Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Esalainen

Kaikki elämäni kässätyöt

Piipahdus Lahden Pro Puu -galleriaan oli samalla aikamatka. Lahtelaiskoululaisten puukäsitöiden näyttely avasi mielessäni madonreiän toiseen aikaan ja paikkaan.

Yhtäkkiä olin taas Nastolassa Kirkonkylän ala-asteen puukässäluokassa, tarkemmin sanottuna sen sotkuisessa kangasvarastossa. Erilaisten jämäpalojen joukosta oli tarkoitus löytää tyylikäs sisustus kassakaappiini.

Saman tien huomasin muistavani melkein kaikki muutkin kouluaikaiset käsityöni. Leikkuulaudoilla tietysti aloitettiin. Se on yksinkertainen kapistus: pätkä lautaa ja ripustuslenkki. Äitini otti sarjan kohteliaasti osaksi keittiön varustusta, vaikka niillä ei koskaan taidettu oikeasti leikata mitään.

Sen jälkeen sain aikaiseksi hyllyn, joka petsattiin ruskeaksi. Siihen oli tarkoitus sijoittaa erilaisia pikkuesineitä. Toiminnallisuutta häiritsi aavistuksen se, että onnistuin höyläämään hyllytasot kuperiksi. Saattaa olla, että leikkuulaudoissani oli samanlainen ominaisuus.

Kassakaapin ohella ala-asteelta jäi parhaiten mieleen periskooppi. Opettajamme myi sen meille taustatarinalla, jossa sukellettiin jatkosodan juoksuhautoihin: periskoopin omistajaa on vihollisen turha yrittää osua silmien väliin. Klassiseen löylykauhaan ei löytynyt aivan samanlaista motivaattoria, vaikka siinä oli ensimmäistä kertaa käytössä sorvi. Kädensijan muotoilu jäikin sitten kovin valjuksi, mikä harmittaa vieläkin.

1980-luvulla jakolinjat olivat selvät: pojat olivat puukässässä, tytöillä oli rättikässää. Tasa-arvokasvatus hoidettiin muistaakseni viidennen luokan syksyllä, jolloin osia hetkeksi vaihdettiin.

Olin ala-asteella puukäsitöissä keskinkertainen oppilas: ei erityistä taipumusta alalle, mutta kärsivällisyydellä sain aikaan tarvittavat työt ja joskus vähän kiitostakin. Yläasteella käsitöiden imago oli kovempi, sillä mukaan tulivat metallityöt. Luokan koviksille käsityötunnit olivat myös oiva tilaisuus harrastaa jos jonkinlaista häröilyä, sillä sokkeloisessa luokassa opettajan katse ei ehtinyt joka paikkaan.

Kuri oli kylläkin kova, seiskalla ensimmäiset kolme viikkoa olivat pelkkää turvallisuuskoulutusta. Todennäköisesti kaikki oman ikäluokkani nastolalaiset tuntevat tarinan Martista, joka heräsi patterin vierestä kulmakarvat palaneena sen jälkeen, kun oli unohtanut ahjon kaasuhanan auki ja iski kipinän. Silti rinnakkaisluokan Sami onnistui lyhentämään keskisormeaan oikohöylässä.

Yläasteaikaisiin mainetekoihini lukeutuvat avainkaappi (johon ei voi ripustaa avaimia, koska siinä ei ole koukkuja), kaasulla hitsattu pannunalunen ja oikeasti toimivat palkeet. Sekä tietysti se soma korurasia, joka on palvellut kohta 30 vuotta rompelaatikkona sänkyni alla.

Sen kassakaapin sisustin muuten synninpunaisella kankaalla. Vielä paljon tyytyväisempi olin oven kolmiosaiseen lukkoon, sillä vain fiksuimmat keksivät, miten sitä pystyi huijaamaan. Omat veljeni eivät siihen porukkaan kuuluneet. Vaikuttava maitohammaskokoelmani sekä erinäiset kivet ja ulkomaan kolikot ovatkin säilyneet näihin päiviin asti turvassa.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@mediataloesa.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja
Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X