Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Esalaiset
Perttu
Kauppinen
@PerttuKauppinen perttu.kauppinen@ess.fi

Esalainen

Mitä voimme oppia siitä, että toiset syövät kilpaa?

Heinolalaislähtöinen opiskelija Jesse Pynnönen matkustaa huhtikuun alussa Yhdysvaltoihin kilpailemaan siitä, kuka syö eniten tacoja kymmenen minuutin aikana. Pynnönen kertoo harjoitelleensa kisaa varten venyttämällä vatsalaukkuaan juomalla hurjasti vettä ja syömällä suuria määriä matalakalorisia ruokia – vaikkapa nyt ruokailun yhteydessä 1,5 kiloa jäävuorisalaattia.

Vatsalaukun venyttäminen tuntuu arkijärjellä ajateltuna loogiselta tavalta valmistautua vaikkapa 3,5 kilon tacosatsin syömiseen. Arkijärjellä ei tietenkään ole juuri tekemistä kilpaa syömisen kanssa.

 

Syömiskilpailuja on järjestetty eri puolilla maailmaa ajan sivu. Tunnetuin on ollut 1970-luvulta New Yorkin Coney Islandilla järjestetty perinteinen itsenäisyyspäivän hot dogin syöntikisa. Suuremmaksi ilmiöksi ne nousivat vasta vuoden 2001 jälkeen. Silloin japanilainen Takeru Kobayashi nosti kilpasyömisen uudelle tasolle.

Perinteisen vatsanvenytyksen sijaan Kobayashi suhtautui hodareiden mättämiseen samalla tavalla kuin kuka tahansa kilpaurheiluja omaan lajiinsa. Hän videoi syömisharjoituksensa, mittasi sekuntikellon kanssa mikä vaihe syömisessä vei pisimpään ja alkoi hiomaan sekunteja suorituksesta.

Kehitystyön lopputuloksena oli varsin omintakeinen tekniikka. Ensin Kobayashi nappasi nakit kahdesta hot dog -sämpylästä ja tunki ne toisella kädellä suuhunsa. Toisella kädellä hän kastoi sämpylät vesikannussa ja muussasi ne nakkien perässä suuhunsa.

Ensimmäisissä hodarinsyöntikisoissaan Kobayashi tunki kurkustaan alas 50 nakkisämpylää 12 minuutissa. Aiempi ennätys oli 25 eikä mikään kisan 40-vuotisessa historiassa viitannut siihen, että määrä voisi nousta dramaattisesti. Myöhemmin Kobayashi onnistui nostamaan ennätyksensä yli 70 hodariin.

 

Kilpaileminen siitä, kuka pystyy syömään järjettömiä määriä ruokaa tuntuu suunnattoman typerältä. Loukkaavan kerskaavalta jopa, kun ajattelee, miten monella ei ole varaa kunnon ruokaan tai ruokaa ollenkaan.

Kobayashi itse on kuitenkin löytänyt tarinastaan kauniin opetuksen. Hänen mukaansa ihmisten on vaikea nähdä, mikä heidän potentiaalinsa on. Jos hodarinsyöntikisoissa on totuttu siihen, että voittaja syö parikymmentä nakkisämpylää, kukaan ei edes yritä päästä ylemmäs.

Oikeasti jokaisen ihmisen mahdollisuudet ovat valtavan paljon suuremmat kuin he itse ymmärtävätkään. Sen havaitseminen vain vaatii usein näkökulman täydellistä muuttamista.

– Jos samaa lähestymistapaa käytettäisiin kaikkeen, Kobayashi sanoi amerikkalaisen Freakomics-radio-ohjelman haastattelusssa vuonna 2014, – kaikki voisi olla paljon paremmin.

Perttu Kauppinen
perttu.kauppinen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
ITEAATTELIJA

"Mitä voimme oppia siitä, että toiset syövät kilpaa?" Emme mitään, mutta mediatalo saa klikkauksia ja sen myötä euroja.

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X