Esalaiset
Juha
Honkonen
juha.honkonen@mediataloesa.fi

Esalainen

Verorahoja sulle mulle ja vähän paratiisiinkin

Ihmettelin viikko sitten tällä palstalla, millä lehmänkaupalla perussuomalaiset saatiin hallintarekisterilain kannattajiksi. Nyt minulla on vahva veikkaus.

Helsingin Sanomat uutisoi, että poliittisten nuorisojärjestöjen tuet laitetaan täysremonttiin. Se on suuri voitto perussuomalaisille, sillä tähän asti esimerkiksi kokoomuslaiset ovat saaneet yli kuusi kertaa suuremman potin. Näin siitä huolimatta, että persut menestyivät eduskuntavaaleissa paremmin.

Tukiremontti selittäisi senkin, miksi perussuomalaiset halusivat vaihtaa oikeusministerin salkun kevyempään. Tuet ovat opetus- ja kulttuuriministeriön harteilla. Nyt Sampo Terho (ps.) pääsee omiensa edessä korjaamaan edeltäjänsä Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tukipolitiikkaa, joka suosi perussuomalaisten mielestä räikeästi kokoomusta.

Poliittisille nuorisojärjestöille jaetaan joka vaalikausi yli kymmenen miljoonaa euroa sen perusteella, kuinka paljon on toimintaa. Sitä on vaikea järjestää paljon, jos ei ole rahaa. Kierre on valmis.

Mikä sitten olisi oikea jakoperuste? Yksi tapa olisi suhteuttaa se järjestöjen jäsenmääriin ja seurata rahankäyttöä tarkasti.

Ongelmatonta ei ole varsinainen puoluetukikaan. Se jaetaan kansanedustajien määrän mukaan. Se ei kuitenkaan täysin korreloi puolueen suosion kanssa, sillä vaalipiirikohtaiset piilevät äänikynnykset suosivat tiettyjä ja sorsivat toisia puolueita.

Eduskunnan ulkopuoliset ryhmät jäävät tyystin ilman, minkä vuoksi puoluekentän uusiutuminen on tehty liki mahdottomaksi.

Yleistä puoluetukea jaetaan vaalikauden aikana hulppeat 120 miljoonaa euroa. Ihan hyvä, jos kansalaisten hiipuvaa kiinnostusta politiikkaan ja yhteiskunnan ongelmiin saataisiin hinattua ylöspäin. Tukea ei ehkä käytetä oikein, sillä suunta on päinvastainen.

Puolueet ovat viime vuosina saaneet käyttää tukensa lähes miten huvittaa. Rahaa on säätiöi­tetty, ja viestintään tarkoitettuja miljoonia laitetaan mainoksiin.

Harva kansalainen tietää, että vaalien alla kadunvarsilla hymyilevät naamat on paljolti kustannettu veronmaksajan pussista.

Palataanpa hallintarekisteriin. Sellaista ei ole tulossa Suomeen, sanovat lain puolesta äänestäneet. Tämä on saivartelua, sillä ei ole temppu eikä mikään käyttää ulkomaista rekisteriä. Nyt siitä on päätetty tehdä laillista, joten päättäjät pystyvät pian piilottamaan kytkynsä ilman omantunnon tuskia. Tästä kiitos hallitukselle – myös perussuomalaisille.

Jotkut ovat toki käyttäneet ulkomaisia hallintarekistereitä ennenkin. Esimerkiksi lahtelaisen SSR-pomo Mika Wileniuksen seychelliläisyhtiö paljastui niin sanottujen Panama-paperien vuodettua julki viime kesänä.

Juha Honkonen
juha.honkonen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (2)
Lenkkeilijä

Salpausselän Rakentajat, suosittu rakennusfirma Lahden seudulla. Usein näkyy nimi huonoissakin uutisissa. Ja kaupunki suosii, miksiköhän?

Mies van Hus

Räikeissä tarinoissa pitäisi ottaa mittakaava huomioon.

Montako promillea varoistamme on mahdollista "piilottaa" ?

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X