystä näyttäisi tulevan vain parisataa grammaa jauhoa. Eikä sitä voi oikeasti edes laittaa leipään puolta vaan korkeintaan kymmenesosan. Maku on kuulemma juuri niin karvas kuin hätäravinnolta olettaa sopii.

Optimistina päätän luopua petusta ja siivota sen sijaan palstani vieressä sijaitsevan riihen, jonka on tarkoitus toimia ruissatoni jatkokäsittelytilana. Tarvitaan hengityssuojain, lumilapio, katuharja, otsalamppu ja 40 litran saavi, sillä riihen ylälaipio on täynnä 35 vuotta vanhaa homeista viljamuhjua.

Riihi on suunniteltu tontuille, mikä tarkoittaa sitä, että kaltaiseni 184 senttiä pitkä ihmisyksilö lyö jatkuvasti päänsä kattoa kannatteleviin hirsiin. Viisi saavillista ylhäältä alas ja ulos kannettuani edellisellä sukupolvella välähtää: ylälaipiolta alas johtaa puinen syöttötorvi, joka on tarkoitettukin viljan siirtelyyn. Vaikka muhju pölisee vietävästi, tulee yläkerta sillä keinoin nopeasti luudittua.

Kahden tunnin jälkeen alakertakin on raivattu ylimääräisestä roinasta. Jäljellä on enää se vaikein – haljenneen kiukaan korjaaminen. Onhan tässä vielä aikaa.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja
Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X