Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Helena Salakka

Kun mikään ei tunnu miltään

Kuva: Katja Luoma

Tiellä makaa kaksivuotias katulapsi, eikä kukaan pysähdy hänen luokseen. Tuore hääpari halaa keskellä jalkapallokenttää. Viisikymppinen mies makaa kalpeana sairaalasängyllä. Mansikat ovat nyt parhaimmillaan.

Selaamme sosiaalisen median uutisvirtaa ja tunnelmat vaihtuvat sekunnissa tunnelmasta toiseen. Tuntemattoman lapsen hädästä ystävän häihin, sukulaisen viimeisistä elinviikoista lähitilan mainostamiin kesäherkkuihin. Yritämme pysyä tässä kaikessa mukana, peukuttaa ja laittaa sydämiä.

Mitä tämä kaikki saa meissä aikaan? Turruttaako sosiaalisen median uutisvirta meidät niin, että mikään ei enää oikein tunnu miltään?

Väitän, että turruttaa. Kun läppärin tai kännykän näytöllä on satoja väläyksiä ihmisten elämästä, emme pysty paneutumaan mihinkään niihin kunnolla. Kirjoitamme synttärisankareille pikaisesti yhden tai parin sanan onnittelut jos jaksamme, ja kiidämme jo eteenpäin. Kappas, olipa hauska kissavideo. Ai, Kirsi on saanut työpaikan. Voi ei, Liisan syöpä on uusiutunut. Hah, mikä tanssiesitys kolmevuotiaalta!

Sosiaalinen media on ollut osa elämäämme jo vuosia. Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta siitä, kun Facebookin käyttö alkoi levitä Suomessa. Pitäisikö meidän juhlia tätä kymmentä vuotta? Sitä, että voimme pitää yhteyttä kätevästi ystäviimme? Vai pitäisikö meidän harrastaa itsetutkiskelua, millaisia ihmisiä meistä on tullut kymmenessä vuodessa kiitos sosiaalisen median?

Onko sosiaalinen media syventänyt ystävyyssuhteitamme? Onko se vahvistanut parisuhteitamme? Onko se monipuolistanut käymiämme keskusteluita kiperistä aiheista? Onko se lisännyt ymmärrystämme ja empatiakykyämme?

Näihin kukin voi vastata omalta osaltaan. Itse olen huolissani siitä, jääkö epäkohtiin vaikuttamisemme vain surunaamahymiöiden lisäämisiksi nälänhätävideoiden kommenttikenttiin tai kiusaamispäivitysten jakamisiksi. Kuinka moni meistä jaksaa tehdä jotain konkreettisempaa? Kirjoittaa yhden vaivaisen tekstarin, jolla lahjoittaa viisi euroa hyväntekeväisyyteen?

Ystäväni kertoi, että hän oli ulkomailla tilanteessa, jossa hylkeenpoikanen oli ajautunut rantaan. Turistit piirittivät hylkeen välittömästi kännyköillään ja yrittivät jopa silittää hyljettä. Vieressä oli kyltti, jossa sanottiin, että poikaset tulee jättää rauhaan. Yksi nainen korotti äänensä ja yritti muistuttaa muita kyltin sanomasta. Turhaan. Kaikki halusivat jakaa livekuvaa pinteessä olevasta hylkeestä someen. Katsokaa, pääsin näin lähelle hyljettä! Voi, miten suloinen se on!

Tämä aika tarvitsee niitä, jotka puuttuvat epäkohtiin live-elämässä ja somessa, mutta tämä aika tarvitsee myös niitä, jotka malttavat pysähtyä ja reagoida. Kukaan ei repeä ja pysty kaikkeen, mutta jokainen pystyy edes johonkin, jos ei anna somevirran turruttaa itseään.

Helena Salakka

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (2)
Tarkka lukija

Helena Salakka raapaisee vain aikamme valhetodellisuuden pintaa. Jokaisen pitäisi kysyä sisimmässään; mikä on minun elämäni tarkoitus. Siihen ei vastausta löydä Helena eikä kukaan muukaan blogien raapaisuista, ei Darwinin kehitysopeista, ei opettajien kasvatusoppaista, eikä mistään 'hyvän elämän' käsikirjoista.

Vastaus löytyy Jumalan sanasta. Ei mistään muualta.

Matias

Kiitos, Helena, että raapaisit pintaa!

Näitä luetaan nyt

Helena Salakka

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X