uTaekwondo
Lauauntaina Salossa käytävät taekwondon liikesarjojen eli poomsen SM-kisat ovat näyttöpaikka EM-kisoihin. Lahdesta Salossa nähdään varsin voitontahtoisia urheilijoita, joiden uskotaan saavuttavan pari EM-kisapaikkaa.
Vahvimmin Turussa kesäkuun puolivälissä käytäviin EM-kilpailuihin Lahdesta ovat ehdolla Hanna Silvennoinen ja Erik Aarnio, jotka voittivat Suomen mestaruudet viime vuonna.
- Nyt tilanne on hieman toisenlainen, koska olemme molemmat siirtyneet kovempiin sarjoihin, he kertoivat.
Vain voitto kelpaa
Hanna Silvennoinen on noussut naisten vaativaan pääluokkaan. Erik Aarnio puolestaan kilpailee 27-34-vuotiaiden sarjassa, joka on miesten puolella kovin sarja.
- Ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä tavoittelemaan voittoa. Se on ehdoton tavoite, sillä minulla on halu päästä kilpailemaan EM-kisoissa, sanoi oman sarjansa ennakkosuosikiksi lukeutuva Hanna Silvennoinen päättäväisesti.
- Minun sarjani tulee olemaan tosi kova, joten pronssikin olisi jo hieno saavutus. Tässä tiukassa sarjassa kilpailee myös maajoukkueen päävalmentaja Jarkko Mäkinen, huomautti Erik Aarnio, joka itse toimii Lahden Taekwondo Hwangin pääohjaajana. Seurassa on liki 150 jäsentä.
Hanna Silvennoinen edustaa Taekwondo Lahtea, jossa oppeja 71 harrastajalle jakaa Harri Moilanen.
Mielenkiintoisen piristyksen SM-kisoihin antaa Marianne Väyrysen mukanaolo. Hän lähtee kokeilemaan taitojaan juniorisarjassa, johon poikien puolella osallistuu Lahdesta Juho Syrjänen.
- Yli kaksi vuotta olen lajia harrastanut, joten on mielenkiintoista lähteä kisoihin mukaan. Viiden parhaan joukkoon yritän, sanoo Väyrynen.
Jaana Silvennoinen puolestaan kilpailee naisten sarjassa. Hän ei aseta itselleen kisapaineita.
- Jännää tulee olemaan ja mitali tähtäimessä kisoihin lähden.
Taekwondon poomsen kisoissa mukana ovat myös joukkueet. Parikisassa kisaavat Erik Aarnio ja Hanna Silvennoinen. Viiden hengen muodostamassa mix teamissa ovat mukana Aarnio, Syrjänen, Väyrynen, Kirsti Kuokkanen ja Tanja Temonen.
- Tämän joukkueen tavoite on päästä mitaleille. Joukkueena onnistuminen on paljon vaikeampaa kuin yksilönä kilpaileminen, sanoo Tanja Temonen.
Miesten sarjassa kilpailee lahtelaisista myös Lauri Vainio. Kaikkiaan Salon kisoihin odotetaan noin 120 kilpailijaa.
Säännöt muuttuvat
- EM-kilpailuihin valitaan yksi kilpailija maata kohden yhteen sarjaan. Meidän lahtelaisten tavoitteena on saada Turun EM-kisoihin ainakin kaksi kilpailijaa, sillä kisat järjestetään ensimmäisen kerran Suomessa, joten sekin tuo lisää mielenkiintoa, kertoi Erik Aarnio.
- Nämä ovat viimeiset kisat nykysäännöillä, sillä ensi vuonna järjestetään MM-kilpailut, joissa säännöt eroavat eurooppalaisista säännöistä, hän lisäsi.
Lahtelaiset hakevat taekwondon SM-kisoista EM-kisapaikkoja
Hanna Silvennoinen, Jaana Silvennoinen ja Erik Aarnio (edessä) sekä Tanja Temonen ja Marianne Väyrynen hakevat menestystä ja EM-paikkoja viikonlopun SM-kisoista. ESS/Katja Luoma
Tuoreimmat



Facebook
Lähetä kaverille
Tulosta


