Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kari Enqvist

Paras innostaja on toinen ihminen

Opetuksessa ollaan ottamassa digiloikkaa. Se tuntuu tarkoittavan tabletteja ja pilvipalveluita, videoiden katselua ja tiedostojen jakamista kavereille.

Tämä kaikki on hyvä asia. Mutta sen tiimoilta on myös riehaannuttu rakentamaan näkymiä, joiden merkillisyydet saavat epäilemään pilvipalvelujen yliannostusta.

Mitä me enää yliopistoilla, kun tietokoneen näytöltä voi kotona seurata maailman huippuyliopistojen opetusta suorana striiminä! Mihin näitä kaiken maailman dosentteja tarvitaan, kun kaikki kurssit löytyvät verkosta!

Tällaisten väitteiden logiikka vaikuttaa perusinsinöörin mielestä aukottomalta. Mutta jotain vikaa siinä täytyy olla. Samaa logiikkaa pitäisi näet voida soveltaa myös teattereihin.

Mihin kaupunginteattereita tarvitaan, kun verkosta voi seurata maailman parhaiden näyttelijöiden esityksiä? Kuka enää haluaa kesäteattereita, kun klikkauksen päässä tarjolla olisi Royal Shakespeare Company?

Teatterin ystävät ovat ottaneet digihaasteen vastaan ja äänestäneet jaloillaan. Kuuluisien näyttelijöiden verkkovideoiden sijasta he viettävät kesäiltansa seuraillen halvoissa kulisseissa kompuroivia amatöörejä. Striimeistä huolimatta kaupunkia vailla omaa teatteria pidetään niin epäkiinnostavana, että start-up-huumakin kiertää sen kaukaa.

Kysymys kuuluu: Miksi?

Koska ihmiselle toisen ihmisen läsnäolo antaa voimakkaan tunnekokemuksen – ja tässä tapauksessa jaetun tunnekokemuksen – jota ei ole mahdollista saada tietokoneen ruudulta.

Myös oppiminen on merkittävältä osaltaan tunnekokemus. Opettaminen ei tarkoita vain tiedon vaan myös noiden kuuluisien hyvien vibojen siirtoa.

Kauan sitten luennointi tarkoitti ääneen lukemista. Professori luki kirjaa ja piti väliin taukoja, jotta opiskelijat ehtisivät kirjoittaa kaiken muistiin. Menetelmä oli tavattoman hidas mutta luultavasti tehokas: käden muisti on usein parempi kuin silmien.

Itse opetan liitutaulua käyttäen. Piirrän sen pintaan verkkaan matemaattisia kaavoja, sillä vaikeimmat asiat pitää oppia konkreettisesti, kättä seuraamalla. En voi kuvitella kenenkään haluavan katsella tätä toimitusta tabletista.

Enää opiskelijat eivät tosin kopioi taululta vaan näpräävät luennolla älypuhelimiaan. Laskuharjoituksissa he joutuvat kuitenkin oppimaan kädellään, kirjoittamaan nuo samat lausekkeet ja niiden johdannaiset hitaasti ja rivi riviltä.

Oppiminen edellyttää kahta asiaa: innostusta ja käsillä tekemistä. Paras innostaja on toinen ihminen, opettaja jonka fyysinen läsnäolo ja karisma piiskaavat meistä esiin voimavaroja, joiden olemassaoloon emme edes uskoneet. Siksi virtuaaliopetus ei milloinkaan voi korvata aitoa asiaa.

Tableteilla puuhastelu on käsillä tekemistä, mutta siitä puuttuu tunnekokemus. Sadan metrin juoksijaksi ei opita katselemalla videopätkiä Usain Boltista ja jakamalla niitä Facebookissa kavereille. Jossakin vaiheessa täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen, kävellä urheilukentälle ja vetää piikkarit jalkaan, kuunnella tuulta ja radan reunalla ärjyvää valmentajaa ja mielikuvissa täpötäytenä hurraavaa katsomoa.

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa.

Enqvist Kari

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Kari Enqvist

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X