Nainen huiputti koirakaupoissa Lahdessa
Mäntsäläläinen nainen osti kaksi koiraa käyttäen väärää nimeä. Hän maksoi niistä vain 200 euron käsirahan, eikä Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan aikonutkaan maksaa loppusummaa. 
Mäntsäläläinen nainen osti kaksi koiraa käyttäen väärää nimeä. Hän maksoi niistä vain 200 euron käsirahan, eikä Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan aikonutkaan maksaa loppusummaa. 
Ajopiirturin tutkinta osoitti, että rekka-auto ajoi ylinopeutta ennen törmäämistään henkilöautoon Joensuun Enossa viime kuussa. Turmassa kuolivat kaikki kuusi henkilöautossa ollutta. 
Suominen Yhtymä suunnittelee Nastolan tehtaan lopettamista. Yhtiö kertoi torstaina puoliltapäivin yt-neuvotteluista, joiden seurauksena henkilöstö voi vähentyä jopa 120:lla. 
Yksi henkilö vietiin sairaalaan torstaina iltapäivällä Nelostiellä sattuneesta kolarista. Auto oli ollut ohittamassa letkaa, kun se toistaiseksi tuntemattomasta syystä lähti heittelehtimään ja pyörähti katolleen. 
Lähes kolmekymmentä huumekoiraa kilpailee parhaillaan paremmuudesta Hollolan Messilässä. SM-kilpailua johtava vanhempi konstaapeli Miikka Ounila Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että perjantaina myös yleisö voi tulla seuraamaan, kun koirat etsivät huumekätköjä ajoneuvoista. 
Meksikonlahdella on tapahtunut räjähdys öljynporauslautalla. Valkoisen talon mukaan lautalla oli töissä 13 ihmistä, joista kaikki selvisivät räjähdyksestä hengissä. 
Koko elokuun kestänyt huilitauko näytti tehneen hyvää golfari Mikko Iloselle. Nilkkaansa lepuuttanut Ilonen jakaa kakkossijaa Euroopan-kiertueen Crans Montanan kisassa Sveitsissä avauskierroksen jälkeen. 
Jari Litmasen patsashanke etenee aikataulussa. Lahden Kisapuistossa patsaan sijoituspaikalla aloitetaan perustusten teko ensi viikolla. 
Lahtelainen Reijo Korhonen onnistui tänään torstaina pyytämään ensimmäisen Pikku-Vesijärvessä uiskentelevista palkintokaloista. Jäljellä on vielä yhdeksän palkintolohta, joihin on kiinnitetty Etelä-Suomen Sanomien logo. Korhosen saalis oli myös kiitos uutteruudesta, sillä hän arvioi viipyneensä järvellä kalassa kolmisenkymmentä tuntia. Tänäänkin huippusaalis oli seitsemän tunnin pyytämisen tulos. 
Ahvenanmaan saaristoon uponneesta hylystä on löytynyt samppanjapullojen lisäksi olutpulloja. Samppanjan lailla olut lienee maailman vanhinta säilynyttä. Hylky on maannut meren pohjassa parisataa vuotta.
Keskiviikkona lastin nostotöissä löytyi muutamia pienempiä pulloja. 
Entinen Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto on valittu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi notaariksi. Tuomiokapituli valitsi Aallon virkaan suljetussa lippuäänestyksessä äänin 4-2. 
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on jättänyt kaksi itämetron kannattavuutta olennaisesti selkeyttävää selvitystä esittämättä, kirjoittaa Apu verkkosivuillaan. 
Suomalaiset parlamentaarikot ja yritykset tyrmäävät esityksen täysipalkkaisesta äitiysvapaasta. EU:ssa pohditaan äitiysvapaan muuttamista 20 viikon pituiseksi. 
Pelicansin puolustajat Jyri Marttinen ja Henrik Blomqvist ovat loukkaantumisten takia sivussa tämän viikon harjoitusottelut. Pelicans kohtaa tänään HPK:n Riihimäellä ja huomenna HeKin Heinolassa. 
Lahdesta elokuun lopussa varastettu henkilöauto on löytynyt Hausjärveltä. Auto oli työnnetty järveen noin 30 metriä korkealta kalliolta. 